Vauva uutisia!

Hän on täällä! Ihana pieni prinsessamme syntyi 14.8 klo: 7.10 aamulla. Synnytys meni hyvin ja oli suhteellisen nopea n. 7 tuntia. Typyn mitat: 3290g ja 51cm. Pipo 34,8cm. Kahden vuorokauden jälkeen päästiin kotiin ja nyt opetellaan uudenlaista arkea pienen tuhisijan kanssa. Esikoinen on ottanut vauvan vastaan tosi ihanasti, vaikka selvästi hakee nyt enemmän huomiota meiltä.
Voi tätä rakkauden määrää <3

Viimeinen neuvola

Eilen se sitten oli, tämän raskauden viimeinen neuvolakäynti. Sielläpä ei enään mitään ihmeitä ilmennyt. Kaikki oli ihan kunnossa ja sain lähetteen äitipolille yliaikaiskontrolliin.
Pissa oli puhdas, verenpaine 113/71 ja painokin oli tippunut muutaman sata grammaa. Sf-mitta on edelleen pysynyt samassa. Vauvan pää hyvin jo alhaalla ja sykkeet vaihteli hienosti 140-150 välillä. Typyä selvästi aina ärsyttää sydänäänien kuuntelu, kun sykkeet alkavat aina heti nousta. Helposti kiihtyvää sorttia siis :)

Tänään soittelivat sitten tuolta äitipolilta, että kontrolliaika olisi ensi viikon torstaina. Toivottavasti ei tarvitse sinne asti enään odotella ja kärvistellä.

Oma pää koppa lyö jo ihan tyhjää ja mitään kirjoitettavaa ei oikein ole. Tämä on nyt vaan yhtä odottelua odottelun perään.

Laskettu aika

Se ois tänään laskettu aika. Eipä tainnut tämäkään vauveli kovin täsmällinen olla saapumisensa suhteen. Ei niin minkäänlaista merkkiä mahdollisesti lähestyvästä synnytyksestä.

Lasketunajan kunniaksi oli tänään neuvolakin. Oma terkkarini oli palannut lomalta ja oli ihan mukava päästä hänet vielä tapaamaan. Rutiini käynti, ei mitään erikoista. Verenpaine oli hyvä, pissa puhdas. Painoa oli tullut taas pikkuisen lisää, mutta siitäkään ei sanottu mitään. Sitten sykkeiden kuuntelua. Hienosti jumpsutti 130 luokkaa ja heti, kun innostui liikkumaan pikkuisen, syke pomppasi 145. Kuulemma aika ahtaat oltavat jo on ja vauva ihan sykkyrässä mahassa. Sf-mitta oli edelleen 32cm. Ei ole kasvanut viime viikkoina ollenkaan. Pään kiinnittymistä ei terkkari kokeillut ollenkaan.

Seuraavan ajan sain jo ensi viikon tiistaille. Saan kuulemma silloin lähetteen yliaikais kontrolliin. Luultavasti se menee sitten vielä seuraavalle viikolle. Toivotaan nyt kumminkin, että tämä beibe päättäisi tulla ennen sitä jo maailmaan. Itse olisin jo ihan valmis synnytyspuuhiin.

Sen suurempia oireita ei ole. Nivuset on ainoa, joka todella vaivaa. Eikä nekään vaivaa muuten kuin nukkuessa, kun pitäisi kylkeä kääntää. Voi jestas, että osaakin olla vaikeaa ja kivuliasta. Ja vessaan nouseminen on yhtä tuskaa. Jalat ei meinaa kantaa sitten millään ja saan laahustaa kuin mikäkin mummo seinistä tukea ottaen.

Olen vihdoin saanut suunnilleen kaikki vauvaa varten valmiiksi. Vaatteiden kanssa nyt on koko ajan pesua ja viikkausta, kun olen uusia ostellut. Pesekelen niitä sitä mukaa, kun niitä tulee. Eilen sain pakattua kotiutumisvaatteet kaukaloon valmiiksi. Mies saa sitten tuoda ne tullessaan, kun on kotiin lähdön aika. Sairaalakassi sen sijaan on vielä ihan täysin pakkaamatta. Eiköhän tuon ehdi sittenkin, kun se lähdön hetki koittaa. Sitä odotellessa...

Neuvolakuulumisia rv 38+0 ja rv 38+6

Voi että... olen kokonaan unohtanut kirjoitella viime viikon neuvolakuulumiset ja tänään oli jo taas uusi neuvolakäynti. Nyt tulee sitten neukkupostausta molemmista kerroista.

Viime viikolla mulla oli neuvola perjantaina tasan rv 38+0. Oli edelleen se sama sijainen, joka aikaisemmillakin käynneillä on ollut. Verenpaineet oli hyvät, mutta taas oli pissassa proteiinit plussalla. Sain verenpaine mittarin ja pissatikkuja mukaani, että voin kotona seurata tilannetta. Sterptokokki näyte otettiin myös silloin. Vauva oli raivotarjonnassa ja sykkeet oli hyvät ja napakat +155.
Terveydenhoitaja huolehti, että pitää tosi herkästi mennä (taas) käymään synnärillä, mikäli proteiinia olisi pissassa kotonakin tai jotain muuta muutosta omassa olossa tapahtuisi. Ihmetteli myös suuresti sitä, ettei ne ota mua siellä tosissaan, kun kuulemma ihan selkeät myrkytysoireet on.

Kotona sitten mittailin verenpainetta, joka oli ihan normaali ja hyvä, sekä tikuttelin pissaa. Iltapäivällä pissassa oli proteiinit meidän tulkinnan mukaan kahdella plussalla. Niinpä soittoa synnärille ja käsky kävi tulemaan sinne näytille. Ja niin sitä taas mentiin. Tällä kertaa mies pääsi mukaan :)

Synnärillä oli vähän ruuhkaa ja jouduimme melkein puolituntia odottelemaan käyrille pääsyä. Sitten otettiin puolentunnin käyrä ja kaikki oli ihan kunnossa. Hienosti sydänäänissä oli nousuja ja laskuja ja vauva intoutui siinä jumppaamaankin oikein kunnolla. Sitten pääsin vielä lääkärin tarkistukseen. Onneksi tällä kertaa oli eri lääkäri, mitä aiemmilla käynneillä. Vauvaa ultrattiin ja tarkistettiin istukka, lapsiveden määrä ja napavirtaukset. Kaikki oli juuri kuten pitääkin, ei mitään häikkää missään. Sain myös painoarvion vauvasta, 3200g. Ihan semmoinen keskikäyrän tyyppi :)

Mennäänpä sitten tämän päivän neuvolakuulumisiin. Nyt siis rv 38+6 ja tällä kertaa tuo sijainen oli jäänyt lomalle ja pääsin neuvolan vakioterkkarin luokse. Vieläkään ei ollut kuitenkaan se oma terkkari. Käynti oli aika nopea ja mitään ihmeitä siellä ei ilmennyt. Streptokokki näyte jouduttiin ottamaan uudestaan, koska edellisellä kerralla otettu näyte ei ollut ehtinyt ajoissa labraan ja oli mennyt vanhaksi. Samalla kuunneltiin sydänääniä ja mitattiin sf mitta. Sf oli sama kuin viimeksikin 33cm. Keskikäyrän tuntumassa mennään. Maha ei ole käytännössä kasvanut ollenkaan sitten 35 viikon. Sykkeet olivat myös oikein hyvät. Vauva edelleen raivotarjonnassa, pää kuulemma alhaalla ja pikkuisen heiluu vielä.

Verenpaineet oli taas oikein hyvät 111/73. Pissa oli puhdas! (wautsi) Mitäs muuta... No tämä terkkari oli oman terveydenhoitajan kanssa samaa mieltä, että en tarvitse sitä loppuraskauden lääkärikäyntiä, koska olenhan ravannut viime aikoina ihan riittämiin lääkärissä. Niinpä ensi viikon aika vaihdettiin normaaliin käyntiin neuvolassa ja se on sitten oman terveydenhoitajani luokse. Olikohan muuta... eipä siinä tainnut olla.

Helteiset kuulumiset rv 37+6

Huh huh hellettä! Aivan liian kuuma tehdäkseen yhtään mitään. Aika meinaa käydä vähän pitkäksi, kun ulos ei yksinkertaisesti kykene näillä ilmoilla menemään ja sisälläkään ei pysty mitään muuta tekemään, kun lojumaan sohvalla tuulettimen vieressä. Ja silti hiki vaan valuu virtanaan. Yöt ihan tuskaa, kun on niin järkyttävän kuuma. Onneksi pikkuisen keksittiin helpotusta, kun hoksattiin laittaa liesituuletin yöksi päälle. Makkarista ikkuna auki ja ovi raolleen, niin liesituuletin imee ulkoa viileämpää ilmaa sisälle. Onneksi ensi viikoksi lupailee jo pikkaisen viileämpiä ilmoja.

Näköhäiriöitä on edelleen ja välillä päätäkin jomottelee. Pistän helteiden piikkiin. Huomenna on taas neuvola, niin sielläpä sitten selviää onko paineet pysyneet edelleen hyvänä ja mitä pissatikku näyttää. Helteistä huolimatta sain vihdoin järjesteltyä vauvan vaatteille tilan vaatehuoneeseen ja sain jopa ne vaatteetkin sinne. Pakko se oli tehdä, vaikka meillä on tässä tulossa elokuussa vielä muuttokin. Sitä, kun ei koskaan tiedä, milloin tämä beibe mahtaa itsensä ulkoistaa.

Ulkoistuksesta puheenollen... olen aloittanut hienovaraisen pihalle savustuksen. Joka ilta hieron nännejä ja välillä se aiheuttaakin muutaman kohtuu mojovan supistuksen. Leikkö sitten itse supistukset aiheuttaneet kuitenkaan kohdunsuulla yhtään mitään. Aion kuitenkin jatkaa tuota nännihierontaa synnytykseen saakka. Harjoitussupparit on loppuneet kokonaan jo jokunen viikko sitten. Nyt tällä viikolla on muutamana päivänä tuntunut ihan pientä menkkajomotusta alamahalla hyvin satunnaisesti. Niistäkin pienistä tuntemuksista sitä aina vähän innostuu ja kuvittelee, josko tämä ei vaikka meniskään yliaikaiseksi, ainakaan kovin paljoa. Minä olisin ihan valmis lähtemään synnärille, vaikka tältä istumalta.

Nyt lisää viilennystä kehiin ja tuuletinta isommalle. Esko päikkäreillä ja on äidin lepohetken aika.

Tähtiä ja valopalloja

Tällä viikolla onkin ollut vähän härdelliä päällä. Mulla alkoi tiistai aamuna näkymään silmissä tähtiä ja valopalloja. Muuten olo oli ihan hyvä, paitsi ihan jäätävä väsymys oli päällä koko päivän. Näköhäiriöitä näkyi koko päivän ja iltapäivällä sit soittelin neuvolaan, että pitäiskö niistä huolestua. Neuvolasta suositeltiin synnärillä käyntiä.

Hälyytin sit Armaan töistä kotiin hoitamaan Eskoa ja lähdin yksin käymään synnärillä. Pääsin siellä heti käyrille makoilemaan ja verenpaineet mitattiin ja pissa tarkistettiin. Verenpaine oli ihan hyvä 120/86. Alapaine ehkä aavituksen mun normaaliin verrattuna koholla, mutta kätilön mielestä se johtui vain korkeahkosta pulssista. Pissakin oli täysin puhdas ja vauvan sydänkäyrä todella hyvä. Pikkuinen olikin oikein virkeänä ja liikuskeli ahkerasti mahassa koko ajan.

Pääsin sitten vielä lääkärin tarkistukseen. Lääkäri teki joitain neurologisia testejä, kuten silmät kiinni seisomista, sormi nenän päähän yms. Onnistuin kaikissa ihan normaalisti. Pientä takaraivon jomottelua alkoi ilmetä synnärillä ollessa ja mainitsin toki siitäkin lääkärille. Vauvaa ultrattiin ja kaikki oli ihan kunnossa. Napavirtaukset ja istukka olivat ihan normaalit ja vauva edelleen hyvin liikkuvainen ja virkeä. Lääkäri sitten vielä puhelimitse konsultoi neurologia ja tulivat yhdessä siihen tulokseen, että oireet viittaisivat mahdollisesti migreeniin.

Itse olin kyllä hieman eri mieltä asiasta. Mulla on ollut migreeniä vuosikaudet ja aina sen oireet ovat olleet samanlaiset. Migreeni on alkanut silmien takaa alkavalla jomotuksella ja siihen ei koskaan ole liittynyt minkäänlaisia näköhäiriöitä eikä huonoa oloa. Nyt oireina oli vain takaraivossa lievä jomotus ja näköhäiriöt. Koska kaikki oli kuitenkin muuten kunnossa, sain lähteä kotiin.

Lääkäri neuvoi seuraamaan tilannetta ja tulemaan herkästi takaisin, mikäli ei menisi ohi. Samaan hengenvetoon lääkäri kuitenkin sanoi, että migreeni saattaa kestää pari-kolme päivää.

Noh... eilen aamulla heräsin 9 aikaan Eskon kanssa ja samantien, kun sain silmät auki, alkoi vilinä silmissä. Se ei siis ollut mennyt ohi. Nousin normaalisti ylös ja olo meinasi olla heti aamusta melko hutera ja heikko. Arvelin aamupalan auttavan siihen, mutta ei se merkittävästi oloa parantanut. Näköhäiröitäkin oli koko ajan ja olo oli muutenkin hieman huono. Soitin synnärille ja kerroin tilanteen ja sen, että olin edellisenä päivänä käynyt siellä. Kätilö kehoitti tulemaan heti takaisin.

Kamala säätö ja värkkäys, kun enhän minä nyt noin vain voinut minnekään lähteä. Esko oli kanssani kotona, eikä minulla ollut autoakaan. Lopulta sain Eskon kaverilleni hoitoon, samaan paikkaan, missä Esko oli koko kevään hoidossa. Saatoin siis ihan huoletta jättää Eskon sinne. Mies tuli töistä pikahälytyksellä hakemaan minua kaupunkiin ja vei minut synnärille. Itse hän ei pystynyt kesken työpäivän sinne jäämään ja kaikenlisäksi meillä oli talon suunnittelupalaverikin iltapäiväksi sovittuna.

Minä menin synnärille ja Armas lähti töihin. Synnärillä oli pikkuisen ruuhkaa ja jouduin jonkun aikaa odottelemaan aulassa. Sitten pääsin taas käyrään makoilemaan. Puolisen tuntia makoilin siinä ja samalla mitattiin taas verenpainetta ja kätilö mittaisi kuumeenkin. Verenpaine oli jälleen ihan normaali 104/76. Kuumettakaan ei ollut. Sitten pääsin pois käyrältä ja odottelemaan lääkäriin pääsyä.

Lääkäri oli tällä kerralla eri, mitä edellisenä päivänä. Hän teki myös jotain neurologisia testejä, joiden suorittamisessa ei ollut mitään ongelmaa. Hän oli sitä mieltä, että kyseessä saattaisi olla ihan silmistä johtuva vaiva. Kuulemma on todella yleistä, että jossain vaiheessa elämää silmän lasiaisen irtouma aiheuttaa näköhäiriöitä. Lääkäri konsultoi silmälääkäriä ja tulivat siihen tulokseen, että minun olisi viisainta käydä silmäpolilla tarkistuksessa. Ennen sinne menoa kätilö kävi vielä ottamassa varuiksi verikokeet toksemian varalta. Silmäpolilla käynnin jälkeen saisin kuulemma lähteä kotiin ja verikokeista soitettaisiin minulle, jos niissä olisi jotain häikkää.

