Lääkäri-neuvola

Vihdoinkin eilen oli se päivä, jolloin pääsin ensimmäiselle lääkäri-neuvolakäynnille. Eihän siellä nyt mitään ihmeitä tapahtunut enkä odottanutkaan sen kummempaa. Hyvässä muistissa oli kuitenkin Eskon ajalta samainen käynti.

Ensin oli siis ihan perus terveydenhoitajan luona käynti. Minut vastaanotti joku minulle entuudestaan ihan outo terkkari. Täällä päin on tapana, että kuka tahansa terveydenhoitaja voi tehdä nuo perus tarkistuksen ennen lääkäriä ja muutoin käydään sitten mahdollisuuksien mukaan omalla terkkarilla. Noh, ihan mukava tämä terkkari oli ja kyseli kuulumiset ja voinnit. Mitattiin verenpaine ja se oli oikein hyvä 119/72. Painoa oli tullut +600g ensimmäisen neuvolan jälkeen. Nyt tosin punnittiin eri vaakalla. Kotivaaka kuitenkin näyttää edelleen pienempiä lukemia, mitä neuvolassa ekalla kerralla oli. Oman arvion mukaan painoa on tullut kokonaisuudessaan parisen kiloa verrattuna alkupainoon ennen raskautta.
Pissa katsottiin myös ja sokerit oli ok, protskut sen sijaan nousi heikosti plussan puolelle. Kuulemma se on ihan normaalia ja johtuu luultavasti reiluhkosta valkovuodosta. Ei aiheuta tässä vaiheessa toimenpiteitä.
Käytiin läpi myös yhdistelmäselunta verikokeiden tulokset ja niissä ei mitään erityistä ollut. Riskiä kromosomipoikkeavuuksiin ei ole. Hb oli ollut 130, joten sitä ei nyt ollut syytä mitata. Lopuksi sain seuraavan ajan ja se on sitten rakenneultran jälkeen 8.4

Sitten olikin lääkärin tarkistuksen vuoro. Oli aika nuorehko lääkäri, mutta ihan pätevän oloinen silti. Ihan alkuun lääkärikin kyseli vointeja ja kysyi sitten mun migreenistä, se kun on neuvolakorttiin merkattu. Kerroin sen vaivaavan satunnaisesti ja sain sitten sopiviin lääkkeisiin reseptin.
Lääkäri teki sisätutkimuksen, jossa kaikki oli kunnossa. Kohdunsuu oli kiinteä, kiinni ja kanavaa oli 3cm. Lääkäri arveli minulla olevien mahan puristusten ja ahdistusten olevan supistuksia. Kuulemma saisin sairaslomaa heti, jos en jaksa olla töissä. Kuunneltiin myös sydänääniä ja samantien, kun lääkäri sai anturin mahan päälle, alkoi viuhunat kuulua. +150 oli vauvan syke. Samoissa lukemissa oli Eskokin koko raskausajan. Mahtaisko enteillä sitten kuitenkin toista poikaa, vaikka itse olin melkein jo kallistumassa tyttöolon puolelle. Nyt en enään tiedä noista oloista, onko mulla sittenkään mitään...
Lopuksi kysyin vielä ummetuksesta ja kerroin, ettei mulla oikein meinaa siihen mikään auttaa. Kerroin, että Laxoberon oli ainoa, joka synnytyksen jälkeen pisti suolen toimimaan ja sain siunauksen käyttää sitä tarpeen vaatiessa. Ei kuitenkaan jatkuvaan käyttöön.

Nyt sitten vaan odotellaan maaliskuun lopussa olevaa rakenneultraa. Menispä kuukausi nopeesti, en malta odottaa!!!

Muuten vaan ahdistusta vaiko ihan oikeita supistuksia?

Joka kerta aloitan postauksen päivittelemällä ajan kulua, mutta se vaan kuluu niin kamalaa vauhta, ettei tahdo itse pysyä perässä. Nyt olen jo tipahtanut kärryiltä viikkojenkin suhteen. Jossain 16-17 välissä ilmeisesti ollaan menossa ja huomenna uamulla on vihdoin ensimmäinen lääkäri-neuvola. Sen piti olla jo pari viikkoa sitten, mutta lääkäripulan vuoksi aikaa siirrettiin.

