Asiaa mahasta ja sen vierestä

Ihana, kamala vastakumpu! Sitä se nimenomaan on. Eilen mittasin huvikseni ympärysmitan, 105cm. Huh hui, että on masu paisunut. Tosin sf-mitan perusteella tämä on pienempi, mitä Eskoa odottaessa tässä vaiheessa. Oloa ei voi ehkä vielä sanoa tukalaksi, mutta ajoittain kyllä hankalaksi. Maha alkaa jo oikeasti olemaan tiellä ja esim. kenkien ja sukkien laittaminen jalkaan ovat jo hieman haastellisia. Ei vaan taivu, ei sitten millään, ja kun väkisin yrittää taipua, tulee heti supistus.

Seisominen on hankalaa, sattuu selkään ja mahaa kiristää ja supistaa melko herkästi. Ruoanlaitto on oikeastaan niitä ainoita hetkiä, kun pitäisi edes vähän aikaa pystyä seisomaan paikoillaan. Muutoin onneksi saa istua tai kävellä. Kävelykin kyllä aiheuttaa supistuksia välillä, mutta välillä menee ihan hyvin hieman pidempiäkin matkoja.

Muutenkin on jotenkin hankala olla koko ajan. Maha painaa vissiin sisuksia kasaan ja ainakin hengittäminen on raskaampaa. Pienestäkin hengästyy jo ja puuskutan kuin mikäkin höyryveturi. Armaskin aina vitsailee, kun mua hengästyttää pelkkä syöminenkin. Illalla hengästyn sängyssäkin, kun käännän kylkeä. On kait tämä ollut Eskoa odottaessakin ihan samanlaista, mutta aika on kullannut muistot jo. En millään malttaisi odottaa elokuuta... on jotenkin semmoinen tunne, ettei tämä ahdistus tule tästä yhtään helpottamaan kesän myötä.

Eilen kävin neuvolalääkärillä tarkistuttamassa tilanteen. Lääkäri meinasi ensin, että ei katso kohdunsuuta ollenkaan,  koska ei sitä ole hyvä koko ajan olla sorkkimassa. Lopulta päätti sitten kuitenkin katsoa sen ja mitään muutoksia siellä ei ollut tapahtunut. Hyvä niin. Sain sairaslomalle jatkoa vain kaksi viikkoa, koska lääkäritäti oli sitä mieltä, että supistukset todennäköisesti tulee kohta loppumaan ja voisin mennä takaisin kokeilemaan töihin. Mä en kyllä nyt oikein jaksa tuohon uskoa, enkä kyllä innostu tippaakaan töihin paluusta.

Miten mä tämmöisen mahan kanssa enään mihinkään kykenen? Varsinkaan, kun en kotihommiakaan saa tehtyä supistusten takia, niin saatikka sitten olemaan töissä. No, menen sitten kahden viikon päästä uudestaan lääkärille ja pitää vissiin alkaa vaatimaan pidempää lomaa ihan tosissaan. Menee jo tuo paperisota liiton ja kelan kanssa niin hankalaksi, kun on välillä saikulla ja välillä töissä ja välillä muuten vaan kotona. Parempi ois, kun ois vaan saikulla kotona ja sais asioida kelan kanssa.

Niin ja mulle on iskenyt joku kamala syöpöttelyvaihe. Ihan koko ajan vaan tekis mieli syödä jotain. Ja vaikka kuinka syön, niin missään vaiheessa ei tule semmoista oloa, että olisin täynnä. Aina voi syödä pikkuisen lisää. Oikein hirvittää ajatellakin, missä lukemissa mahtaa paino olla tällä hetkellä. Karseeta!