Silmäpolilla jouduinkin sitten odottelemaan melkein tunnin ennen kuin pääsin tarkistukseen. Ensin hoitaja teki perus näön tarkastuksen ja mittasi silmänpaineet. Sen jälkeen pääsin lääkärin luokse. Hän tarkasteli silmiä ja sitten laitettiin mustuaista laajentavia tippoja. Niiden piti antaa vaikuttaa 20 minuuttia. Kävin sillä välin hakemassa kanttiinista leipää ja kylmää kahvijuomaa ja menin takaisin polille odottelemaan omaa vuoroani. Ei tarvinnut kauaa odottaa ja pääsin takaisin lääkärin tarkastukseen. Silmät tutkittiin huolella ja laitettiin puuduttavia tippojakin, että saatiin kunnolla katsottua kaikki. Lasiaisen irtoumaa oli todellakin havaittavissa molemmissa silmissä ja lääkäri arveli oireiden johtuvan siitä. Kuulemma täysin vaaratonta ja menisi jossain vaiheessa ohi. Näköhäiriöt eivät kait koskaan tule kokonaan loppumaan, mutta aivot ja silmät tottuvat niihin ja ne vähenevät kuitenkin, kun lasiainen on kokonaan irronnut. Tämä vaiva kuulemma tulee lähes kaikille ihmisille.

Itseäni kyllä edelleen epäilyttää moinen diagnoosi. Tai siis toki uskon siihen lasiaise irtoumaan ja on minulla näköhäiriöitä ollut satunnaisesti ennenkin, mutta jotenkin nyt on sellainen tutina, että mahtaiskohan kuitenkaan tällä kerralla johtua kokonaan siitä. Seuraillaan nyt kuitenkin tilannetta ja muutenkin minun pitää olla herkästi kuulolla oireiden kanssa. Täytyy mennä heti takaisin synnärille, jos ilmenee päänsärkyä tai verenpaineen nousua. Huomenna on neuvola ja aion kysyä sieltä lainaan verenpainemittaria, että voin kotona paineita mittailla varmuuden vuoksi. Neuvolassa katsotaan sitten pissakin uudemman kerran ja varmaan saan kotiin liuskatestejä, että voin itse katsoa proteiinit.

Semmoinen viikko täällä on ollut. Huomenna tulee 37+0 täyteen ja vauveli on täysaikainen. :) Saisi alkaa jo syntymään, en malta enään odottaa. Toisaalta meillä ei vieläkään ole mitään laitettu valmiiksi. Armaksen kanssa kyllä sovittiin, että nyt aletaan laittamaan kaikki valmiiksi, kun ei tästä tilanteesta voi koskaan tietää, milloin se syntymä on käsillä. Viikonloppuna siis luvassa pinnasängyn kasausta ja petausta ja pikkuvaatteiden järjestelyä vaatehuoneeseen.

Neuvola rv 35+0

Perjantaina oli neuvola käynti. Oma terkkarini oli jäänyt lomalle ja vastassa oli ihan outo täti. Eipä se minua haitannut. Kuulumisia kyseltiin ja juteltiin. Sain tunnukset sähköiseen neuvolapalveluun, jossa pitäisi käydä täyttämässä esitietolomake synnytystä varten.
Sitten tehtiin perus tutkimukset. Verenpaine oli hyvä edelleen. Paino oli nyt tippunut 400g edelliseen käyntiin verrattuna. Terkkari oli heti huolissaan, että olenko laihtunut. Selitin sitten, että viimeksi punnittiin raskaat farkut jalassa ja niiden painoa ei otettu huomioon ollenkaan punnituksessa. Nyt oli ehkä realistisempi tuo tulos. Hemoglobiini mitattiin myös ja taas se oli romahtanut, vain 103! Käski syödä rautaa, joten ferronolit kehiin. (mistä tulikin mieleen, että enpäs ole parin päivään muistanut... ups) Pissassa oli proteiinit yhdellä plussalla samoin leukkarit. Sain lähetteen labraan ja tänään sit isäntä kiikutti näytteen sinne aamulla. Pitäisi käydä tarkistamassa tulos omahoitopalvelusta.
Lopuksi kuunneltiin sydänääniä ja hyvin ne taas sieltä kuului. Syke +150. Vauva raivotarjonnassa ja kuulemma selkä oli silloin minun vasemmassa kyljessä ja jalat oikealla.
Seuraava käynti onkin sitten ensi viikon perjantaina ja silloin on vielä tämä sama sijainen, jonka luokse menen. Sijainen oli myös sitä mieltä, että varaa minulle loppuraskauden lääkärikäynnin. Mikäpä siinä, ei kait se pahaksikaan ole lääkärillä käydä.

Liikelaskentaa ja pientä huolta

Eilen tuli käytyä synnärillä mutka kääntymässä liikkeiden vähyyden vuoksi. Olin havainnut jo muutama päivä sitten, ettei vauva liikuskele niin aktiivisesti, mitä aikaisemmin. Aluksi en jaksanut huolestua asiasta, mutta kun meni 3-4 päivää samalla hiljaisella tahdilla, alkoi pieni huoli painaa mieltä. Eilen sitten tein liikelaskentaa useammankin kerran päivän aikana, enkä saanut kertaakaan liikkeitä niin paljoa, mitä ohjeissa sanotaan. Sehän on yleensä niin, että 10 liikettä tunnissa pitäisi tuntua. No ei tuntunut, ei lähellekään. Nousin välillä ylös ja join makeaa mehua ja liikuskelin muutenkin, että saisin vauvaan liikettä. Eipä sekään juuri tehonnut. Tunsin kyllä, että vauva liikkuu, mutta liikkeet olivat vaisuja ja vähäisiä.

Iltapäivällä soitin sitten synnärille ja kyselin lisää ohjeita ja neuvoja. Siellä sanottiin, että on hyvä tulla käymään käyrillä tarkistuksessa, mikäli asia kovasti huolettaa. Illalla sitten päätettiin miehen kanssa lähteä käymään ja Esko pääsi mummun hoiviin siksi aikaa. Synnärillä oli vastassa oikein mukava ja empaattinen kätilö. Pääsin heti hoitohuoneeseen käyrille makoilemaan. Käyrille piirtyi oikein hieno sydänkäyrä ja sykkeet vaihtelivat 120-160 välillä. Liikkeitä ei sen sijaan tuntunut kunnolla ollenkaan. Yhden pienen tönäisyn tunsin. Kätilökin oli toki kanssani samaa mieltä, että enemmän pitäisi tuntua.

Käyrän ottamisen jälkeen pääsin sitten lääkärin tarkastukseen. Lääkärikin oli tosi mukava ja niin sympaattisen oloinen. Hän sanoi tarkistavansa kohdunsuun tilanteen. Olin sitä hieman "pelännyt" etukäteen, koska alapääni on ollut aika hellänä viimeaikoina. Mainitsin asiasta lääkärille ja hän lupasi olla varovainen. No jaa, mene ja tiedä sitten siitä varovaisuudesta. Kyllähän hän pikkuisen joutui kaivelemaan syvemmältä, että sai kunnolla tunnusteltua paikat. Kanavaa oli hyvin jäljellä ja kuulemma napakka on. Ei siis ilmeisesti olekaan tapahtunut mitään kypsymistä, mistä neuvolalääkärit ovat puhuneet. Hyvä niin, ei sitä vielä tässä vaiheessa tarvitsekaan olla. Uskaltaapahan enempi touhuilla, vaikka vähän supistaakin.

Lopuksi lääkäri vielä ultrasi vauvan. Liikkeitä näkyi ultrassa ihan hyvin ja muutama tuntuikin. Jännä vaan, miten ei lähellekään kaikki liikkeet tuntuneet ollenkaan, vaikka vauva selvästi liikkuikin hyvin. Lääkäri tarkisti myös lapsiveden määrän, joka oli ihan normaali. Napavirtaukset katsottiin myös ja nekin olivat ihan kunnossa. Kaikki oli siis onneksi hyvin. Vauvan kokoarvio oli 2500g ja kuulemma ihan keskikäyrän tuntumassa kasvaa ja vastaa täysin viikkoja. Viikkoja siis eilen 34+3.

Tänään vauva onkin sitten myllännyt senkin edestä. Yölläkin oli semmoinen ralli päällä, etten meinannut saada unta ollenkaan. Ihanahan se on muutaman hiljaisemman päivän jälkeen tuntea taas kunnolla liikettä <3

Rv 34+0

Taas on aika hurahtanut tosi nopeesti. Jossain vaiheessa se tuntui enemmän matelevan, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että aika loppuu kesken. Kaikki on vielä tekemättä ja laittamatta ja laskettuun aikaan on vain 6 viikkoa! 6 viikkoa! Tosin, en usko, että tämä beibe syntyy yhtään sen aiemmin kuin veljensäkään aikoinaan. Sen valossa tässä olisi vielä n. 8 viikkoa armon aikaa jäljellä.

Maha tuntuu kasvaneen taas ihan kamalasti. Hieman jäi edellisillä neuvolakäynnillä häiritsemään, kun sf-mittaa ei otettu ollenkaan. Ei siis ole faktatietoa mahan kasvusta. Vauva tuntuu käteen ihan selvästi, vaikka en osaa sen asentoa sen tarkemmin eritelläkään. Viimeksi neuvolassa vauva oli raivotarjonnassa ja uskoisin olevan edelleen. Takapuoli tai selkä sen sijaan on ylhäällä ja tuntuu selvänä kovempana kohtana jommalla kummalla sivulla yleensä. Liikkeitä tuntuu melkeinpä ympäri mahaa ja välillä tuntuu kuin pieni kuula menisi pitkin mahaa. Lienee kantapäät :)

Olo on edelleen ihan hyvä. Jonkinasteista väsymystä on taas liikkeellä, mutta se nyt ei ole mitenkään tavatonta, kun minä olen kyseessä. Onneksi Esko on sisäistänyt kesäloman idean kiitettävästi ja nukkuu usein aamuisin 9-10 saakka. Saapahan aamuntorkku äitikin nukkua pitkään. Yöt olen saanut nukuttua myös yllättävän hyvin. Yleensä herään yhden kerran vessan yöllä ja nukahdan melko pian uudestaan. Jos oikein kovasti väsyttää niin saatanpa torkahtaa päivälläkin, kun Esko nukkuu päikkäreitä.

Muuten, vaikka olo onkin hyvä, en silti vaan jaksa tai kykene tekemään oikein mitään. Pelkkä ruoanlaittokin tuntuu maratooniin verrattavalta suoritukselta, mistään muusta kotitöistä nyt puhumattakaan. Eilinen kauppareissu Prismaan meinasi olla jo täysin ylivoimainen tehtävä. Onneksi Armas oli mukana henkisenä tukena. En taida enään ilman häntä lähteäkään kyläkauppaa kauemmaksi yksinään.

Meillä meni tällä viikolla asunto myyntiin ja sen myötä alkaa sitten näytöt ja näyttöihin siivoamiset. Kukahan meillä oikeasti jaksaa siivota joka viikko koko talon lattiasta kattoon. En minä ainakaan. Ja sitäpaitsi mullahan on ihan lääkärin määräyskin jättää kaikki raskaammat hommat tekemättä. Onneksi äiti lupasi tulla "räjäyttämään" meidän pesuhuoneen lattian. Toivottavasti se suorastaan räjähtää puhtaaksi. Toivotaan nyt kovasti, että meillä olisi onni matkassa ja saisimme tämän pian myytyä. Toki siinä on sitten se puoli aina olemassa, että tässä voi olla vielä muuttokin edessä ennen vauvan syntymää. Huh huijaa vaan...

Neuvolaa ja lääkäreitä (rv 32+6)

Tällä viikolla on ollut neuvolaa ja lääkäriä ja vähän lisää lääkäriä. Alku viikosta oli neuvola ja samalla sairasloman uusinta lääkärillä. Neuvolassa kävin siis ensin ihan normaalikäynnin oman terveydenhoitajani luona. Juteltiin aluksi kuulumiset läpi ja terkkari kyseli vointeja. Samalla mitattiin verenpaine, joka oli edelleen tosi hyvä 122/66. Pissa oli puhdas. Painoa olikin tullut nyt vähän reilummasti lisää +1067g/viikko. Itse olin kyllä hieman toista mieltä tuosta painonnoususta. Olin vain 2 päivää aikaisemmin käynyt kotona puntarilla ja silloin lukema oli 3kg vähemmän, mitä neuvolan vaaka näytti! Neuvolassa toki punnitaan aina vaatteet päällä ja nyt mulla oli raskaat lappufarkut jalassa. Kovasti yritin terkkarille tilannetta selittää ja vetosin farkkujen painavan jo yksistään 2kg, mutta ei auttanut. Tuo lukema kirjattiin korttiin. Ei tullut kuitenkaan motkotusta painonnoususta. Terkkari totesi vaan, että yleensä sitä jossain kohtaa tulee aina vähän reilummasti.

Terveydenhoitaja ei tutkinut vauvaa nyt millään tavalla, koska kuulemma lääkäri oli aikonut kuunnella sydänäänet. Kyselin sitten vielä Eskon poskessa olevasta ihottumasta (kännykällä olin ottanut siitä kuvan) ja sain ohjeeksi laittaa siihen Sibicortia.

Sitten olikin lääkärissä käynnin vuoro. Taas kyseltiin kuulumiset ensin ja sitten katsottiin kohdunsuun tilannetta. Ensin lääkäri kokeili käsin ja totesi, että kanavaa on kyllä vielä jäljellä. Kohdunsuu kuulemma on hieman pehmentynyt. Sain ohjeeksi ottaa rauhallisesti ja kaikenlainen raskaampi tekeminen olisi kuulemma kiellettyä. Tutkimusta tehdessään lääkäri kopeloi myös hieman syvemmältä ja arvioi vauvan olevan ehkä raivotarjonnassa. Vauva kuulemma on vielä aika ylhäällä eikä ole ollenkaan laskeutunut. Sen jälkeen lääkäri halusi vielä spekulalla katsoa sitä kohdunsuuta tarkemmin. Sanoi, että paikat on sen verta turpeat, ettei halua kovin kovakouraisesti sorkkia. Minusta se tutkimus ei nyt kuitenkaan mitenkään erityisen helläkätinenkään ollut.

Sairaslomaa jatkettiin äitiysloman alkuun asti ja lisäksi sain lähetteen keskusneuvolaan kohdunkaulan ultraan varmuuden vuoksi.

Tänään sitten kävin tuolla keskusneuvolassa ultrassa. Minut vastaanotti mukava ja rempseä lääkäri. Heti alkuun hän totesi, että onpa ihana nähdä sinut yhtenä kappaleena! Olin vähän hämilläni tilanteesta. Joo, en ole aikonut ihan vielä synnyttää. Ehdin juuri ja juuri istahtaa minulle osoitettuun tuoliin, kun lääkäri jo sanoi, että otappa sitten housuja pois niin katsotaan se kohdunsuun tilanne.

Kiipesin pöydälle ja täti tökkäsi ultralaitteen sisuksiin. Hän totesi samantien, että ei mitään syytä huoleen. Kanavaa on jäljellä vielä toooosi pitkästi. Sitten mitattiin ja sitä oli 4cm jäljellä, eli ihan normaalisti. Sen jälkeen lääkäri tarkasti kohdunsuun tilanteen käsin. Kuulemma kohdunsuu on pikkuisen auki, mutta sekin on tässä vaiheessa uudelleen synnyttäjälle ihan normaali tilanne. Riskiä ennenaikaiseen synnytykseen ei ole ja saisin olla ihan huoletta. Toki raskaampia hommia tulisi välttää.

Mikä ihaninta niin lääkäri halusi myös pikaisesti ultrata vauvan. Heti alkuun todettiin, että tyyppi on kääntänyt nokkansa menosuuntaan, eli oli raivotarjonnassa, kuten kuuluukin. Lääkäri totesi saman, mitä edellinenkin, että aika ylhäällä vielä ollaan. Sitten lääkäri kysyi, että tiedänkö kumpi siellä on. Sanoin, että tyttö pitäisi olla ja lääkäri sitten varmisti tilanteen. Prinsessa on säilynyt yhä selkeänä prinsessana. :) Lopuksi vielä otettiin muutama mitta ja painoarvioksi saatiin 2300g. Kuulemma pitkä jalkainen ja pieni päinen tyttö. Ihan selvästi jatkaa sukunsa linjaa ja tulee veljeensä.

Kaikki on siis valtakunnassa hyvin. Mitä nyt vähän flunssaa pukkaa tälle mammalle ja Eskokin oli aikas kovassa kuumeessa. Tänään on onneksi ollut jo paljon paremmassa voinnissa.

