Eskon kohdallahan kaikki ei mennyt ihan kuin Strömsössä, tuskin menee tämän toisenkaan kanssa. Parantamisen varaa jäi silti. En sitten tiedä, johtuiko se kaikki epäonni minusta itsestäni vai oliko imetyksen vaikeudet vain vauvan luonteesta kiinni.
Ainakin olen nyt yhtä kokemusta rikkaampi ja osaan suhtautua tulevaan imetykseen aavistuksen rennommalla asenteella. Kyllä varmasti jonkunlainen stressi tulee, vaikka kuinka koittaisin olla stressaamatta.
Aion pyytää synnäriltä ohjausta imetykseen enemmän kuin viimeksi, vaikka olenkin toista kertaa ns. asialla. Onneksi kätilöt tuntuvat nykyään ottaneen imetyksen onnistumisen sydämenasiakseen ja antavat todella paljon ohjausta äideille. Nykyään suositaan myös paljon enemmän ihokontaktia heti syntymästä alkaen ja toitotetaan sen hyvistä vaikutuksista äidin ja vauvan suhteeseen ja lapsentahtiseen imetykseen. Kaksi vuotta sitten kukaan ei maininnut sanallakaan minulle ihokontaktista eikä siihen kannustettu synnärillä mitenkään. Sen suhteen ainakin tilanne on muuttunut ja aion ehdottomasti sitä kokeilla, ainakin siellä osastolla ollessa. Kotona voikin olla vaikeampaa leiriytyä vauvan kanssa sohvan nurkkaan pariksi tunniksi, kun on toinenkin huomita vaativa lapsi siinä koko ajan mukana.
Uskon kovasti siihen, että maito tulee riittämään tälläkin kertaa vähintään omiksi tarpeiksi asti, luultavasti ylikin omien tarpeiden. Esikoisen kohdalla en jaksanut edes sivulauseessa ajatella luovuttamista, mutta nyt olen ajatellut moiseen ryhtyä, mikäli sitä maitoa tosiaan tulee ylitarpeen. Sairaalassa on jatkuva pula äidinmaidosta, joten tarpeeseen se luovutettu maito sinne menee. Ja sitäpaitsi siitä maksetaankin ihan kivasti. Ilmeisesti täältä saa myös rintapumpun lainaan, mikäli luovuttaa maitoa äidinmaitokeskukseen.
Toivoisin kovasti saavani imettää tätä seuraavaa meidän, hyvin todennäköisesti, viimeistä vauvaa pidempään kuin 5,5kk minkä Eskoa imetin. En kuitenkaan haaveile yli vuoden ikäisen, enkä ehkä vuodenkaan ikäisen lapsen imettämisestä. Minusta hyvä aika imettää olisi 8-10kk. Tai ainakin siltä se nyt tuntuu. Miltä se sitten puolen vuoden päästä tuntuu, jää nähtäväksi.
Toivoisin myös kovasti, että imetys sujuisi hieman paremmin ja ilman mitään suurempia raivarointi ja lakkoilukausia. Vaikka en aiokaan etukäteen asiaa murehtia ja stressata, tiedän jo valmiiksi imetyksen olevan iso osa äitiyttä ja olevan itselleni yllättävän tärkeä asia. En pidä ollenkaan huononä äitinä äitiä, joka ruokkii lapsensa korvikkeella, kyse ei ole ollenkaan siitä. Mutta, kun olet hiljaa mielessäsi päättänyt edes yrittää imettämistä, ei siitä ajatuksesta luopuminen ole niin helppoa.
Eskon aikana tunsin itseni todella huonoksi äidiksi, koska rinta ei yhtäkkiä kelvannutkaan vauvalle. Muistan ajatelleeni, mitä vikaa mun tisseissä on, kun ei se vaan kelpaa. Tai mitä mä oon tehnyt väärin, ettei vauva viihdy rinnalla. Mietin myös, olinko jo onnistunut muutamassa viikossa menettämään vauvan luottamuksen ja sen vuoksi tämä ei halunnut olla lähelläni. Tilanne oli välillä todella raastava omalle itsetunnolleni ja monet itkutkin siinä tuli tirautettua. Nyt osaan ehkä suhtautua asiaan hieman realistisemmin. Kaikki ei välttämättä ole aina itsestä kiinni, jokainen vauva on yksilö ja aina ei vaan äidin ja vauvan kemiat välttämättä kohtaa imetyksen saralla.
Niin ihmeellistä kuin se onkin ja kuinka luonnollinen asia imetys onkaan, miten siitä onkin voitu tehdä niin "monimutkainen" ja monen pienen asian onnistumisen summa.
Tsemppiä teille kaikille imetystaipaleelle, älkää heti luovuttako vaikka vaikeuksia olisikin. Niistä voi kyllä päästä yli ja imetys voi jatkua antoisana yhteisenä hetkenä vauvan kanssa monta monituista kuukautta. Ja muistakaa nauttia niistä hetkistä, sillä koskaan ei voi tietää, mikä hetki on se viimeinen. Minä ainakin aion nauttia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti ilahduttaa aina :)