Mitään suurempia vaivoja ei ole ollut. Töissä tuntuu olevan melko raskasta nykyään ja väkisinkin on ollut pakko hieman hidastaa tahtia. Kyykistelyt ja kumartelut tuntuvat mahassa jo aika inhottavilta ja välillä mahaan tulee oikein sellainen puristava ja ahdistava tunne. Oisko se sitten harjoitus supistelua vai muuten vaan ahdistusta? Eskoa odottaessa en ainakaan huomannut/tuntenut yhtään supistusta ennen synnytyksen alkua. Mutta nythän tilanne voi olla ihan toinen. Mietinkin jo kuinkahan kauan kykenen töissä edes olemaan enään. Vielä olisi hyvä edes kuukausi-pari jaksaa. Onneksi ensi viikolla ollaan koko perhe yhdessä talvilomalla ja vietetään se ihan vaan kotosalla. Tulee tarpeeseen.

Voisinkin tehdä tästä ensimmäisen virallisen oirepostauksen, vaikkei mitään isompia oireita siis olekaan.

- Aristavat ja pinkeät rinnat. Rintojen aristus alkoi jo heti alkuraskaudessa ja niitä on jomotellut tasaiseen tahtiin koko ajan. Sen sijaan pinkeyttä ja kasvua olen huomannut vasta muutaman viimeisen viikon aikana. Nyt alkaa liivien kupit käymään ahtaiksi, pitänee alkaa kaivelemaan imetysliivejä kaapin perukoilta. Eskoa odottaessa olin siirtynyt isompiin liiveihin jo paljon aikaisemmin, mutta toisaalta sen raskauden tiimoilta kuppikoko kasvoi pysyvästi pari numeroa.

- Ummetus. Se on onneksi ollut aika hyvin hallinnassa ja ollut melko lievää. Toivottavasti ei tämän pahemmaksi missään vaiheessa menekkään. On se vaan niin ärsyttävä vaiva...

-Närästys. Sitäkin on satunnaisesti. Alkuraskaudessa oli enemmän, mutta nyt ei ole ollut juuri lainkaan. Vielä se ehtii tulla kunhan tämä maha tästä oikein kunnolla kasvaa. Renniepaketti kulkee aina mukana.

-Päänsärky. Välillä on ihan kamalia migreenikohtauksia, jotka kestävät ilman lääkitystä 2-3 vuorokauteen kerrallaan. Melko usein on myös ihan semmoista tavallista jomotusta takaraivolla. Kumpikaan ei ole yhtään mukavia ja kun ei tuo panadol auta kumpaankaan särkyyn yhtään mitään. Joudun sitten kärvistelemään monta päivää päänsäryn kourissa. Migreeni varsinkin on täysin sänkyyn kaatava vaiva.

-Väsymys. Kyllä vain, edelleen se vaan jatkuu ja jatkuu. Ihan jäätävä väsymys! Koskakohan tämä kenties loppuu ja alkaa se energinen keskiraskaus? Sitä odottellessa...

-Mahan ahdistus. Laitetaan nyt tämäkin tähän listaan. Tästähän kirjoitin pitkän pätkän tuohon alkupostaukseen, joten en ala tähän sen enempää enään jaarittelemaan.

Siinäpä nyt tuli päällisin puolin varmaan kaikki. Täällä siis voidaan ihan hyvin ja kasvatellaan masua, joka alkaa olemaan jo ihan vauvamasun näköinen ja kokoinen. Toivottavasti sama kasvutahti ei jatku ihan loppuun asti. Liikkeitä ei tunnu vieläkään, luultavasti. Välillä jotain muljuamisen tyyppistä on tuntunut, mutta en jotenkin usko, että se olisi vielä vauvan liikettä. Minusta se liike tuntuu liian ylhäällä ollakseen vauvan aiheuttamaa. Etuseinässä oleva istukka vaimentaa liikkeet aika tehokkaasti ja varmasti saan vielä muutaman viikon niiden kanssa odottaa. Huoh... odottavan aika on pitkä.

Huolta ja huojennusta

Yritänpä poikkeuksellisesti kirjoitella kuulumia päiväsaikaan. Saa nähdä, mitä tästä tulee, kun tuo Esko tuossa pomppii koko ajan ja huutaa joka toinen sekunti äitiä. Tahtoo vaan mennä niin, jos jätän iltaan nämä kirjoittelut, että jää väsymyksen takia kokonaan kirjoittamatta.