Rv 32+0

Jaahas, se ois taas yksi viikko täynnä. Tässähän alkaa ihan just kohta aika käymään vähiin. Tänään siis tasan rv 32+0 ja huomenna starttaa viikko 33. Tuossa 25-30 viikojen välissä oli hetki, kun tuntui, ettei aika niin nopeasti kulunutkaan, mutta nyt se on taas ottanut siivet selkäänsä ja vauhti on sen mukaista. Esko on ollut kaksi viikkoa kanssani kotona ja kylläpä aika on mennytkin nopeaa pienen miehen touhuja seuratessa ja viihdykkeitä keksiessä.

Meillä ei ole vielä mitään laitettu vauvaa varten valmiiksi. Toki kaikki suuret hankinnat on tehtynä, kun ne on aikoinaan Eskolle ostettu. Nyt pitäisi alkaa kaivelemaan kantokopan irtonaisia kankaita ja tukilevyjä vaatehuoneen uumenista ja käyttää ne pesukoneessa. Myös auton turvakaukalon kankaat on irrallaan jossain päin vaatehuonetta. Siinä tuleekin olemaan haastetta saada ne nätisti takaisin paikoilleen. Sitterin kankaatkin pitäis käyttää pesukoneessa, enkä just nyt muista minne olen ne sijoittanut. Vaatteet olen kaikki pessyt sitä mukaa, kun niitä olen ostanut tai saanut. Ne odottavat kaikki yhdessä isossa pahvilaatikossa vaatehuoneessa. Vaatehuoneeseen on tarkoitus laittaa lisää elfan vetokoreja, joihin sitten tulee myös vauvan vaatteet. Pitäisi päästä piakkoin koriostoksille. Sitä ennen pitäisi tehdä pientä raivausta muutaman hyllyn osalta, että ne korit ylipäänsä mahtuu koko huoneeseen.

Yhden paketin tutteja ostin valmiiksi, mutta mitään muita hoitotarvikkeita ei vielä ole. Tuttipullon tutteja pitää ostaa paketti tai kaksi ja lisäksi kaikki vaipat, vanulaput, vanupuikot ja rasvat yms. on ostamatta. Ehkä niitä nyt jo vois alkaa ostelemaankin, kun eihän tässä enään pitkä aika ole h-hetkeen. Kesällä on taipumusta olla aina liian lyhyt ja niin uskon sen olevan tänäkin vuonna. Eli, olemme elokuussa ennen kuin huomaammekaan ja sitten tulee jo kiirus.

Meillä on tässä sivubisneksenä suunnitteilla talon rakennusprojekti ja pakko myöntää, siihenhän se kaikki aika menee. Olemme ravanneet tapaamassa eri talopakettien toimittajia ja suunnitelleet ja pyytäneet tarjouksia. Olemme googlailleet miljoonia sisustukseen liittyviä asioita netistä ja selvitteleet sen sata muutakin asiaa. Kyllä on iltaisin kaikkensa antanut olo. Mun päivät kuluu siis Eskoa hoitaessa, masua kasvatellessa ja laminaattien, maalien, lämmitysjärjestelmien ym. seassa surffatessa.

Ensi viikolla olisi taas neuvolaa ja lääkäriä. Suppareita on ollut nyt vähän vähemmän, mutta tuskinpa joudun kuitenkaan töihin palaamaan enään. En kyllä kykeniskään mitenkään, vaikkei niin kovin supistakaan. Palaan siis ensi viikolla asiaan noiden kuulumisten kanssa.

Rv 30+5 kuulumisia

Taas se aika vaan juoksee juoksuaan. Miten mä en nyt millään saa tänne oikein mitään kirjoitetuksi. Tällä viikolla meillä alkoi ns. kesäloma. Eskon hoito loppui perjantaina ja nyt olemme sitten poitsun kanssa päivät kahdestaan kotona. Eilen aamulla meinasi jo iskeä ahdistus, kun en millään olisi jaksanut aamupalaa laittaa. Pelkkä puuron keittäminen tuntui jo niin raskaalta hommalta. Tänään on onneksi mennyt paremmin ja oli kiva olla ulkona, kun oli niin ihana ilmakin. Esko leikki ja touhusi omiaan hiekkalaatikolla ja minä sain viikata pyykkejä ihan rauhassa terassilla.

Masuasukille kuuluu kans ihan hyvää tai ainakin niin olettaisin. Melkoinen myllerrys mahassa on usemmankin kerran päivässä. Välillä oikein sattuu, kun niin kovasti pitää tunkea nahkoja. Mulla ei ole oikein aavistustakaan, mitenkä päin typykkä mahassa majailee. Liikkeitä tuntuu enimmäkseen ihan ylhäällä oikealla ja sitten taas vastaavasti ihan alhaalla vasemmalla. Olettaisin jalkojen ainakin olevan ylhäällä, mutta sehän ei vielä kerro mitään. Jos vauva on edelleen samassa asennossa kuin viimeksi ultrassa, hänellä oli varpaat otsassa. En kyllä jotenkaan oikein usko siihen, että niin enään olisi. Kyllä uskoisin tuntevani pään, jos se tuossa ylhäällä olisi ja ylhäällä ei tunnu mitään sellaista, joka voisi olla pää.

Kahden viikon päästä on taas lääkäri-neuvola. Jospa siellä kohta alettaisiin jo ultralla katsomaan tarkemmin vauvan asentoa ja pikkuhiljaa sitten sen mukaan suunnittelemaan synntystäkin. Onhan tässä toki vielä aikaa, vaikka mille ja vauva ehtii heittää monet kärrynpyörät vielä. Itse haluaisin vaan jo varmuuden asiaan. Kai se lopullinen varmuus tulee sitten vasta synnytyssalissa.

Jotenkin en nyt vaan keksi tänne mitään järkevää kirjoitettavaa. Olot on olleet ihan hyvät. Mitä nyt vaan väsyn kovin helposti pienistäkin jutuista, enkä jaksa tehdä yhtään mitään. Välillä tulee heikko olo, mutta se menee usein ohi ihan vaan lepäämällä ja jotain pientä syömällä. Toivottavasti noita oloja ei ala kovin usein tulemaan. Pitää muistaa huolehtia ruokailusta ja nesteytyksestä kesän aikana hyvin. Painon noususta päätellen ei kyllä ruoasta ole ollut puutetta.

Rv 29+4 ja neuvolaa ja lääkäriä

Sairaslomani loppuu huomenna, joten tänään oli asian tiimoilta lääkärikäynti ja neuvolakin siinä samalla. Ensin kävin terveydenhoitajan juttusilla. Lyhyesti kuulumisia ja sit heti alettiin hommiin. Verenpaine oli tosi hyvä edelleen ollen 111/66. Sitten olikin punnituksen vuoro. Sanoin terkkarille, että saas nähdä, mitä lukemat sieltä pomppaa. Oltiin nimittäin viime viikolla useempi päivä mummon hoivissa. Vaaka näytti suht. siedettäviä lukemia 82.8 ja painonmuutos/vk oli 630g. Terveydenhoitaja toteskin, että olisi se mummo voinut paremminkin hoitaa. Eli ilmeisesti ei ollut liikaa painoa kertynyt.
Pissa oli myöskin puhdas. Hieno juttu. Sitten siirryttiin kuuntelemaan sydänääniä ja tunnustelemaan masua. Terkka arveli, että vauva saattaisi jopa olla pää alaspäin. Ainakin jalat kuulemma tuntuu tuossa oikealla ylhäällä ja siinä kohtaa kyllä tuntuu suurin osa liikkeistäkin. Sf-mitta oli 27cm ja menee ihan hitusen keskikäyrän yläpuolella. Kasvaa kuulemma tosi tasaisesti. Typy innostui taas oikein urakalla riehumaan mahassa tunnustelun jälkeen ja kunnollisia sydänääniä sai vähän aikaa hakea. Lopulta ne kuuluivat tosi napakasti oikealta alhaalta. Sekin puhuisi sen puolesta, että vauva tosiaan saattaisi olla raivotarjonnassa. Keskisykkeeksi merkattiin +150 ja liikkeet ++.

Sitten olikin lääkärikäynnin vuoro. Lääkäri oli sama, kuin viimeksikin. Vähän kyseli alkuun, mikä meininki on ja sitten tarkistettiin kohdunsuun tilanne. Kuulemma aika kiinteä on vielä ja kanavaakin on jäljellä. Vähän on muuttanut paikkaansa verrattuna edelliseen kertaan. Mitä se nyt sitten ikinä tarkoittaakaan. Mutta kaikki oli siis kunnossa. Sairaslomaa jatkettiin taas 3 viikkoa ja sitten on uusi käynti. Kuulemma sillä kerralla voidaan tarpeen vaatiessa katsoa, saanko lähetteen keskusneuvolaan ultraan. Voidaan ultralla paremmin katsoa sitä kohdunsuun tilannetta. Silloin on sitten samalla taas myös neuvolakäynti.

Muutoin täällä menee ihan hyvin. Supistuksia tosiaan edelleen tulee päivittäin, mutta ei nämä pahoja ole eikä ne ole muuttuneet pahemmiksi. Selkää meinaa välillä särkeä, jos pidempään on seisoskellut tai kävellyt. Tosin eipä tässä kauheesti kävelyä tule harrastettua noiden supistusten vuoksi. Kotihommissakin on riittämiin tekemistä mulle, enkä meinaa niitäkään saada kunnolla tehdyksi. Aina pitää jättää jotain tekemättä, kun on pakko levähtää välillä.

Eskon hoito loppuu perjantaina ja sen jälkeen me ollaankin sitten päivät kahdestaan täällä. Saa nähdä, miten äitee pysyy pojan perässä ja miten ihmeessä mä muutenkaan jaksan. Armas on kuitenkin kaikki päivät töissä ja hänen lomansa on vasta vauvan syntymän jälkeen. Mun pitää siis jaksaa Eskon kanssa elokuulle asti. Onneksi on suht. kiltti lapsi, mutta tuo uhmistelu kyllä raastaa hermoja välillä. Lisäksi ruokahommeleita joutuu taas alkaan suunnitella paremmin, että on lounaaksi tarjolla jotain järkevää joka päivälle. Itse, kun olen tottunut syömään vain yhden lämpimän ruoan päivässä ja senkin vasta illalla Armaksen kotiuduttua töistä.

Nyt pitää mennä kehittelemään itselle jotain pientä iltapalaa.

Huonoa oloa rv 29+0

Johan tässä onkin mennyt monta päivää tosi hyvin. Tänään sitten aloin (vihdoin) pesemään talvivaatteita varastoon. Ensimmäisen koneellisen, kun sain kuivumaan, iski ihan kamlan huono olo. Oksetti ja huimasi ja puski oikein kunnon tuskan hiki päälle. Tuli kyllä ihan puskista moinen olo, kun koko aamupäivän oli ollut ihan normaali olo. Nappasin sitten äkkiä muutaman suolakeksin ja join hiljoksiin mehua. Meni se pahin yökötys ohi ja tein sitten vielä juustoleivät itselleni.

Toinen koneellinen pyykkiä oli pyörimässä ja olo koheni onneksi sen verran, että sain nekin kuivumaan. Sen jälkeen olen vaan ottanut ihan rennosti. Yritin muka nukkua päikkäritkin vaan en ehtinyt päästä uneen ennen, kun Esko kotiutui hoidosta. Tuon huonon olon lisäksi iski tosiaan ihan armoton väsymyskin. Mistä lie moisen pukkaskin päälle.

Rupesin sitten googlailemaan (virhe) mahdollista huonon olon aiheuttajaa. Epäilys lievästä raskausmyrkytyksestä nousi mieleen, kun moni oire olisi siihen passannut. Mm. Huono-olo, yleinen heikko-olo, väsymys, turvotus... mutta sitten kuitenkaan mulla ei ole ollut verenpaineiden kanssa mitään häikkää koko raskausaikana, ei ole päänsärkyä eikä näköhäiriöitäkään eikä pissassa ole ollut myöskään mitään häikkää. Tokihan tilanne voi muuttua äkillisestikin. Päätin soittaa neuvolaan ja kysyä neuvoja, mutta kappas, kun soittoaika olikin jo tältä päivältä loppunut siihen mennessä.

Soitin sitten synnärille ja kyselin sieltä neuvoja. Ei kuulemma kuulosta tyypilliseltä raskausmyrkytykseltä. Ohjeeksi sain juoda ja syödä suolukkaa, ottaa panadolia ja levähtää. Synnärillä sanottiin myös, että saa tulla käymäänkin, jos olo ei helpota.

Olo on sen verran helpottanut, että ei lähdetty mihinkään. Kotosalla ollaan oltu ja olen koittanut ottaa rennosti, sikäli se nyt perheen äidiltä onnistuu. Olen istunut hiekkalaatikon reunalla ja löhönnyt puutarhatuolissa ja sohvalla. Olen syönyt kunnollisen lämpimän ruoan ja juonut paljon vettä ja vähän mehuakin ja syönyt vähän suklaata ja yhden jäätelönkin. Olo on ihan hyvä muuten, mutta edelleen on lievää heikotusta ja uupumusta ilmassa. Kohta syödään karjalanpiirakoita iltapalaksi. Armas toi töistä tulessaan metvurstiakin... jep, tosi terveellistä, mutta siinä sitä suolukkaa on!

Pitänee mennä ajoissa nukkumaan tänään.

Muu maa mustikka

No jopas on taas vierähtänyt edellisestä postauksesta. Jotenkin en vaan ole saanut aikaiseksi kirjoitella yhtään mitään. Ollaan oltu tässä vähän lomallakin mun mummolassa ja huomenna olisi ajelu kotiin. Ihanaa, kun tuli kesäiset ja lämpimät kelit, vaikka kyllä tuo kuumuus vaan veronsa vaatii.

On tullut liikuttua paljon normaalia enemmän täällä ollessa ja se kyllä kostautuu. Ja nyt puhutaan silti hyvin vähäisestä liikunnasta. Leikkipuistoon noin 700m päähän on kävelty kerran ja toki takaisinkin. Yhden kerran käyty läheisellä terrassilla juomassa janojuomat ja sinnekin matkaa vajaat 500m vaan. Eilen käytiin vajaan 2 tunnin shoppailureissu ja autolla mentiin kaikki siirtymät. Tänään sit shoppailtiin melkein 3 tuntia kaupungilla. Mä oon ihan poikki. Mun selkä on kipeä, jalat on kipeät ja ne tuntuu jotenkin tosi raskailta ja turvonneilta, vaikkei turvotusta silmin olekaan havaittavissa. Supistuksia tulee ja menee, ei onneksi kipeitä. Vauva liikkuu melko aktiivisesti pitkin päivää ja maha tuntuu tosi pinkeältä ja kiristävältä joka suuntaan. Ihan kuin se olisi nyt justiinsa pullahtanut taas enemmän ja enemmän vaan isommaksi.

Yöt on aika katkonaisia olleet täällä. On kuuma ja ei se vieras sänky vaan koskaan ole niin hyvä, kuin oma. Olen heräillyt useamman kerran yön aikana eikä asiaa ole auttanut yhtään kamala kuumuus ja se, että nukutaan kaikki (siis oma perhe) samassa huoneessa. Herään melko herkästi Eskon yöllisiin pyöriskelemisiin ja jos en siihen niin ihan varmasti vähintään mummo yskii viereisessä huoneessa tai Armas kuorsaa tai koira vaihtaa paikkaa... Onneksi huomenna saan oikaista ruotoni ihan omaan sänkyyn, ihanaa!

Semmoista tänne... Ei siis mitään niin ihmeellistä auringon alla. Saa nähdä, mitä lukemia vaaka näyttää, jos uskallan edes vilkaista sinnepäinkään. On mummolla ollut sen verta hyvät pöperöt ja kyllähän se tuo helle pistää himoitsemaan kylmiä juomia ja jäätelöitä ihan liiaksi asti. Uh huh...

Huono kunto

Kuten otsikossakin viitataan, niin keskitän tämän postauksen siihen, etten kykene enään juuri mihinkään. Minulla on siis ollut ennenaikaisia supistuksia maaliskuun alusta asti enemmän ja vähemmän ja niiden vuoksi on ollut pakko hidastaa tahtia. Olen ollut sairaslomallakin maaliskuun puolivälistä lähtien ja tulen olemaan koko loppu ajan, mitä luultavamminkin.

