Tässä yhtenä, jos toisenakin, iltana olen eksynyt lukemaan netistä keskusteluita aiheesta -Toinen lapsi muuttaa kaiken. Jo esikoista odottaessani mietiskeltiin paljon yhdessä miehen kanssa, kuinka radikaalisti elämämme mahtaakaan lapsen saamisen myötä muuttua. Eniten mietitytti, miten parisuhteelle käy. Onko meillä enään aikaa toisillemme, osaammeko olla vanhemmuuden lisäksi myös vaimo ja mies toisillemme.
No muuttuiko sitten elämä? Muuttuihan se, mutta en missään nimessä väitä sen muuttuneen huonompaan suuntaan. Me saimme elämäämme auringon, itse herra päivänpaisteen. Tarkoituksen. Meistä tuli ihan oikea perhe, lapsiperhe, ja nyt me elämme lapsiperheen arkea. Esko käy perhepäivähoitajalla hoidossa 5 päivää viikossa ja Armas käy töissä kaupungissa 5 päivää viikossa. Äiti käy töissä satunnaisesti, jos jaksaa ja mahansa kanssa enään kykenee. Koira "ahhii" kuten Esko asian ilmaisee, eli vahtii kotia päivän aikana.
Lapsen saamisen myötä olemme varmasti molemmat kasvaneet ihmisinä ja pinna venynyt miljoona kilometriä. Koen, että olemme oikein hyvät ja rakastavat vanhemmat. Parisuhde on jäänyt hieman paitsioon tässä arjen tiimellyksessä. Usein on vain päivän loputtua niin kaikkensa antanut olo, että sänky vetää magneetin lailla puoleensa pian Eskon nukahtamisen jälkeen ja itsellekin nukkumatti saapuu alta aikayksikön. Ei ole oikeastaan käynyt edessä mielessäkään alkaa mihinkään muuhun toimintaan. Makuuhuoneesta on tullut nukkumahuone. Tämä seikka on vain entisestään korostunut nyt raskauden myötä. Jos en ennenkään jaksanut iltaisin muuta, kuin kaatua väsyneenä sänkyyn, niin nyt jaksan vielä vähemmän. Mutta en silti valita. Olemme äärimmäisen onnelisia, että meille on suotu yksi ihana pieni poika ja toinenkin lapsi on saapumassa luoksemme. Voisiko enään enempää toivoa.
Odotimme jo Eskon aikana, että mikään ei olisi enään ennallaan hänen syntymänsä jälkeen. Ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa ehkä olivatkin niin. Oli paljon uutta opeteltavaa vauvan kanssa, jatkuva huoli ja vastuu pienestä ihmistaimesta, väsymystä ja ihan kaikkea. Mutta nopeasti uusi elämä asettui uomiinsa ja nyt en voisi kuvitellakaan, että eläisimme jotenkin toisin. Näinhän tämä on aina ollut. Arki rullaa omalla painollaan ja välillä on aihetta juhlaankin.
Tämän raskauden aikana en ole oikeastaan, ennen tätä viikkoa, ehtinyt sen kummemin edes asiaa ajatella, kunnes yksi ilta eksyin keskusteluun, jossa puntaroitiin toisen lapsen saamista. Toinen lapsi kuulemma kääntää koko pakan ylösalaisin, vahemmat kokevat syyllisyyttä siitä, ettei esikoinen saakaan enään olla heidän huomionsa keskipisteenä koko aikaa, äiti ja isä kokevat riittämättömyyden tunteita, tulee mustasukkaisuutta, yövalvomiset alkavat taas, lapset eivät koskaan nuku yhtäaikaa jne. Enpäs ollut tullut ajatelleeksikaan koko asiaa aikaisemmin. Mutta nuo kaikki varmasti osittain pitävät kyllä paikkansa.
Meillä esimerkiksi Esko on ollut aina ihan hyvä nukkumaan ja on nukkunut yöt läpeensä omassa huoneessaan 10kk ikäisestä saakka. Nyt sitten tulee vauva, joka saa nukkua meidän huoneessa. Vauva tulee nukkumaan alusta asti omassa sängyssään, kuten Eskokin aikoinaan. Tokihan se vauva varmasti valvottaa öisin ja luultavasti Eskokin sen itkuihin heräilee. Työnjako on sovittu, äiti hoitaa pienempää ja isi isompaa öisin. Totta on myös varmasti se, että lapsilla on erilainen päivärytmi. Tai no, vauvalla nyt ei alkuunsa ole mitään rytmiä. Äidin päivänokosille saa luultavasti heittää hyvästit heti alkuunsa, kun lapset tuskin kuitenkaan sattuvat nukkumaan päiväuniaan samaan aikaan.
Riittämättömyyden tunteita tulee ihan varmasti. On varmasti paljonkin sellaisia tilanteita, joissa kumpikin lapsi ei vaan mahdu yhtäaikaa äidin syliin. Onneksi Armas on meidän kanssa kotona 8 viikkoa vauvan syntymän jälkeen. Siinä ajassa ehdimme kaikki tottua uuteen arkeen ja se varmasti sujuu jo ihan kivasti siinä vaiheessa, kun Armaksen täytyy palata takaisin sorvin ääreen. Esko saa jatkaa äidin ja pikkusisaruksen kanssa kotoilua, korkeintaan joku kerho pari kertaa viikossa voisi olla ihan kivaa vaihtelua hänelle.
Yksi asia on kuitenkin varma. Missään vaiheessa en tule syyllistämään itseäni siitä, että olemme toisen lapsen hankkineet ja esikoinen ei enään saa kaikkea huomiotamme. Varmasti pikkusisaruksen saaminen on lapselle suuri mullistus ja aiheuttaa mustasukkasuutta. Tietynlainen mustasukkaisuus on ihan tervettäkin ja se opettaa lasta, kasvattaa luonnetta ja henkistä kypsyyttä. Koen kuitenkin, että sisarus on lapselle suurin rikkaus, mitä vahemmat voivat antaa. Lapsista tulee olemaan paljon seuraa toisilleen, kunhan vähän kasvavat. Pyrin opettamaan heidät kunnioittamaan toisiaan ja ehkä he joskus myöhemmin ymmärtävät rikkautensa arvon. Itse olen tajunnut omien veljieni merkityksen ehkä vasta aikuisena. Vaikka toki nautinkin heidän kanssaan lapsuusajasta hyvinkin paljon. En varmasti olisi sellainen ihminen, joka nyt olen, jos olisin kasvanut ainoana lapsena.
Tuli vähän sekava kirjoitus ehkä, mutta tämän parempaan en nyt kyennyt tällä kertaa. Seuraavaksi sitten palaan maanantaina rakenneultrakuulumisten kera. Mukavaa loppu viikkoa kaikille! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti ilahduttaa aina :)