Olin sunnuntaina iltavuorossa töissä ja oli tosi rauhallinen ilta, niin mulla kuin hoitajillakin. Päätettiin sitten kahden kätilön kanssa, että koitetaan kuunnella sydänääniä. Oli kyllä alusta asti selvää, ettei osaston laitteilla vältämättä vielä näillä viikoilla kuule mitään ja niin siinä kävin, ettei mitään selkeää saatu kuuville sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta. Mulla on vielä istukka etuseinässä, joten sekin vaikutti asiaan tosi paljon. Kuulemma se on melkoinen panssari tuossa edessä ja onhan se vauva vielä tosi pikkuinen.

No, jokatapuksessa, alkoihan siitä melkoinen huoli itselle nousta. Entä, jos jotain onkin sattunut, jos vauva ei olekaan enään hengissä. Mietin jo todennäköisyyksiä kuinka mahdollista olisi hyvin menneen nt-ultran jälkeen tulla vielä keskenmeno. Vaikka kuinka yritin itselleni vakuutella kaiken olevan varmasti kunnossa, en silti saanut mielenrauhaa.

Eilen soitin neuvolaan ja sain ajan tälle aamulle kuuntelemaan sydänääniä. Pääsinkin neuvolassa sen terkkarin luokse, jolla on talon ainoa ultralaite käytössään. Terkkari ehdotti heti aluksi, että katsotaan ensin ultralla ja kuunnellaan sitten niitä ääniä. Kuvaruudulta näkyi heti, että kaikki on vallan mainiosti. Möhis (tekonimi) rupesi oitis potkimaan anturia ja vilkutteli äidille sormet harallaan. Ei selvästikkään tykännyt aamurauhan häiritsemisestä ja lopulta käänsi meille selkänsä. Sydänkin jyskytti oikein mallikkaasti ja napakat äänet sieltä kuuluikin. Keskisykkeeksi saatiin 155. Nyt on taas mammalla mielenrauha ja voin lopettaa ressaamisen tähän. Tästä alkaa nyt masun kasvattelu oikein urakalla.

Tänään jopa innostuin hypistelemään Cittarissa pikkuruisia vaatteita, mutta jätin ne vielä suosiolla kauppaan. Kaikki vaatteet tuntuu olevan selkeästi joko poika tai tyttövärisiä. Missä ne kaikki suloiset keltaiset, ruskeat, vihreät yms. unisex väriset vaatteet on? Ehkä kuitenkin ostan ensimmäiset vaatteet vasta rakenneultran jälkeen, mikäli nyt vaan maltan sinne asti odottaa. Voi olla että kiusaus kasvaa liian suureksi, jos vastaan kävelee joku suloinen vaate.

Pohdintoja tulevasta imetyksestä

Eskon kohdallahan kaikki ei mennyt ihan kuin Strömsössä, tuskin menee tämän toisenkaan kanssa. Parantamisen varaa jäi silti. En sitten tiedä, johtuiko se kaikki epäonni minusta itsestäni vai oliko imetyksen vaikeudet vain vauvan luonteesta kiinni.

Ainakin olen nyt yhtä kokemusta rikkaampi ja osaan suhtautua tulevaan imetykseen aavistuksen rennommalla asenteella. Kyllä varmasti jonkunlainen stressi tulee, vaikka kuinka koittaisin olla stressaamatta.

Aion pyytää synnäriltä ohjausta imetykseen enemmän kuin viimeksi, vaikka olenkin toista kertaa ns. asialla. Onneksi kätilöt tuntuvat nykyään ottaneen imetyksen onnistumisen sydämenasiakseen ja antavat todella paljon ohjausta äideille. Nykyään suositaan myös paljon enemmän ihokontaktia heti syntymästä alkaen ja toitotetaan sen hyvistä vaikutuksista äidin ja vauvan suhteeseen ja lapsentahtiseen imetykseen. Kaksi vuotta sitten kukaan ei maininnut sanallakaan minulle ihokontaktista eikä siihen kannustettu synnärillä mitenkään. Sen suhteen ainakin tilanne on muuttunut ja aion ehdottomasti sitä kokeilla, ainakin siellä osastolla ollessa. Kotona voikin olla vaikeampaa leiriytyä vauvan kanssa sohvan nurkkaan pariksi tunniksi, kun on toinenkin huomita vaativa lapsi siinä koko ajan mukana.