Supistusten takia on tosiaan hieman täytynyt tahtia hillitä, vaikka onnekseni ne eivät ole kohdun suulla mitään muutoksia aiheuttaneetkaan. Se on hyvä merkki se. Ihan niin paniikissa ei tarvitse olla, vaikka vähän supistaakin. Toki nuo supistukset on aina syytä ottaa vakavasti eikä niiden kanssa ole pelleileminen.

Tämä rauhallisesti ottaminen on saanut aikaan sen, että kuntoni on romahtanut. Tietenkin, kun en oikein mitään liikuntaakaan pysty harrastamaan. Nyt sitten en enään oikein jaksakaan ja selkäkin on alkanut kipuilemaan siihen malliin, ettei kävelyllä käyminenkään oikein onnistu. Pyöräilystä en ole uskaltanut kuukauteen edes haaveilla.

Nyt huomaan jo väsyväni pelkistä kotitöistä. Hetken aikaa jaksan aina kerrallaan touhuta ja sitten on vaan ihan pakko istua alas ja nostaa jalat ylös. Puolentunnin huili usein riittää ja sitten taas jaksaa jatkaa hommia. nytkin minulla on ollut hieman kakuntekoprojektia tässä ja hitaasti ne valmistuu, kun jokaisen vaiheen jälkeen pitää ottaa lepohetki.

Kauhulla odotan kuun loppua ja sitä, että Esko jää sen jälkeen kotiin kanssani. Miten ihmeessä mä jaksan touhuta koko kesän tuon pojan kanssa. Onneksi Eskon mummu on ilmeisesti kesäkuussa jo kesälomalla. Jospa mummu joutaisi meitä auttamaan ja ottaisi välillä tuon pojan sinne leikkimään. Esko on onneksi kohtuullisen kiltti ja tottelevainen lapsi, mutta kyllähän sillä vauhtia jo melkoisesti piisaa. Varsinkin kesällä, kun pääsee vähissä vaatteissa pihalla kirmailemaan. Saa nähdä hoksaako se kuinka nopeasti äidin rajalliset juoksikyvyt ja alkaa tosissaan koettelemaan mua.

Kävelylle tekisi mieli, mutta en halua uhmata luontoa ja ottaa sitä riskiä, että supistukset alkaisivat tekemään kohdunsuulla muutoksia. Ehkä sitten heinäkuussa uskaltaa jo vähän enemmän, kun viikkoja alkaa olla enemmän eikä ennenaikaista syntymää tarvitse niin kovasti enään pelätä.

Mutta kyllä tää vähän meinaa ns. syödä naista. Pelkkä pyykkien lajittelu koneeseen tuntuu välillä liian raskaalta. Astianpesukoneen jaksaa juuri ja juuri tyhjentää, mutta samaan syssyyn sitä ei jaksa enään täyttää, vaan välillä on pakko päästä hetkeksi istumaan. Ruoanlaitto on välillä selälle ihan tuskaa, kun joutuu hellan edessä seisoskelemaan ja samalla se myös aiheuttaa supistuksia hyvin herkästi. Kaupassa käynnit käyvät kunnon urheilusuorituksesta, mutta olen halunnut pitää ne edelleen omana aikanani ja käydä yksin kaupassa. Kohta on varmasti pakko jo ottaa Armas mukaan tai antaa koko vastuu hänelle. Ja nyt on sentään vasta viikko 27+1 menossa.

Lääkäri ja neuvola rv 26+5

Eilen minulla oli taas lääkärikäynti, kun sairasloma oli loppumassa. Tarvitsin siis jatkoa sairaslomalle, koska enhän minä mihinkään töihin ole kykeneväinen näiden supistusten ja tän mahan kanssa muutenkaan. Olin saanut ajan neuvolalääkärille ja ystävällinen terveydenhoitaja siirsi myös samalle päivälle neuvola ajan, kun muuten se olisi ollut tänään.

Tällä kertaa minut vastaanotti eri lääkäri, mikä viimeksi oli. Nytkin oli nuori naislääkäri kyseessä, mutta tuntui olevan ihan pätevän oloinen. Lääkäri kyseli voinnit ja kartoitti tilannetta muutenkin. Juteltiin työnkuvastani ja kyllä hänkin oli samaa mieltä kanssani, että liian raskasta se jo olisi ja kun supisteleekin, niin ei ole hyväksi rasittaa itseään liiaksi. Kohdunsuun tilanne katsottiin myöskin. Pitkään ja hartaasti lääkäri sitä tutkikin. Hetken jo ajattelin, että onko siellä sitten kypsymistä alkanut tapahtumaan, kun niin kauan kesti se tutkimus. Ei kuitenkaan ollut. Kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni ja kanavaakin oli ihan reilusti jäljellä. Hyvä niin. Sairaslomaa jatkettiin kolmella viikolla. Vieläkään en saanut lomaa koko loppu ajaksi. Se lienee mahtaa olla jokin yleinen käytäntö täällä, etteivät kirjoita tuon pidempää pätkää kerrallaan.

Seuraavaksi sitten pääsin oman terveydenhoitajan luokse. Ihan alkuun terkka kysyikin, kuinka pitkän loman sain ja varattiin siihen loman loppuun taas uusi lääkärikäynti ja neuvolakin on sitten siinä samalla. Ihan kiva sinänsä, että pääsee niin usein käymään tarkistuksessa. Terveydenhoitajan kanssa juteltiin voinneista ja eipä tässä paljoa valittamista ole ollut. Ihan hyvin olen jaksellut ja voinut, mitä nyt vaan supistelee aika herkästi. Mitattiin taas hb ja se olikin noussut mukavasti ollen nyt 124, eli tosi hyvä. Rautaa ei kuulemma tarvitsisi enään syödä, mutta syön nyt kuitenkin tuon pullon loppuun, minkä olen ostanut.
Verenpaine mitattiin myös ja sekin oli oikein hyvä 110/68, vaikka terveydenhoitaja vitsailikin ensin, että katotaan onko paineet pilvissä lääkärin sorkkimisen jälkeen. Pissa oli myös puhdas.
Sitten olikin painon vuoro. Miten se aina onkin itselle kauhun paikka kiivetä siihen puntarille. 81kg se näytti vaatteet päällä, menee linjassa kotona punnitun painon kanssa. Auts... painon muutos +579g/viikko. Eli ei yhtään paha, vaikka se itsestä pahalta tuntuukin. Jos meinaisin pysyä tässä raskaudessa samoissa lukemissa, mitä Eskoa odottaessa, ei saisi tulla enään kuin 5kg lisää. Se mahtaa olla melko mahdoton tehtävä.

Ja sitten olikin vuorossa käynnin kohokohta, sydänäänten kuuntelu. Terveydenhoitaja tunnusteli ensin mahaa ja yritti arvioida, miten päin se neitonen mahassa onkaan. Arveli hieman, että pää saattaisi jopa olla alhaalla, mutta ei uskaltanut varmaksi sanoa. Mitattiin samalla sf-mitta joka oli nyt 24cm. Hienosti menee piirun verran keski käyrän yläpuolella. Sitten kuunneltiin niitä ääniä ja hienosti ne sieltä kuuluikin. Kamala jyskytys heti, kun anturi laitettiin mahan päälle. Neiti oli selvästi hermostunut moisesta tökkimisestä. Saatiin hyvät naurut :) Sykkeeksi merkattiin +155 ja liikeet ++

Seuraava käynti siis jo kolmen viikon päästä.

Yksityinen ultra

Eilen käytiin yksityisellä ultrassa. Ihan vaan sen vuoksi, että haluttiin saada varmempi tieto sukupuolesta. Se, kun jäi rakenneultrassa hieman arvailujen varaan. Käytiin ihan tavallisessa ultrassa, ei siis missään 3 tai 4d:ssä. Tokihan ne hienoja olis olleet, mutta 200-300 euroa yhdestä ultrasta on sentään mun makuun jo ihan liikaa. Nyt selvittiin reilusti alle 100 euron ja saatiin kuvia ja vähän videotakin.

Ultraajana toimi pitkän linjan kätilö ja terveydenhoitaja. Hänellä oli toimitilat kerrostaloasunnossa. Menimme sinne miehen kanssa yhdessä ja hieman oli jännittynyt tunnelma. Toki tiedettiin kaiken olevan varmasti kunnossa, mutta onhan se huisia päästä kurkkaamaan nahkojen sisälle.

Todella miellyttävä kuva jäi tapahtumasta. Meille kerrottiin koko ajan, mitä missäkin näkyy ja samalla kertoi myös koko ajan kaiken olevan ihan kunnossa. Tarkistettiin rakenteet suurinpiirtein kaikki ja samalla ultrattiin sitä jalkoväliä useaankin kertaan. Ilmeisesti ihan hyvä näkyvyys sinne oli ja kätilö sanoi heti alussa, että kyllä tässä ihan selvästi häpyhuulet näkyy. Monesta eri kulmasta niitä meille esitteli. Itse en kyllä mitään nähnyt. Sen verta näin, ettei siellä ainakaan niitä pojan vehkeitä kyllä erottunut.

Mitattiin myös hieman rintsessan kokoa. Kuulemma laitteet on kiinalaista alkuperää ja ne laskee helposti päänympäryksen ja vartalonympäryksen mukaan lasketun ajan vähän väärin, koska suomalaiset on eri mallisia muodoltaan. Reisuluun mitan mukaan typykkä olisi ollut pari päivää odotettua isompi. Painoarvio oli tällä hetkellä 788g viikolla 26. Ei mikään kovin pikkuinen prinsessa kätilön sanojen mukaan. Typykällä näyttikin olevan ihan hyvän kokoiset lihakset reisissä :)

Ihan lopuksi vielä kätilö katsoi uudestaan sitä jalkoväliä ja sanoi, ettei hän kyllä poikaa tästä saa tekemälläkään. Eli aikas varma lupaus tyttövauvasta saatiin. Katsottiin siinä samalla vielä tarkemmin vauvan asento läpi. Typykkä istuu siellä tiiviisti perätilassa edelleen. Pää on istukan kanssa samoilla kohdilla vähän navan yläpuolella oikealla. Typy oli ihan linkkuveitsi asennossa, varpaat kiinni otsassa. Ei ihme, että liikkeitä on melko ylhäällä mahassa tuntunut. Toivottavasti tajuaa kääntyä raivotarjontaan ennen synnytystä. Haluaisin niin kovasti alatiesynnytyksen. Onhan tässä vielä hyvin aikaa...

Tänään sitten googlettelin tuota painoarviota ja useammankin lähteen mukaan se menee aikalailla alakäyrän mukaan, pikkuisen yli sen. Eli ei nyt mikään kovin isokaan tuo vauva tällä hetkellä ole. Ihan normaalin kokoinen. En odota kovin pientä syntymäpainoa, mikäli nyt syntyy laskettuna aikana tai sen jälkeen. Esikoinenkin oli liki neljä kiloinen, niin eiköhän tämä kakkonenkin aika samoihin mittoihin pääse.

Ihanaa oli päästä näkemään pikkuinen.

Kuulumisia ja vähän oireitakin

Huh huh, kun taas aika rientää. Toisaalta se tuntuu matelevan välillä, mut toisaalta se kyllä juoksee ihan kamalan nopeaa. Taas on muutama päivä hurahtanut tuosta noin vaan ja vappukin kerkesi olla ja mennä. Se on kuulkaa jo toukokuu!

Meillä vietettiin vappua rauhaisasti kotosalla koko perheen kesken. Leivottiin munkkeja ja laitettiin simakin tulille, vaikkakin pikkuisen viime tipassa. Vappupäivänä käytiin torilla katselemassa hulinaa ja samalla käytiin kiinalaisessa ravintolassa vetämässä itsemme ähkyyn. Kotiin varatut grillieväät saavat nyt odottaa viikonloppua, ellei sitten tänään innostuta avaamaan grillikausi meidänkin terassilla :)

Raskauden suhteen ei uutta kerrottavaa juuri ole. Paino nousee, maha kasvaa ja liikkeitä näkyy ja tuntuu. Tänään tulee täyteen tasan 26 viikkoa raskautta. Huisia! Sen kunniaksi mennäänkin käymään yksityisellä ultrassa. Siitä lisää sitten omassa postauksessa.

Voisinkin ihan pikkuisen listata ylös mun olemattomia raskausoireita.

-Pissattaa. No, joo... tai ei. Ei pahemmin siis pissata normaalia enempää. Yöllä tosin joudun käymään yleensä yhden kerran vessassa joskus 1-2 aikaan.

-Väsyttää. Välillä väsyttää enemmän ja välillä olo on jopa kohtalaisen energinen. Nukun myös ihan hyvin öisin, kunhan ensin löydän hyvän asennon. Sen hakemisessa saattaa hetki jos toinenkin mennä.

-Supistaa. Voi kyllä! Tässä voinkin samalla viitata tuohon kohtalaisen energiseen oloon. Mitäpä sillä energialla tekee, kun juuri mitään ei oikein pysty tekemään. Vähänkin enemmän rehkimistä ja varmasti supistelee. Ei onneksi kipeästi, mutta kuitenkin. Muutama vähän tuntuvampikin suppari on kyllä tullut koettua.

-Närästää. Ei pahemmin. Jotkut ruoat saattavat aiheuttaa lievää närästystä, mutta muuten ei juurikaan.

-Ummetusta. Sitäkään ei kovin pahasti. Siitä olen kyllä äärimmäisen iloinen.

-Levottomat jalat. Välillä meinaa vähän olla ja se jos mikä on sangen ärsyttävää!

-Maha painaa! Kyllä! Koko ajan hengästyttää ja istuessa varsinkin tuntuu välillä melkoisen ahdistavalta. Painaahan se maha jo sisuksia kasaan ja se aiheuttaa ahdistusta. Sukkein ja kenkien jalkaan laittaminen alkaa pikkuhiljaa olla haasteellista.

-Selkää särkee. Varsinkin jos joutuu seisoskelemaan paikoillaan niin särkee ihan tosissaan.

Pieniähän nämä mun oireet vielä toistaiseksi on. Olkaamme siitä tyytyväisiä.

Asiaa mahasta ja sen vierestä

Ihana, kamala vastakumpu! Sitä se nimenomaan on. Eilen mittasin huvikseni ympärysmitan, 105cm. Huh hui, että on masu paisunut. Tosin sf-mitan perusteella tämä on pienempi, mitä Eskoa odottaessa tässä vaiheessa. Oloa ei voi ehkä vielä sanoa tukalaksi, mutta ajoittain kyllä hankalaksi. Maha alkaa jo oikeasti olemaan tiellä ja esim. kenkien ja sukkien laittaminen jalkaan ovat jo hieman haastellisia. Ei vaan taivu, ei sitten millään, ja kun väkisin yrittää taipua, tulee heti supistus.

Seisominen on hankalaa, sattuu selkään ja mahaa kiristää ja supistaa melko herkästi. Ruoanlaitto on oikeastaan niitä ainoita hetkiä, kun pitäisi edes vähän aikaa pystyä seisomaan paikoillaan. Muutoin onneksi saa istua tai kävellä. Kävelykin kyllä aiheuttaa supistuksia välillä, mutta välillä menee ihan hyvin hieman pidempiäkin matkoja.

Muutenkin on jotenkin hankala olla koko ajan. Maha painaa vissiin sisuksia kasaan ja ainakin hengittäminen on raskaampaa. Pienestäkin hengästyy jo ja puuskutan kuin mikäkin höyryveturi. Armaskin aina vitsailee, kun mua hengästyttää pelkkä syöminenkin. Illalla hengästyn sängyssäkin, kun käännän kylkeä. On kait tämä ollut Eskoa odottaessakin ihan samanlaista, mutta aika on kullannut muistot jo. En millään malttaisi odottaa elokuuta... on jotenkin semmoinen tunne, ettei tämä ahdistus tule tästä yhtään helpottamaan kesän myötä.

Eilen kävin neuvolalääkärillä tarkistuttamassa tilanteen. Lääkäri meinasi ensin, että ei katso kohdunsuuta ollenkaan,  koska ei sitä ole hyvä koko ajan olla sorkkimassa. Lopulta päätti sitten kuitenkin katsoa sen ja mitään muutoksia siellä ei ollut tapahtunut. Hyvä niin. Sain sairaslomalle jatkoa vain kaksi viikkoa, koska lääkäritäti oli sitä mieltä, että supistukset todennäköisesti tulee kohta loppumaan ja voisin mennä takaisin kokeilemaan töihin. Mä en kyllä nyt oikein jaksa tuohon uskoa, enkä kyllä innostu tippaakaan töihin paluusta.

Miten mä tämmöisen mahan kanssa enään mihinkään kykenen? Varsinkaan, kun en kotihommiakaan saa tehtyä supistusten takia, niin saatikka sitten olemaan töissä. No, menen sitten kahden viikon päästä uudestaan lääkärille ja pitää vissiin alkaa vaatimaan pidempää lomaa ihan tosissaan. Menee jo tuo paperisota liiton ja kelan kanssa niin hankalaksi, kun on välillä saikulla ja välillä töissä ja välillä muuten vaan kotona. Parempi ois, kun ois vaan saikulla kotona ja sais asioida kelan kanssa.

Niin ja mulle on iskenyt joku kamala syöpöttelyvaihe. Ihan koko ajan vaan tekis mieli syödä jotain. Ja vaikka kuinka syön, niin missään vaiheessa ei tule semmoista oloa, että olisin täynnä. Aina voi syödä pikkuisen lisää. Oikein hirvittää ajatellakin, missä lukemissa mahtaa paino olla tällä hetkellä. Karseeta!

Pääsiäislomailua

Katkaistaanpa pieni blogihiljaisuus pääsiäisen kunniaksi. Ollaan oltu torstaista asti reissussa ja ollaan edelleen tiistaihin saakka. Matka meni yllättävän hyvin, vaikka kilometrejä kertyi yli 700km. Paluu matka tehdään kuitenkin kahdessa erässä. Onneksi meillä on olemassa välietappi, missä voidaan olla yötä. Mun selkä ei oikein tykkää tuosta autoilusta normaalistikaan ja nyt vielä vähemmän.

Kerrankin oli oikea ajoitus lähteä reissuun, nimittäin säiden puolesta. Täällä etelässä on olut aurinkoiset ja lämpimät lomasäät. Tänään melkein jopa helteistä, ainakin vuoden aikaan nähden. Paljon ollaan oltu ulkona ja Eskokin on nauttinut ulkoilusta täysin siemauksin. Ollaan syöty hyvin, liiankin hyvin, koko ajan. En uskalla edes ajatella puntarilla käymistä. Mahakin tuntuu kamalan isolta koko ajan, vaikka mittojen mukaan on jopa pienepi, mitä Eskosta tässä vaiheessa.

Yksi syy siihen, että päivityksiä tulee aika harvoi on se, etten keksi millään mitään kirjoitettavaa. Raskaus etenee omalla painollaan ja viikot vaan vierii. Maha tosiaan alkaa olla jo tiellä ja haitata arkista aherrusta. Kyykistely ja kumartelu saavat aikaan supistuksia ja samoin vähänkään pidempi kävely tai paikallaan seisoskelu. Varsinkin tuo paikoillaan seisominen tuntuu olevan hankalaa, se ottaa selkään ja kiristää mahaa ja on vaan hankalaa kaikkinensa.

Liikkeitä tuntuu hyvin pitkin päivää ja niitä on mukava tunnustella. Välillä koko maha hytkyy kun tyyppi mellastaa. Muutamana yönä on ollut jopa semmoinen meno päällä, että olen jopa toivonut vauvan rauhoittuvan hetkeksi, että pääsisin takaisin uneen. Liikkeitä alkaa tuntua jo melko ylhäälläkin välillä. En tosin tiedä yhtään, miten päin siellä masussa majaillaan. Luultavasti vähän vaihdellen.

Ajtusten tökkiminenkään ei ole muuttunut mihinkään... nyt katkesi ajatus, kun pitää samalla katsoa Harry Potteria.

Rv 22+4 ja neuvola kuulumisia

Tänään oli neuvolakäynti ja ihan omalle terveydenhoitajalle. Juteltiin kuulumiset alkuun ja keskusteltiin näistä minun ennenaikaisista supistuksista. Terveydenhoitaja varasi mulle neuvolalääkärille ajan sairasloman loppuun. Katsotaan silloin sitten uudestaan tuota kohdunsuun tilannetta ja arvioidaan sairasloman jatkumisen tarvetta. Kyseli myös, onko Esko hoidossa ja kehotti jatkamaan hoidossa pitämistä ainakin toukokuun lopulle saakka, mielellään jopa kesäkuunkin. Ja tottahan se toki on, ettei arki reilun kaksi veen kanssa ole lepoa nähnytkään. Nyt kuitenkin vauva on tärkeintä saada pysymään mahassa mahdollisimman pitkään. Uhkaili jopa mahdollisella osastolle joutumisella ja mielummin mä nyt kuitenkin kotona makoilen, kun osastolla. 

Sitten suoritettiin vähän mittauksia. Verenpaine oli oikein hyvä 115/63 ja pulssi 79. Paino punnittiin toki myöskin ja auts.... mitä lukemia se vaaka näyttikään! 4kg oli tullut lisää sitten edellisen käynnin, joka on ollut helmikuun lopussa. Terveydenhoitaja ei kyllä sanonut tuosta painon noususta yhtään mitään, merkkasi vaan lukemat korttiin. Mitattiin myös hb tällä käynnillä ja oli laskenut 113. Tuli käsky syödä rautaa. Plääh... mä oisin niin voinut sen välttää. Tuo rauta tuppaa aiheuttamaan mun jo ennestään hitaan ruoansulatuksen hidastumista vielä entisestään. Eli ummetusta, ja kun tämä raskaus itsessäänkin jo sitä välillä aiheuttaa. En tykkää nyt tästä hommasta yhtään. Kokeilen jotain nestemäistä rautavalmistetta, ne on yleensä olleet vatsaystävällisempiä, mitä nuo tapletit. Pissa oli puhdas. 

Tällä käynnillä mitattiin myös ensimmäisen kerran kohdunpohjankorkeus eli sf-mitta. Se oli nyt 20, pikkaisen keskikäyrän yläpuolella. Samalla kuunneltiin sydänääniä ja terkkari koitti hieman käsin tunnustella, missä asennossa siellä masussa majaillaan. Hieman kuulemma vielä tässä vaiheessa hankala mennä sanomaan, mutta arveli olevan perätilassa. Sydänäänet kuului tosi hyvin ja syke huiteli 160 paremmalla puolella, kun tyypillä oli niin kova meno päällä koko ajan. Terkkari sai useammankin mojovan potkun tuntea käsiinsä siinä samalla. Sykkeessä oli hyvät vaihtelut, kun välillä hieman rauhottui ja syke laski 140 tienoille. Neuvolakorttiin merkattiin syke 155 ja liikkeet ++

Seuraava neuvola on tasan kuukauden päästä 8.5. Ennen sitä toki on sitten se lääkärissä käynti pääsiäisen jälkeen. 

Musiikkia vauvalle

Lueskelin taas vanhaa blogiani ja koitin etsiä sieltä jotain jutun juurta tännekin. Tämä raskaus etenee niin huomaamattomasti omalla painollaan, ettei oikein mitään kirjoitettavaa tunnu olevan. Esikoista odottaessa sain väännettyä pitkänkin jutun pelkistä raskausoireista tai pohdiskelin oman kropan muuttumista, sitä kelpaanko miehelle enään synnytyksen jälkeen ja pelkäsin, etten koskaan enään olisi sinut oman kroppani kanssa. 

Nyt ei jotenkin ole ollut samanlaista tarvetta moisia pohtia, kun tiedän jo vastauksen etukäteen. Luin jutun, jossa pohdiskelen vauvalle laulamista ja olin etsiskellyt tuutulauluja. Näillä viikoilla 22+2, vauva alkaa jo kuulemaan kohdun ulkopuolisia ääniä ja sille olisi hyvä jutella ja laulaa tai soittaa musiikkia. En ollut oikein hyvä siinä silloinkaan, enkä ole hyvä siinä edelleenkään. Tietysti vauva kuulee puhetta ja lauluakin, kun esikoisen kanssa luetaan satuja ja lauletaan laulukirjan lauluja. Yksin ollessani en kuitenkaan tule vauvalle jutelleeksi juurikaan. 

Mitä sitten tulee noihin tuutulauluihin niin. Noh... eipä niitä meillä juurikaan olla harrastettu. Jossain vaiheessa Eskon ollessa 6-9kk lauloin monesti jotain laulua päiväunille viedessä, mutta paremmin tuo nukahti ilman mitään esityksiä. Silloin, kun Esko oli ihan pieni, yritin kyllä laulaa iltaisin hänelle, mutta olin niin hormoonihuuruissani, ettei laulamisesta tullut mitään. Liikutuin kyyneliin joka kerta, joten aika nopeasti päätin olla laulamatta mitään. 

Eskolle ostin soittorasian raskauden puolivälin tienoilla ja soitin sitä joka ilta mahan päällä hänelle. Ihan kuin hän olisikin tunnistanut tutun sävelen syntymänsä jälkeen. Tuota soittorasiaa on meillä soitettu aivan näihin päiviin saakka joka ilta. Nyt se on jäänyt pois, kun Esko siirtyi isojen poikien sänkyyn ja siihen en enään alkanut soittorasiaa virittelemään kiinni. Eikä sitä olla kaivattukaan. Nyt pitäisi sitten käydä ostamassa vauvallekin oma soittorasia. Tarkoitus olisi hänellekin soittaa sitä joka ilta jo ennen syntymää. 

Mulla lyö kyllä ajatukset nyt ihan tyhjää. Tuli aika sekava tuosta tekstistäkin, mutta parempaan en nyt kykene tällä hetkellä. Jos täällä teitä lukijoita on, niin otan ilolla vastaan aiheita, mistä haluaisitte kuulla? 

Lääkärissä

Eilen loppui kahden viikon sairasloma ja tänään oli sit taas lääkärissä käyntiä asian tiimoilta. Eli edelleen ennenaikaiset supparit jatkuu päivittäin, vaikka olenkin kotosalla vaan oleskellut. Kävin päivystävällä lääkärillä ihan vaan terveyskeskuksessa, kun neuvolalääkärille ei ollut enään aikoja saatavilla. Tällä kertaa sattui nuorehko naislääkäri asialle ja vaikutti kyllä ihan pätevältä ja asiansa osaavalta. Olivat jopa neuvolasta muistaneet laittaa tietoja sinne menemään, niin ei ihan kaikkea tarvinnut alusta asti lääkärille selittää.

Tehtiin sisätutkimus, kohdunkaulalla ei muutoksia ja hyvä niin. Kohdunsuu kiinteä ja kiinni ja kanavaa jäljellä ihan hyvin. Huojentavaa kuulla, ettei nämä supparit ole aiheuttaneet muutoksia alakerrassa. Eihän tässä muuten kohta uskaltais tehdä yhtään mitään. Lääkäri kirjoitti kuitenkin lisää sairaslomaa ja se jatkuu jonnekin pääsiäisen jälkeiseen aikaan saakka. Kirjoitti pikkasen pidemmän pätkän nyt, kun ei tuota kohdunsuuta tieten kovin usein ole hyvä ronkkia.

Kuulemma raskauden puolivälin paikkeilla supistukset on hyvin yleisiä, kun kohtu kasvaa niin nyt niin kovasti. Suositteli tukivyön hankkimista. Ehkä pitääkin käydä jostakin sellainen ostamassa, jos siitä jotain apua olisi tähän tilanteeseen. Kysyn kuitenkin ensi viikon neuvolakäynnillä, onko niillä antaa lainaan tukivyötä. Odotellaan nyt sitten loppuisko nää supparit kokonaan jossain vaiheessa. Vaikea mennä sanomaan mitään, kun esikoisesta ei moista ongelmaa ollut.

Muutoin oireet on aika vähänlaiset. Lievää närästystä välillä ja välillä suoli toimii hitaanpuoleisesti. Molemmat pikku vaivat on kuitenkin ihan hyvin hallinnassa, joten ihan hyvillä mielin täällä porskutetaan menemään. Vauvan liikkeet tuntuu nyt hyvinkin selvästi ja niitä onkin ihana kuulostella pitkin päivää. Tällä viikolla on ollut hieman väsyneempi olo taas, mutta se varmasti johtuu osittain kellojen siirrosta ja osittain siitä, että Esko on ollut tämän viikon kanssani kotona. Hoitotädillä on omat lapset sairaana, niin en ole viitsinyt sinne viedä. Luultavasti se flunssa iskee kohta meillekin. Niillä on niin pitkä itämisika, että on varmasti jo edellisellä viikolla ehtinyt tarttua Eskoon. Sen seurauksena, että Esko on ollut kotona, en ole tietenkään aamuisin saanut nukkua niin pitkään, kun tuo ipana nousee aikaisin ylös. Paitsi tänään.... nukuttiin melkein 8 asti, ruhtinaalista. Muutenkin päivät on täynnä touhua, kuten nyt arvata saattaa, millainen meno 2 vee pojalla on. Äiti ei ihan pysy perässä eikä jaksa kaikkea. Toivottavasti ensi viikolla saan taas levähtää.

Rakenneultra

Tätä päivää on odotettu kuin kuuta nousevaa viimeiset pari kuukautta. Tänään oli nimittäin rakenneultra. Menimme sinne olosuhteiden pakosta koko perhe. Esko oli ihan ihmeissään, että mitä tässä oikein tapahtuu ja katseli ensimmäisen 10 minuuttia tapahtumaa Armaksen sylissä. Sen jälkeen pikkumiehen kärsivällisyys loppui ja olisi pitänyt olla jotain toimintaa. Onneksi Armas keksi taikoa kännykästä angry birds pelin ja loppuaikakin meni ilman suurempia kiukutteluita.

Ultraamassa oli lääkärin lisäksi omasta terveyskeskuksesta tuttu terveydenhoitaja. Hän kuulemma opiskelee noita ultrauksia. Terkkari ultrasi ja lääkäri seurasi koko ajan vierestä ja neuvoi ja opasti terkkaa. Ihan hauskaa sinänsä, että sai itsekin kuulla paljon asiaa siinä samalla, vaikka välillä tulikin ihan ulkopuolinen olo. Asioita, kun ei varsinaisesti minulle esitelty ollenkaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tokihan ne siitä ruudulta hyvin näin ja pystyin seuraamaan tutkimusta koko ajan hyvin. Terveydenhoitajalla oli vaikeuksia joidenkin rakenteiden tutkimisessa ja aikaa olikin varattu käyntiä varten 45 minuuttia. Lopuksi sitten vielä lääkäri itse ultrasi ja tarkisti kaiken ja kertoi siinä sitten minullekin tarkemmin, mitä missäkin on. Kaikki näytti olevan kunnossa. Sydän pumppasi reippaasti ja siitä löytyi neljä kammiota ja aortta näkyi myös hyvin. Virtsarakko ja munuaiset olivat myös kunnossa. Napanuorakin löytyi ja istukan paikka oli etuseinässä, kuten aikaisemmin jo oli todettu. Kasvojen piirteitä ei kovin hyvin saatu näkymään, kun pikkukaverilla oli koko ajan kädet edessä. Jostain rakosesta lääkäri kuitenkin sai suun näkymään ja ihana pikku suu olikin, ei huulihalkiota. Painoarvio tällä hetkellä 387g ja viikkoja siis nyt 21+3

Lopuksi lääkäri vielä kysyi, onko meillä jotain kysyttävää. Siinä vaiheessa sitten kysyin, että onko se tyyppi vilauttanut jalkoväliään, että sukupuoli olisi kiva saada tietää. Lääkäri ei ollut tutkinut "salaa" asiaa ja rupesi sitten sitä selvittämään. Tyyppi tosiaan oli masussa tällä hetkellä perätilassa ja istui niin tiiviisti jalat ristissä, että sukupuolen selvittäminen jäi aikalailla arvailujen varaan. Kovasti sitä siinä koitettiin saada selville ja jossain vaiheessa lääkäri sitten sanoi, että kyllä tästä vähän semmoinen prinsessa vaikutelma tulee, mutta varmaksi ei uskalla luvata. Sen verran oli siinä ne jalat edessä ja napanuorakin siinä vielä pyöri haitolla.