Uskon kovasti siihen, että maito tulee riittämään tälläkin kertaa vähintään omiksi tarpeiksi asti, luultavasti ylikin omien tarpeiden. Esikoisen kohdalla en jaksanut edes sivulauseessa ajatella luovuttamista, mutta nyt olen ajatellut moiseen ryhtyä, mikäli sitä maitoa tosiaan tulee ylitarpeen. Sairaalassa on jatkuva pula äidinmaidosta, joten tarpeeseen se luovutettu maito sinne menee. Ja sitäpaitsi siitä maksetaankin ihan kivasti. Ilmeisesti täältä saa myös rintapumpun lainaan, mikäli luovuttaa maitoa äidinmaitokeskukseen.

Toivoisin kovasti saavani imettää tätä seuraavaa meidän, hyvin todennäköisesti, viimeistä vauvaa pidempään kuin 5,5kk minkä Eskoa imetin. En kuitenkaan haaveile yli vuoden ikäisen, enkä ehkä vuodenkaan ikäisen lapsen imettämisestä. Minusta hyvä aika imettää olisi 8-10kk. Tai ainakin siltä se nyt tuntuu. Miltä se sitten puolen vuoden päästä tuntuu, jää nähtäväksi.
Toivoisin myös kovasti, että imetys sujuisi hieman paremmin ja ilman mitään suurempia raivarointi ja lakkoilukausia. Vaikka en aiokaan etukäteen asiaa murehtia ja stressata, tiedän jo valmiiksi imetyksen olevan iso osa äitiyttä ja olevan itselleni yllättävän tärkeä asia. En pidä ollenkaan huononä äitinä äitiä, joka ruokkii lapsensa korvikkeella, kyse ei ole ollenkaan siitä. Mutta, kun olet hiljaa mielessäsi päättänyt edes yrittää imettämistä, ei siitä ajatuksesta luopuminen ole niin helppoa.

Eskon aikana tunsin itseni todella huonoksi äidiksi, koska rinta ei yhtäkkiä kelvannutkaan vauvalle. Muistan ajatelleeni, mitä vikaa mun tisseissä on, kun ei se vaan kelpaa. Tai mitä mä oon tehnyt väärin, ettei vauva viihdy rinnalla. Mietin myös, olinko jo onnistunut muutamassa viikossa menettämään vauvan luottamuksen ja sen vuoksi tämä ei halunnut olla lähelläni. Tilanne oli välillä todella raastava omalle itsetunnolleni ja monet itkutkin siinä tuli tirautettua. Nyt osaan ehkä suhtautua asiaan hieman realistisemmin. Kaikki ei välttämättä ole aina itsestä kiinni, jokainen vauva on yksilö ja aina ei vaan äidin ja vauvan kemiat välttämättä kohtaa imetyksen saralla.

Niin ihmeellistä kuin se onkin ja kuinka luonnollinen asia imetys onkaan, miten siitä onkin voitu tehdä niin "monimutkainen" ja monen pienen asian onnistumisen summa.
Tsemppiä teille kaikille imetystaipaleelle, älkää heti luovuttako vaikka vaikeuksia olisikin. Niistä voi kyllä päästä yli ja imetys voi jatkua antoisana yhteisenä hetkenä vauvan kanssa monta monituista kuukautta. Ja muistakaa nauttia niistä hetkistä, sillä koskaan ei voi tietää, mikä hetki on se viimeinen. Minä ainakin aion nauttia :)

Olipa kerran imetys

Olen tässä pohdiskellut aiheita, mistä kirjoittaisin tänne blogiin. Sen tiimoilta ideoita otetaan mielellään vastaan. Mistä te haluaisitte lukea täällä?

Tänään eksyin lukemaan vanhaa blogiani Eskon odotus ajalta ja silmiini osui näillä samoilla viikoilla kirjoittamani imetys postaus, jossa mietiskelin tulevan imetyksen haasteita. Sen innoittamana voisinkin nyt kertoilla hieman jotain Eskon imetysajasta, omista kokemuksistani ja siitä, mitä odotan tämän seuraavan kohdalla sen olevan.

Eskoa odottaessa minulla oli ajatuksena, että en stressaa imetyskestä sen enempää. Se joko onnistuu tai sitten ei enkä aio potea huonoa omaatuntoa tai paskamutsi fiiliksiä, jos lapseni kasvaisikin korvikkeilla rintamaidon sijasta. Vaan kuinkas sitten kävikään...