Kyllä mä silti olen samoilla linjoilla näiden tuntojeni kanssa ja uskon, ettei lääkäri olisi ihan puskista kuitenkaan mitään arvausta heittänyt kehiin. Toki kaikki on mahdollista ja selviää vasta synnytyksessä. Pari pientä tyttöväristä potkupukua piti kuitenkin fb.kirpparilta heti ostaa, mutta ne mekot taidan jättää suosiolla vielä ostamatta. Armaksen kanssa oli kyllä puhetta, että voitaisiin käydä vielä yksityisellä ultrassa muutaman viikon päästä. Josko se sukupuoli varmistuisi vähän varmemmaksi siellä. 3d tai 4d ultraan ei kuitenkaan raaskita mennä, on ne niin kalliita kuitenkin. Ja kun kaikki rakenteet olivat kuitenkin kunnossa niin ei pelkän sukupuolen takia haluta montaa sataa maksaa.

Mutta mutta... näyttää kuitenkin siltä, että eilen tekemäni leikkimieliset testit tiesivät jotain :)

Tyttö vai poika?

Pitäähän se nyt ainakin yksi leikkimielinen testi tehdä tulevan vauvan lapsen sukupuolen selvittämiseksi ennen huomista rakenneultraa. Huomenna se tosiaan sitten vihdoin on, kauan odotettu rakenneultra ja heti aamulla onneksi. Toivottavasti kaikki on pienellä kunnossa. Liikettä ainakin tuntuu olevan, etenkin öisin. Tietenkin toivomme myös, että se sukupuoli siellä selviäisi, mutta se on kuitenkin lapsen terveyden rinnalla sivuseikka.

Netistä löytää googlettamalla monenlaisia testejä, mutta tässä nyt pari testiä, jotka tein.

Tyttö:

Vatsasi on levinnyt sivulle.
Mielesi tekee makeita ja herkkuja ja hedelmiä.
Olit yhdynnässä muutamaa päivää ennen ovulaatiopäivää.
Viiva vatsassasi päättyy napaan. (ei ole viivaa ollenkaan)
Vauva potkii hillitysti. (näillä viikoilla nuo putkut tuskin vois kovin voimakkaita edes olla. 
Edellinenkin lapsesi on tyttö.
Voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta.
Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne.
Säärikarvasi kasvavat samaa vauhtia kuin ennenkin. 
Kätesi ovat aiempaa pehmeämmät. 
Vauvasi sydämen syke on yli 140.
Olet normaalia kiukkuisempi. 
Vauvasi hikottelee usein.
Ikenet verestävät odotusaikanasi.

Tyttö: 8/14

Poika: 

Vatsasi on pystyssä, eikä se näy takaapäin. (Näin on sanottu, vaikka maha on selkeesti leveämpi kuin Eskoa odottaessa oli) 
Himoitset suolaista ruokaa, lihaa ja juustoja.
Olit yhdynnässä ovulaatioaikaan. (Olin kyllä. Vaikka mullehan tehtiin inseminaatio)
Viiva vatsassasi jatkuu aina rintojen korkeudelle saakka. (ei ole viivaa ollenkaan) 
Vauvan potkut ovat voimakkaita.
Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on poika. (Eskoinen on poika) 
Et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina. (En mä kyllä hehku, mutta en ole kärsinyt pahoinvoinnistakaan) 
Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta siittäessä.
Säärikarvasi kasvu on kiihtynyt.
Kätesi kuivuvat helposti.
Vauvasi sydämen syke on alle 140.
Olet rauhallinen ja hyväntuulinen.
Vauvan isä lihoo odtusaikanasi.
Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät.

Poika: 4/14

Tuota viivan jatkumista mahassa mietin, kumpaan se nyt laitetaan. Kun sitä viivaa ei ole ollenkaan. Eskoa odottaessa viiva jakoi masun iloisesti kahtia aina alhaalta ylös rintoihin asti. Mut tuon testin mukaan, selkee tyttö.

Vau:fi sivuilla tein myös tämän testin. Tuon testin mukaan odotan tyttövauvaa.

Saas nyt nähdä. Mitään oloa kumpaankaan suuntaan ei ole. Jospa se huomenna selviäisi, pitääkö testit paikkaansa.

Muuttaako toinen lapsi kaiken?

Tässä yhtenä, jos toisenakin, iltana olen eksynyt lukemaan netistä keskusteluita aiheesta -Toinen lapsi muuttaa kaiken. Jo esikoista odottaessani mietiskeltiin paljon yhdessä miehen kanssa, kuinka radikaalisti elämämme mahtaakaan lapsen saamisen myötä muuttua. Eniten mietitytti, miten parisuhteelle käy. Onko meillä enään aikaa toisillemme, osaammeko olla vanhemmuuden lisäksi myös vaimo ja mies toisillemme.

No muuttuiko sitten elämä? Muuttuihan se, mutta en missään nimessä väitä sen muuttuneen huonompaan suuntaan. Me saimme elämäämme auringon, itse herra päivänpaisteen. Tarkoituksen. Meistä tuli ihan oikea perhe, lapsiperhe, ja nyt me elämme lapsiperheen arkea. Esko käy perhepäivähoitajalla hoidossa 5 päivää viikossa ja Armas käy töissä kaupungissa 5 päivää viikossa. Äiti käy töissä satunnaisesti, jos jaksaa ja mahansa kanssa enään kykenee. Koira "ahhii" kuten Esko asian ilmaisee, eli vahtii kotia päivän aikana.

Lapsen saamisen myötä olemme varmasti molemmat kasvaneet ihmisinä ja pinna venynyt miljoona kilometriä. Koen, että olemme oikein hyvät ja rakastavat vanhemmat. Parisuhde on jäänyt hieman paitsioon tässä arjen tiimellyksessä. Usein on vain päivän loputtua niin kaikkensa antanut olo, että sänky vetää magneetin lailla puoleensa pian Eskon nukahtamisen jälkeen ja itsellekin nukkumatti saapuu alta aikayksikön. Ei ole oikeastaan käynyt edessä mielessäkään alkaa mihinkään muuhun toimintaan. Makuuhuoneesta on tullut nukkumahuone. Tämä seikka on vain entisestään korostunut nyt raskauden myötä. Jos en ennenkään jaksanut iltaisin muuta, kuin kaatua väsyneenä sänkyyn, niin nyt jaksan vielä vähemmän. Mutta en silti valita. Olemme äärimmäisen onnelisia, että meille on suotu yksi ihana pieni poika ja toinenkin lapsi on saapumassa luoksemme. Voisiko enään enempää toivoa.

Odotimme jo Eskon aikana, että mikään ei olisi enään ennallaan hänen syntymänsä jälkeen. Ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa ehkä olivatkin niin. Oli paljon uutta opeteltavaa vauvan kanssa, jatkuva huoli ja vastuu pienestä ihmistaimesta, väsymystä ja ihan kaikkea. Mutta nopeasti uusi elämä asettui uomiinsa ja nyt en voisi kuvitellakaan, että eläisimme jotenkin toisin. Näinhän tämä on aina ollut. Arki rullaa omalla painollaan ja välillä on aihetta juhlaankin.

Tämän raskauden aikana en ole oikeastaan, ennen tätä viikkoa, ehtinyt sen kummemin edes asiaa ajatella, kunnes yksi ilta eksyin keskusteluun, jossa puntaroitiin toisen lapsen saamista. Toinen lapsi kuulemma kääntää koko pakan ylösalaisin, vahemmat kokevat syyllisyyttä siitä, ettei esikoinen saakaan enään olla heidän huomionsa keskipisteenä koko aikaa, äiti ja isä kokevat riittämättömyyden tunteita, tulee mustasukkaisuutta, yövalvomiset alkavat taas, lapset eivät koskaan nuku yhtäaikaa jne. Enpäs ollut tullut ajatelleeksikaan koko asiaa aikaisemmin. Mutta nuo kaikki varmasti osittain pitävät kyllä paikkansa.

Meillä esimerkiksi Esko on ollut aina ihan hyvä nukkumaan ja on nukkunut yöt läpeensä omassa huoneessaan 10kk ikäisestä saakka. Nyt sitten tulee vauva, joka saa nukkua meidän huoneessa. Vauva tulee nukkumaan alusta asti omassa sängyssään, kuten Eskokin aikoinaan. Tokihan se vauva varmasti valvottaa öisin ja luultavasti Eskokin sen itkuihin heräilee. Työnjako on sovittu, äiti hoitaa pienempää ja isi isompaa öisin. Totta on myös varmasti se, että lapsilla on erilainen päivärytmi. Tai no, vauvalla nyt ei alkuunsa ole mitään rytmiä. Äidin päivänokosille saa luultavasti heittää hyvästit heti alkuunsa, kun lapset tuskin kuitenkaan sattuvat nukkumaan päiväuniaan samaan aikaan.

Riittämättömyyden tunteita tulee ihan varmasti. On varmasti paljonkin sellaisia tilanteita, joissa kumpikin lapsi ei vaan mahdu yhtäaikaa äidin syliin. Onneksi Armas on meidän kanssa kotona 8 viikkoa vauvan syntymän jälkeen. Siinä ajassa ehdimme kaikki tottua uuteen arkeen ja se varmasti sujuu jo ihan kivasti siinä vaiheessa, kun Armaksen täytyy palata takaisin sorvin ääreen. Esko saa jatkaa äidin ja pikkusisaruksen kanssa kotoilua, korkeintaan joku kerho pari kertaa viikossa voisi olla ihan kivaa vaihtelua hänelle.

Yksi asia on kuitenkin varma. Missään vaiheessa en tule syyllistämään itseäni siitä, että olemme toisen lapsen hankkineet ja esikoinen ei enään saa kaikkea huomiotamme. Varmasti pikkusisaruksen saaminen on lapselle suuri mullistus ja aiheuttaa mustasukkasuutta. Tietynlainen mustasukkaisuus on ihan tervettäkin ja se opettaa lasta, kasvattaa luonnetta ja henkistä kypsyyttä. Koen kuitenkin, että sisarus on lapselle suurin rikkaus, mitä vahemmat voivat antaa. Lapsista tulee olemaan paljon seuraa toisilleen, kunhan vähän kasvavat. Pyrin opettamaan heidät kunnioittamaan toisiaan ja ehkä he joskus myöhemmin ymmärtävät rikkautensa arvon. Itse olen tajunnut omien veljieni merkityksen ehkä vasta aikuisena. Vaikka toki nautinkin heidän kanssaan lapsuusajasta hyvinkin paljon. En varmasti olisi sellainen ihminen, joka nyt olen, jos olisin kasvanut ainoana lapsena.

Tuli vähän sekava kirjoitus ehkä, mutta tämän parempaan en nyt kyennyt tällä kertaa. Seuraavaksi sitten palaan maanantaina rakenneultrakuulumisten kera. Mukavaa loppu viikkoa kaikille! :)

Wuhuu, puoliväli!!!

Kuten otsikkokin kertoo, olemme saavuttaneet puolivälin etapin. Ihan huisia!!! Aika on mennyt todella nopeasti, mutta toisaalta myös hitaasti. Nopeasti siinä mielessä, että vastahan minä olin siellä lapsettomuuspolilla inseminaatiossa olin ja odottelin piinaavat kaksi viikkoa testin tekemistä. Toisaalta hitaasti, kun ajattelee, että vielä toinen samanmoinen olisi edessä ja tämä olotila tulee muuttumaan vaan koko ajan tukalammaksi. Tämä vauva on nyt jo niin iso osa arkea, että asian konkretisoitumisen odottaminen tuntuu todella pitkältä ajalta. Vaikka taas toisaalta tiedän, että se elokuu on käsillä nopeammin kuin ehtii huomatakkaan. Koska muka kesä olisi mennyt hitaasti? Ei koskaan. Aina se kuluu ihan liian äkkiä ohi.

Musta tuntuu jo nyt tämä masu kamalan isolta ja hankalalta. Mihinhän tämän kanssa vielä joutuukaan. Toisaalta ei tämä nyt muutamaan viikkoon ole varmankaan kasvanut juuri yhtään. Maha pullahti esille jo tosi aikaisessa vaiheessa ja erottuu siis nytkin oikein selvästi, mutta kasvu on kyllä tasoittunut. Kohdunpohjan korkeutta ei ole neuvolassa vielä mitattu, mutta varmaan reilun kahden viikon päästä jo mitataan. Esikoista odottaessa se mitattiin eka kerran just tässä viikolla 20 ja silloin sf-mitta oli 18cm. Veikkaisin, että aikalailla samoissa mennään nytkin. Keskiviikkona neuvolassa terveydenhoitaja tunnusteli kohtua ja sanoi kohdunpohjan olevan vähän navan alapuolella. Itse kuvittelin, että kohtu olisi jo isompi. Varsinkin, kun tämä masu on niin ison oloinen jo.

Reilun viikon päästä on rakenneultra ja sitä odotellaan todella kuumeisesti. Toivottavasti pikkuisella on kaikki hyvin. Olisi myös huippua saada tietää sukupuoli, osaisi jotenkin varautua ennakkoon siihen, mitä on tulossa. Ainakin esikoisen kohdalla sukupuolen paljastuminen toi raskautta konkreettisemmaksi ja oli helpompi ostella vauvalle kaikkea, kun tiesi vähän, ostaako sinistä vai pinkkiä. Nyt tietysti on se, että esikoiselta on paljon tavaroita ja vaatteita tallessa tälle seuraavalle, niin ei tarvitse hankintoja juurikaan tehdä. Aivan pienimpiä vaatteita olen antanut kavereilleni, kun meillä on niin vähän säilytystiloja. Ei vaan ole pystynyt ihan kaikkea varastoimaan. Ja nytkin aion laittaa lisää vaatteita myyntiin, siis sellaisia, jotka ei sitten olleetkaan niin kivoja ja jotka jäivät esikoisellakin vähälle käytölle. Tuskin niitä tulee tämän toisenkaan kohdalla pidettyä. Ja jos nyt olisikin tyttö tulossa niin kaikista poikamaisimmat vaatteet joutavat kanssa myyntiin. Lajittelua on siis luvassa. Joskin olen sitä jo aloitellut tuon vaatehuoneen siivoamisen yhteydessä.

Semmoisia tunnelmia täällä puolivälin tienoilla :)

Ylimääräinen neuvola/lääkärikäynti

Ylimääräinen käynti neuvolassa tänään. Neuvolan terkka nyt ei paljoa osannut sanoa. Kuulemma supistuksia voi tulla herkemmin, kun en ole enään ensi synnyttäjä. Oli varannut mulle terveyskeskuksen puolelle päivystävälle lääkärille ajan. Lääkäri voisi tarkistaa kohdunsuun tilanteen ja tarvittaessa kirjoittaa sairaslomaa. Neuvolan puolella tehtiin kuitenkin normaalit tarkastukset. Mitattiin verenpaine, joka oli oikein hyvä. Katsottiin myös pissa ja se oli puhdas. Lopuksi terveydenhoitaja kysyi vielä haluanko kuunnella sydänääniä. Ai, että haluanko. No tietenkin halusin. Sieltä ne heti löytyi ja oikein napakasti jumpsutti, muutama mojava potkukin kuului anturista, vaikken niitä itse tuntenutkaan. +160 merkattiin neuvolakorttiin pikkuisen sykkeeksi. Kohdun pohjan korkeus kuulemma vähän navan alapuolella. Eli ihan normaali ja mä, kun luulin, että mulla on iso maha.

Sitten menin terveyskeskuksen puolelle odottelemaan lääkäriä. Melko pian pääsinkin huoneeseen ja kas, päivystävänä lääkärinä oli nuorehko mies, joka ei tuntunut tietävän raskaudesta ja sen hoidosta yhtään mitään. Ja neuvolasta ei ollut laitettu mitään mun tietoja lääkärille, jouduin kaiken selittämään juurta jaksain, kunnes jostain kautta lääkäri pääsi käsiksi mun neuvolan tiedostoihin. En kyllä tiedä, mitä hyötyä niistä hänelle oli, kun ei oikein mitään niistä ymmärtänyt. Tajusi kuitenkin ihan itse, että kohdunsuun tilanne olisi hyvä tarkistaa. Melkein samaan hengenvetoon tää lisäs, ettei ole kyllä 6 vuoteen niitä tarkistellut, että olisi ehkä viisaampi pyytää joku muu paikalle. Jonkun ajan päästä tuli sitten naislääkäri paikalle, joka sormin tunnusteli kohdunsuun tilanteen. Kaikki oli kuulemma kunnossa ja kanavaakin jäljellä. Siitä huolimatta hän oli sitä mieltä, että kaksi viikkoa sairaslomaa tulee nyt ja sen jälkeen pitäisi varata uusi lääkäri aika ja katsoa tilannetta uudestaan.

Nyt sitten koitetaan ottaa kotona vähän iisimmin, vaikka ei mua vuodelepoon määrättykään. Toki liiallista rehkimistä ja rasitusta tulisi välttää. Ompelua ei kait lasketa liialliseksi rasitukseksi? Eihän? :) Vinot pinot ihania kankaita odottelis tuolla kaapissa ja nyt ois kerrankin aikaa ja inspiraatiotakin. Vois vaikka vauvallekin jotain ommella ja sit tietty Eskolle tulee tehtyä ihan perus vaatetta. Niin ja nyt on iskenyt hinku upottaa sormet multaan. Siemeniä pitäisi kiireen vilkkaa alkaa tilailemaan ja laittaa itämään. Yrttejä, chilejä ja tomaatteja olen lähinnä ajatellut.

Rv 19+4 ja voihan kiristävä maha

Mullahan on ollut ihan alusta asti tätä ajottaista mahan jomottelua ja kiristelyä. En nyt oikein osaa sanoa, onko nää jo jotain harkkasuppareita vai onko vaan ihan normaalia venymisestä johtuvaa. Melko ahdistavan tuntuista joka tapauksessa ja neuvolan täti puhelimessa meinasi, että on syytä ottaa rauhallisesti. Huomenna menen käymään neuvolassa ylimääräisellä käynnillä ja katsotaan sitten pitääkö käydä myös lääkärin juttusilla. Kyllähän se kohdunsuun tilanne on kuitenkin hyvä tarkistaa.

Ei mulla esikoisesta ollut mitään tämmöisiä oikeastaan missään vaiheessa. Kaikkea pientä oli kyllä. Kuten närästystä, liitoskipuja, ummetusta ja sen sellaista. Nyt taas ei kovin paljoa ole mitään tuommoisia ollut, mutta tää maha on kyllä jo pistänyt hidastamaan tahtia. Eikä olla edes ihan puolivälissä vielä. Mihin minä tämän mahani kanssa oikein joudun vielä?

Nyt sitten odottelen vaan tuota huomista neuvolaa ja mahdollista lääkärissä käyntiä. Siellä varmasti selviää jatko tarkemmin. Uhkaavasti vaikuttaa siltä, että mun työt saattaa olla tehtynä tämän raskauden osalta. Ellei sit työnantaja pysty tarjoamaan jotain kevyempää hommaa. Ihan kiva ois kuitenkin vielä vähän aikaa pystyä olemaan töissä paremman päivärahan toivossa. Toisaalta mä kyllä viihdyn kotonakin vallan mainiosti.

Palailenpa huomenissa kertoilemaan neuvolan kuulumiset.

Kasvua

Täällä ollaan vieläkin flunssan jälkimainingeissa. Pientä yskää ja nuhaa edelleen mulla ja nyt Eskokin on tämän päivän ollut  mun kanssa kotona. Sillä epäilisin olevan kurkunpääntulehduksen, ainakin tuo röhinä kuulostaa just semmoiselta kuivalta, mitä kyseisessä taudissa on. Lisäksi Eskollakin on pientä nuhan poikasta alkamassa ja maanantaina oli ollut hoidossa tosi itkuinen ja väsynyt koko päivän. Niinpä päätin nyt ainakin tämän päivän pitää pojan kotona, mutta jos tuo nyt ei pahemmaksi tuosta mene, niin huomenna saa kyllä mennä hoitoon. Armas selvisi jälleen kerran lähes oireettomana ja painaa nyt niska limassa töissä pitkää päivää, että saa haalittua itselleen toukokuulle yhden saldovapaan. Pikkuinen reissu sukulaisiin odottaa koko perhettä. Armas tosin joutuu siitä pari päivää nipistämään työhommillekin, mutta eiköhän ne mee siinä sivussa.

Raskausrintamalle ei suurempia muutoksia kuulu. Maha se vaan kasvaa kasvamistaan ja niin on muuten kasvaneet tissitkin. Kohta on pakko kaivella vanhat imetysliivit kaapista tai suunnistaa liivikaupoille ostamaan ainakin yhdet ihan normit ja sopivat liivit. Kuppikoko on paisunut niin, ettei nykyiset liivit enään ole hyvät. Rinnat ei vaan tahdo millään pysyä kupeissa, vaan tursuavat joka suunnasta yli, kun kumartuu. Eskoa odottaessa kuppikokoni kasvoi 2 kuppikokoa raskausaikana ja imetyksen alettua vielä yhden lisää. Koko ei koskaan palautunut takaisin siihen entiseen vaan jäi pysyvästi 2 kokoa isommaksi. Ympärysmitta sen sijaan on nyt enallaan ja tuntuu edelleen ihan hyvältä nykyisissä liiveissä. Saa nähdä minkälaisiin mittoihin tämä rintavarustus yltää tällä kerralla. Uskoisin kuitenkin, että samoihin mennään, mitä Eskostakin oli. Niin ja tämä mun povi ei todellakaan ihan sieltä pienimmästä päästä ollut alkujaankaan.

Maha on pyöristynyt ihan kivasti ja näyttää jo selkeesti vauvamahalta eikä vaan ylimääräiseltä läskiltä. Viimeisten viikkojen aikana kasvu on ollut ehkä alkuvauhtia maltillisempaa. Paitsi ihan nyt muutaman päivän aikana taas tuntuu, että on paisunut tuo kumpu ihan kunnolla lisää. Pitäiskin kaivella jostain tietokoneen syövereistä mahakuvia Eskon odotusajalta. Niitä vois olla ihan kiva vertailla ja katsoa huomaako eroa esim. mahan muodossa.

Viime viikon lomailun ja tämän alkuviikon kotona löhöilyn jälkeen pitäisi taas löytää jostain motivaatiota töihinkin. Huoh... ajatuskin jo ahdistaa. Kotona ollessakin jo pelkän puurokattilan edessä seisoskelu tuntuu liian raskaalta. Selkään sattuu ja mahaa kiristää, niin miten tässä mihinkään töihin lähtee. Motivaatiokin on tasan nolla tällä hetkellä. Mä oisin jo ihan valmis jäämään kotiin. Täällä ois niin paljon kaikkea tekemistä. Tekis mieli laittaa kesäksi yrttejä ja tomaattia itämään, verhot voisin vaihtaa meidän makkariin ja olohuoneeseen, ompeluinspiraatiokin on taas iskenyt ja kankaita olis kaapeissa vinot pinot. Haluaisin ommella vauvallekin jotain kivaa ja tietty Eskolle tulee ommeltua perusvaatetta. Muutama keittiön kaappi ja omat vaatekaapit kaipaisivat kunnon siivousta. Mutta en mä mitään jaksa tehdä, ainakaan jos olen vielä samaan aikaan töissä.

Nyt pesukone pysähtyi joten kotihommat kutsuu...

Flunssa melkein selätetty

Niin se vaan lomaviikko alkaa olla lopuillaan ja taas päästään uuteen raskausviikkoon. Loma meni sitten todellakin aikalailla ja kokonaan flunssan kourissa. Mulle jysähti oikein kunnon nuha päälle ja pari päivää meni ihan täysin aivastellessa ja niistäessä. Siihen päälle vielä Esko raukalle nousi maanantain ja tiistain välisenä yönä korkea kuume ja aamuyö menikin sitten koko porukalta enemmän ja vähemmän valvoessa. Aamulla käytiin pienen kuumepotilaan kanssa lääkärissä, mutta mitään varsinaista syytä kuumeelle ei löytynyt. Onneksi ei ollut influenssaa eikä korvissakaan näkynyt yhtään mitään. Tuo tiistai meni vielä Eskolla aika lailla horteessa, lääkkeen ansiosta jaksoi pari tuntia touhuilla, kunnes hyytyi taas iltaa kohti ihan täysin ja kuume huiteli liki 40 asteessa. Esko kuitenkin nukkui lääkityksen turvin seuraavana yönä 12 tuntia heräämättä kertaakaan ja seuraavana päivänä kuumetta ei enään ollut koko päivänä yli 38 astetta. Mikähän ihme tauti se tuommoinen oli... ? Olen tässä vähän odotellut kunnon flunssaa hänellekin, mutta toistaiseksi on ollut täysin oireeton. Ja tietenkin nyt, kun tämän tänne kirjoitan, niin ens yönä varmasti pamahtaa nuha päälle ja kylkiäisiksi korvatulehdus.

Mulla alkaa olemaan jo onneksi parempi olo. Eilen ja tänään ei enään ole tarvinnut ihan koko aikaa niistää ja aivastella ja henki kulkee kohtuu hyvin. Armas selvisi myös aika vähällä ja hänellä alkaa olemaan jo ihan normaali olo. Aikalailla luonnonmukaisella lääkityksellä tästä selvittiin. Käytössä on ollut mustaherukkamehu, hunajavesi, c-vitamiinit ja d-vitamiinia tupla annostuksella. Niin ja järjetön pinkka nenäliinoja!

Mahassa on alkanut tuntua liikehdintää enenevissä määrin. On se vaa niin ihanaa ja eipähän tartte olla koko ajan huolissaan, onko siellä kaikki kunnossa. Kyllähän se liikkeiden tunteminen jonkinlaista huojennusta tuo. Mitään kovia potkuja ei vielä tunnu, mutta semmoista myörintää ja pieniä tökkäisyjä. Eniten tuota liikehdintää tuntuu iltaisin, kun olen mennyt sänkyyn ja rauhoittunut sinne. Aikaisemmin yritin kuulostella liikkeitä makaamalla selällään, mutta nyt olen huomannut, että parhaiten ne tuntuu kyljellään ollessa. Tunnen kyllä tässä sohvalla istuessani liikkeitä pitkin päivää. Oikein odotan sitä aikaa, kun potkut alkavat kunnolla tuntua ja näkyä myös päälle päinkin. Toisaalta jossain vaiheessa kyllä varmasti tulee sekin aika, kun toivoisi minityypin rauhoittuvan edes hetkeksi. Eskolla ainakin oli tapana innostua jumppaamaan aamuyöllä, kun olin käynyt vessassa ja se jumppa saattoi kestää liki tunninkin kerrallaan. Että hyvästi hyvät yöunet... Jospa tämä kakkonen olisi yöaikaan hieman rauhallisempi eläjä.

Nyt katkesi ajatus. Kirjoittelemisiin joku toinen kerta :)

18. raskausviikon kuulumisia

Täällä alkoi tänään odotettu koko perheen talviloma. Voin jo nyt sanoa, että se tulee tarpeeseen. Yksi pikkujuttu tätä nyt kuitenkin varjostaa... flunssan pentele! Johan se nyt ois ollutkin aivan liikaa vaadittua, että oltaisiin saatu kokonainen viikko lomailla ihan vaan kotosalla ja kaikki terveenä. Mulla on nuha ja nokka vuorotellen tukossa tai sit se valuu kuin niagara. Armas valittelee kurkkukipua ja vetämätöntä oloa ja Eskokin on ollut normaalia väsyneempi, vaikkei sillä vielä mitään oireita olekaan. Mutta me ei lannistuta. Niin kauan, kuin kuume ei kaada petiin, touhutaan kaikkea kivaa yhdessä ja nautitaan lomasta.

Tänään havahduin taas siihen tosiasiaan, että aika on rientänyt eteenpäin ja nyt on menossa jo 18. viikko. Liikkeitä olen odotellut hyvin kärsimättömästi jo useamman viikon enkä mielestäni ole tuntenut oikein mitään semmoista. Tänään sitten kävin pitkästä aikaa vau:n sivulla lukemassa, mitäs kaikkea sitä viikolla 18 tapahtuukaan ja lopussa sanottiin kohdunpohjan yltävän noin kaksi sormen leveyttä navan alapuolelle. En olettanut sen olevan tässä vaiheessa jo noin ylhäällä ja nyt, kun alan miettimään noita liikkeitä tarkemmin, niin olempa sitten kuitenkin saattanut jo jotain pientä tunteakin. Olen koko ajan koittanut kuulostella liikkeitä hieman alempaa ja kuvitellut kaikki muut tuntemukset ilmavaivoiksi. Nytkin, kun tässä istun, tunnen ihan selvää muljuamista välillä eikä se kyllä ole mikään ilmavaiva! Möhis se siellä taitaa äiskää töniä <3 Mulla on istukka etuseinässä ja se kyllä vaimentaa liikkeet aika tehokkaasti. Mitään selkeitä potkuja ei sentään vielä tunnu, mutta juurikin sellaista muljuamista. Tänään just Armakselle sanoin, että on se kumma, kun mitään ei tunnu ja vauva on kuitenkin koko pituudeltaan noin 17cm tällä viikolla. Melkoiset eristeet on kyllä välissä, kun ei tuon kokoisen mötykän liikkeitä kunnolla tunnu!

Olo on ollut nyt ihan hyvä, ellei tätä flunssaa oteta huomioon. Toki väsymystä on edelleen ilmassa, mutta menee jo päiviä ihan hyvin ilman päikkäreitäkin. Ja tällä viikolla mä saan nukkua, ihanaa! Onneksi Esko on aina ollut hyvä nukkumaan ja nukkuu edelleen oikein hyvin ja suht. pitkään aamulla. Eikä tuo koiruuskaan nouse ylös vaatimaan ruokaa tai ulkoilua ennen, kuin me ollaan herätty. Toivottavasti osaan "kouluttaa" tämän Möhiksenkin yhtä hyvin :)

Tänään oli jopa himpun verran ylimääräistä energiaakin ja pyykin pesun lomassa sain viikattua vaatteita pinoihin kodinhoitohuoneeseen. Lisäksi innostuin käymään läpi jo kertaalleen kirpparilla myynnissä olleita vauvan vaatteita ja tuttavalta Eskolle saamiani vaatteita. Perkasin pari pahvilaatikollista kamaa säästettäviin ja pois laitettaviin ja iltapäivällä vietiin kauppareissulla neljä pussilta vaatteita paikallisen spr:n kirpparille. Tulipahan vaatehuoneeseen vähän tilaa, vielä kun sais joku päivä siivottua sen kunnolla ja järjesteltyä nuo Eskolta talven aikana pieneksi jääneet vaatteet laatikoihin. Ne pitää kuitenkin käydä paremmin läpi sitten, kun (jos) selviää, kumpi tämä seuraava tulokas mahdollisesti on.

Mulla on mennyt viime aikoina myös kiitettävästi aikaa projektissa nimeltä omakotitalo. Ollaan jo pitkään katseltu sopivaa taloa meille, mutta ei tunnu millään löytyvän sitä oikeaa. Nyt onkin mielessä alkanut siintää yhä vahvemmin talon rakentaminen. Ollaan käyty katselemassa tonttejakin ja talopaketteja myyvien firmojen nettisivuja on koluttu urakalla läpi. Pohjapiirustuksia on hahmoteltu ruutupaperille sen miljoona erilaista ja kuvia ollaan katseltu netistä paljon. Tämä nyt on vasta haaveilua ja suunnittelua, mutta kivasti siinä aika kuluu ja ollaan selkeästi saatu taas pitkästä aikaa meille semmoinen yhteinen juttu. Rakennusprojektin voimme aloittaa kuitenkin aikaisintaan 2015 keväällä, kun mun äippäloma loppuu. Ennen sitä ei varmastikaan ole järkevää aloittaa ja siinä vaiheessa uskoisin jo pystyväni olemaan projektissa täysillä mukana. Eikä meillä rahallisestikaan ole siihen mahdollisuutta ennen kuin palaan takaisin työelämään.

Semmoisia täällä nyt puuhaillaan ja yritetään kaikin keinoin selättää tämä flunssa!

Lääkäri-neuvola

Vihdoinkin eilen oli se päivä, jolloin pääsin ensimmäiselle lääkäri-neuvolakäynnille. Eihän siellä nyt mitään ihmeitä tapahtunut enkä odottanutkaan sen kummempaa. Hyvässä muistissa oli kuitenkin Eskon ajalta samainen käynti.

Ensin oli siis ihan perus terveydenhoitajan luona käynti. Minut vastaanotti joku minulle entuudestaan ihan outo terkkari. Täällä päin on tapana, että kuka tahansa terveydenhoitaja voi tehdä nuo perus tarkistuksen ennen lääkäriä ja muutoin käydään sitten mahdollisuuksien mukaan omalla terkkarilla. Noh, ihan mukava tämä terkkari oli ja kyseli kuulumiset ja voinnit. Mitattiin verenpaine ja se oli oikein hyvä 119/72. Painoa oli tullut +600g ensimmäisen neuvolan jälkeen. Nyt tosin punnittiin eri vaakalla. Kotivaaka kuitenkin näyttää edelleen pienempiä lukemia, mitä neuvolassa ekalla kerralla oli. Oman arvion mukaan painoa on tullut kokonaisuudessaan parisen kiloa verrattuna alkupainoon ennen raskautta.
Pissa katsottiin myös ja sokerit oli ok, protskut sen sijaan nousi heikosti plussan puolelle. Kuulemma se on ihan normaalia ja johtuu luultavasti reiluhkosta valkovuodosta. Ei aiheuta tässä vaiheessa toimenpiteitä.
Käytiin läpi myös yhdistelmäselunta verikokeiden tulokset ja niissä ei mitään erityistä ollut. Riskiä kromosomipoikkeavuuksiin ei ole. Hb oli ollut 130, joten sitä ei nyt ollut syytä mitata. Lopuksi sain seuraavan ajan ja se on sitten rakenneultran jälkeen 8.4

Sitten olikin lääkärin tarkistuksen vuoro. Oli aika nuorehko lääkäri, mutta ihan pätevän oloinen silti. Ihan alkuun lääkärikin kyseli vointeja ja kysyi sitten mun migreenistä, se kun on neuvolakorttiin merkattu. Kerroin sen vaivaavan satunnaisesti ja sain sitten sopiviin lääkkeisiin reseptin.
Lääkäri teki sisätutkimuksen, jossa kaikki oli kunnossa. Kohdunsuu oli kiinteä, kiinni ja kanavaa oli 3cm. Lääkäri arveli minulla olevien mahan puristusten ja ahdistusten olevan supistuksia. Kuulemma saisin sairaslomaa heti, jos en jaksa olla töissä. Kuunneltiin myös sydänääniä ja samantien, kun lääkäri sai anturin mahan päälle, alkoi viuhunat kuulua. +150 oli vauvan syke. Samoissa lukemissa oli Eskokin koko raskausajan. Mahtaisko enteillä sitten kuitenkin toista poikaa, vaikka itse olin melkein jo kallistumassa tyttöolon puolelle. Nyt en enään tiedä noista oloista, onko mulla sittenkään mitään...
Lopuksi kysyin vielä ummetuksesta ja kerroin, ettei mulla oikein meinaa siihen mikään auttaa. Kerroin, että Laxoberon oli ainoa, joka synnytyksen jälkeen pisti suolen toimimaan ja sain siunauksen käyttää sitä tarpeen vaatiessa. Ei kuitenkaan jatkuvaan käyttöön.

Nyt sitten vaan odotellaan maaliskuun lopussa olevaa rakenneultraa. Menispä kuukausi nopeesti, en malta odottaa!!!

Muuten vaan ahdistusta vaiko ihan oikeita supistuksia?

Joka kerta aloitan postauksen päivittelemällä ajan kulua, mutta se vaan kuluu niin kamalaa vauhta, ettei tahdo itse pysyä perässä. Nyt olen jo tipahtanut kärryiltä viikkojenkin suhteen. Jossain 16-17 välissä ilmeisesti ollaan menossa ja huomenna uamulla on vihdoin ensimmäinen lääkäri-neuvola. Sen piti olla jo pari viikkoa sitten, mutta lääkäripulan vuoksi aikaa siirrettiin.

Mitään suurempia vaivoja ei ole ollut. Töissä tuntuu olevan melko raskasta nykyään ja väkisinkin on ollut pakko hieman hidastaa tahtia. Kyykistelyt ja kumartelut tuntuvat mahassa jo aika inhottavilta ja välillä mahaan tulee oikein sellainen puristava ja ahdistava tunne. Oisko se sitten harjoitus supistelua vai muuten vaan ahdistusta? Eskoa odottaessa en ainakaan huomannut/tuntenut yhtään supistusta ennen synnytyksen alkua. Mutta nythän tilanne voi olla ihan toinen. Mietinkin jo kuinkahan kauan kykenen töissä edes olemaan enään. Vielä olisi hyvä edes kuukausi-pari jaksaa. Onneksi ensi viikolla ollaan koko perhe yhdessä talvilomalla ja vietetään se ihan vaan kotosalla. Tulee tarpeeseen.

Voisinkin tehdä tästä ensimmäisen virallisen oirepostauksen, vaikkei mitään isompia oireita siis olekaan.

- Aristavat ja pinkeät rinnat. Rintojen aristus alkoi jo heti alkuraskaudessa ja niitä on jomotellut tasaiseen tahtiin koko ajan. Sen sijaan pinkeyttä ja kasvua olen huomannut vasta muutaman viimeisen viikon aikana. Nyt alkaa liivien kupit käymään ahtaiksi, pitänee alkaa kaivelemaan imetysliivejä kaapin perukoilta. Eskoa odottaessa olin siirtynyt isompiin liiveihin jo paljon aikaisemmin, mutta toisaalta sen raskauden tiimoilta kuppikoko kasvoi pysyvästi pari numeroa.

- Ummetus. Se on onneksi ollut aika hyvin hallinnassa ja ollut melko lievää. Toivottavasti ei tämän pahemmaksi missään vaiheessa menekkään. On se vaan niin ärsyttävä vaiva...

-Närästys. Sitäkin on satunnaisesti. Alkuraskaudessa oli enemmän, mutta nyt ei ole ollut juuri lainkaan. Vielä se ehtii tulla kunhan tämä maha tästä oikein kunnolla kasvaa. Renniepaketti kulkee aina mukana.

-Päänsärky. Välillä on ihan kamalia migreenikohtauksia, jotka kestävät ilman lääkitystä 2-3 vuorokauteen kerrallaan. Melko usein on myös ihan semmoista tavallista jomotusta takaraivolla. Kumpikaan ei ole yhtään mukavia ja kun ei tuo panadol auta kumpaankaan särkyyn yhtään mitään. Joudun sitten kärvistelemään monta päivää päänsäryn kourissa. Migreeni varsinkin on täysin sänkyyn kaatava vaiva.

-Väsymys. Kyllä vain, edelleen se vaan jatkuu ja jatkuu. Ihan jäätävä väsymys! Koskakohan tämä kenties loppuu ja alkaa se energinen keskiraskaus? Sitä odottellessa...

-Mahan ahdistus. Laitetaan nyt tämäkin tähän listaan. Tästähän kirjoitin pitkän pätkän tuohon alkupostaukseen, joten en ala tähän sen enempää enään jaarittelemaan.

Siinäpä nyt tuli päällisin puolin varmaan kaikki. Täällä siis voidaan ihan hyvin ja kasvatellaan masua, joka alkaa olemaan jo ihan vauvamasun näköinen ja kokoinen. Toivottavasti sama kasvutahti ei jatku ihan loppuun asti. Liikkeitä ei tunnu vieläkään, luultavasti. Välillä jotain muljuamisen tyyppistä on tuntunut, mutta en jotenkin usko, että se olisi vielä vauvan liikettä. Minusta se liike tuntuu liian ylhäällä ollakseen vauvan aiheuttamaa. Etuseinässä oleva istukka vaimentaa liikkeet aika tehokkaasti ja varmasti saan vielä muutaman viikon niiden kanssa odottaa. Huoh... odottavan aika on pitkä.

Huolta ja huojennusta

Yritänpä poikkeuksellisesti kirjoitella kuulumia päiväsaikaan. Saa nähdä, mitä tästä tulee, kun tuo Esko tuossa pomppii koko ajan ja huutaa joka toinen sekunti äitiä. Tahtoo vaan mennä niin, jos jätän iltaan nämä kirjoittelut, että jää väsymyksen takia kokonaan kirjoittamatta.

Olin sunnuntaina iltavuorossa töissä ja oli tosi rauhallinen ilta, niin mulla kuin hoitajillakin. Päätettiin sitten kahden kätilön kanssa, että koitetaan kuunnella sydänääniä. Oli kyllä alusta asti selvää, ettei osaston laitteilla vältämättä vielä näillä viikoilla kuule mitään ja niin siinä kävin, ettei mitään selkeää saatu kuuville sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta. Mulla on vielä istukka etuseinässä, joten sekin vaikutti asiaan tosi paljon. Kuulemma se on melkoinen panssari tuossa edessä ja onhan se vauva vielä tosi pikkuinen.

No, jokatapuksessa, alkoihan siitä melkoinen huoli itselle nousta. Entä, jos jotain onkin sattunut, jos vauva ei olekaan enään hengissä. Mietin jo todennäköisyyksiä kuinka mahdollista olisi hyvin menneen nt-ultran jälkeen tulla vielä keskenmeno. Vaikka kuinka yritin itselleni vakuutella kaiken olevan varmasti kunnossa, en silti saanut mielenrauhaa.

Eilen soitin neuvolaan ja sain ajan tälle aamulle kuuntelemaan sydänääniä. Pääsinkin neuvolassa sen terkkarin luokse, jolla on talon ainoa ultralaite käytössään. Terkkari ehdotti heti aluksi, että katsotaan ensin ultralla ja kuunnellaan sitten niitä ääniä. Kuvaruudulta näkyi heti, että kaikki on vallan mainiosti. Möhis (tekonimi) rupesi oitis potkimaan anturia ja vilkutteli äidille sormet harallaan. Ei selvästikkään tykännyt aamurauhan häiritsemisestä ja lopulta käänsi meille selkänsä. Sydänkin jyskytti oikein mallikkaasti ja napakat äänet sieltä kuuluikin. Keskisykkeeksi saatiin 155. Nyt on taas mammalla mielenrauha ja voin lopettaa ressaamisen tähän. Tästä alkaa nyt masun kasvattelu oikein urakalla.

Tänään jopa innostuin hypistelemään Cittarissa pikkuruisia vaatteita, mutta jätin ne vielä suosiolla kauppaan. Kaikki vaatteet tuntuu olevan selkeästi joko poika tai tyttövärisiä. Missä ne kaikki suloiset keltaiset, ruskeat, vihreät yms. unisex väriset vaatteet on? Ehkä kuitenkin ostan ensimmäiset vaatteet vasta rakenneultran jälkeen, mikäli nyt vaan maltan sinne asti odottaa. Voi olla että kiusaus kasvaa liian suureksi, jos vastaan kävelee joku suloinen vaate.

Pohdintoja tulevasta imetyksestä

Eskon kohdallahan kaikki ei mennyt ihan kuin Strömsössä, tuskin menee tämän toisenkaan kanssa. Parantamisen varaa jäi silti. En sitten tiedä, johtuiko se kaikki epäonni minusta itsestäni vai oliko imetyksen vaikeudet vain vauvan luonteesta kiinni.

Ainakin olen nyt yhtä kokemusta rikkaampi ja osaan suhtautua tulevaan imetykseen aavistuksen rennommalla asenteella. Kyllä varmasti jonkunlainen stressi tulee, vaikka kuinka koittaisin olla stressaamatta.

Aion pyytää synnäriltä ohjausta imetykseen enemmän kuin viimeksi, vaikka olenkin toista kertaa ns. asialla. Onneksi kätilöt tuntuvat nykyään ottaneen imetyksen onnistumisen sydämenasiakseen ja antavat todella paljon ohjausta äideille. Nykyään suositaan myös paljon enemmän ihokontaktia heti syntymästä alkaen ja toitotetaan sen hyvistä vaikutuksista äidin ja vauvan suhteeseen ja lapsentahtiseen imetykseen. Kaksi vuotta sitten kukaan ei maininnut sanallakaan minulle ihokontaktista eikä siihen kannustettu synnärillä mitenkään. Sen suhteen ainakin tilanne on muuttunut ja aion ehdottomasti sitä kokeilla, ainakin siellä osastolla ollessa. Kotona voikin olla vaikeampaa leiriytyä vauvan kanssa sohvan nurkkaan pariksi tunniksi, kun on toinenkin huomita vaativa lapsi siinä koko ajan mukana.

Uskon kovasti siihen, että maito tulee riittämään tälläkin kertaa vähintään omiksi tarpeiksi asti, luultavasti ylikin omien tarpeiden. Esikoisen kohdalla en jaksanut edes sivulauseessa ajatella luovuttamista, mutta nyt olen ajatellut moiseen ryhtyä, mikäli sitä maitoa tosiaan tulee ylitarpeen. Sairaalassa on jatkuva pula äidinmaidosta, joten tarpeeseen se luovutettu maito sinne menee. Ja sitäpaitsi siitä maksetaankin ihan kivasti. Ilmeisesti täältä saa myös rintapumpun lainaan, mikäli luovuttaa maitoa äidinmaitokeskukseen.

Toivoisin kovasti saavani imettää tätä seuraavaa meidän, hyvin todennäköisesti, viimeistä vauvaa pidempään kuin 5,5kk minkä Eskoa imetin. En kuitenkaan haaveile yli vuoden ikäisen, enkä ehkä vuodenkaan ikäisen lapsen imettämisestä. Minusta hyvä aika imettää olisi 8-10kk. Tai ainakin siltä se nyt tuntuu. Miltä se sitten puolen vuoden päästä tuntuu, jää nähtäväksi.
Toivoisin myös kovasti, että imetys sujuisi hieman paremmin ja ilman mitään suurempia raivarointi ja lakkoilukausia. Vaikka en aiokaan etukäteen asiaa murehtia ja stressata, tiedän jo valmiiksi imetyksen olevan iso osa äitiyttä ja olevan itselleni yllättävän tärkeä asia. En pidä ollenkaan huononä äitinä äitiä, joka ruokkii lapsensa korvikkeella, kyse ei ole ollenkaan siitä. Mutta, kun olet hiljaa mielessäsi päättänyt edes yrittää imettämistä, ei siitä ajatuksesta luopuminen ole niin helppoa.

Eskon aikana tunsin itseni todella huonoksi äidiksi, koska rinta ei yhtäkkiä kelvannutkaan vauvalle. Muistan ajatelleeni, mitä vikaa mun tisseissä on, kun ei se vaan kelpaa. Tai mitä mä oon tehnyt väärin, ettei vauva viihdy rinnalla. Mietin myös, olinko jo onnistunut muutamassa viikossa menettämään vauvan luottamuksen ja sen vuoksi tämä ei halunnut olla lähelläni. Tilanne oli välillä todella raastava omalle itsetunnolleni ja monet itkutkin siinä tuli tirautettua. Nyt osaan ehkä suhtautua asiaan hieman realistisemmin. Kaikki ei välttämättä ole aina itsestä kiinni, jokainen vauva on yksilö ja aina ei vaan äidin ja vauvan kemiat välttämättä kohtaa imetyksen saralla.

Niin ihmeellistä kuin se onkin ja kuinka luonnollinen asia imetys onkaan, miten siitä onkin voitu tehdä niin "monimutkainen" ja monen pienen asian onnistumisen summa.
Tsemppiä teille kaikille imetystaipaleelle, älkää heti luovuttako vaikka vaikeuksia olisikin. Niistä voi kyllä päästä yli ja imetys voi jatkua antoisana yhteisenä hetkenä vauvan kanssa monta monituista kuukautta. Ja muistakaa nauttia niistä hetkistä, sillä koskaan ei voi tietää, mikä hetki on se viimeinen. Minä ainakin aion nauttia :)