Heti synnärillä vauva pääsi rinnalle vain muutaman minuutin ikäisenä ja hoksasi kyllä heti, mistä siinä oli kysymys. Imuote oli alusta asti hyvä ja napakka, tuoreen äidin mielestä välillä liiankin napakka. Yllätyin todella siitä, kuinka valtava imuvoima pienellä ihmisen alulla voikaan olla. Ja voi niitä nänni parkoja siinä alussa. Rikkihän se iho uhkasi mennä ihan väkisinkin, vaikka kuinka rintoja hoiti. Lansinoh-voide olikin paras ystäväni ensimmäiset viikot. Sairaalassa sain hyvin imetysohjausta, kunhan vain sitä itse tajusin kysyä. Pyysin näyttämään eri asentoja, miten vauvaa voi imettää. Suurimmaksi osaksi imetin ensin makuuasennossa ja sen jälkeen istualtaan. Maitoa minulla riitti ihan kivasti, vaikka se nousikin rintoihin todenteolla vasta kotona. Maidon noustua kunnolla, olinkin heti saada mojovan rintatulehduksen. Kuume nousi melkein 40 asteeseen ja rinnat olivat tooooodella arat ja kuumottavat. Ei muuta kuin soittoa päivystykseen ja onneksi puhelimeen sattui kätilö. Sain hyvät kotihoito-ohjeet ja niillä alkava tulehdus meni ohi muutamassa tunnissa ja olo palautui normaaliksi.

Ohjeeksi sain suihkuttaa rintoja kuumalla vedellä ainakin 15 minuutin ajan. Sen jälkeen ne tuli lypsää ihan tyhjiksi ja laittaa sitten kaalinlehti hauteet 3 tunniksi molempiin rintoihin. Kaalinlehdistä rikotaan pinta esim. kaulimella ja asetetaan ne sitten ihoa vasten rintaliivien sisälle. Kaalinlehdet toimivat viilentävänä ja turvotusta laskevana hauteena. Suosittelen jokaista ostamaan kaalia varuiksi jääkaappiin, se todella toimii.

Tuon maidonnousun jälkeen meillä riitti maitoa enemmän kuin omiksi tarpeiksi ja lypsin sitä välillä pikkuisen pakkaseen. Kovin paljoa ei kannata lypsää, ettei maidon tuotanto koko ajan vaan lisänny. Rinnat oppivat tuottamaan maitoa oman vauvan tarpeisiin sopivan määrän. Vauvalle tulee välillä tiheänimun kausia, jolloin rinnalla saatetaan olla puolen tunnin välein. Tällöin vauva tavallaan tilaa itselleen enemmän ravintoa ja rinnat tottuvat pian muutokseen ja vastaavat kysyntään. Kannattaa antaa aina ensin vauvan imeä rintaa ja lypsää vasta sitten, jos rinta tuntuu vielä kovin täydeltä. Toisinaan on hyvä lypsää enempiä pois ennen kuin antaa vauvan imeä, tämä siinä tapauksessa, että maitoa todella on yli tarpeen, kuten minulla oli.

Meillä oli aika takkuinen taival imetyksen suhteen. Esko oli vain 6 viikon ikäinen, kun ensimmäiset rintaraivarit alkoivat. Luultavasti raivarit johtuivat siitä, että tuputin aluksi rintaa liian tiheästi jokaiseen kitinään ja toinen syy oli varmasti ns. suihkutissit. Maitoa tuli siis niin paljon, ettei lapsi ehtinyt kaikkea imeä. Heruttelin sitten välillä ylimääräistä maitoa harsoon ja annoin sitten vauvan taas imeä, kun pahin suihkuaminen oli ohitse. Välillä meillä oli hyviä kausia ja välillä taas raivaroitiin monta päivää putkeen. Jälkikäteen voin vain ihmetellä, kuinka jaksoin sen kaiken. Ehkä ne oli ne hormoonit, jotka antoivat äidille voimia.

Eskon ollessa 3kk ikäinen alkoi lakkoilu. Se tuntui todella pahalta minusta, kun yhtäkkiä vauvalle ei enään kelvannutkaan rinta ollenkaan. Soitin imetystukipuhelimeenkin ja kyselin neuvoja sieltä. Itkin miehelle, etten minä ole vielä valmis lopettamaan imetystä. Kaikki keinot otettiin käyttöön. Välillä imetin seisaaltani, välillä pimeässä vessassa, välillä kylppärissä ja välillä hoitopöydällä. Kuulemma paikan vaihtaminen saattaa hämätä vauvaa niin paljon, että alkaakin epähuomiossa imeä rintaa. Toisinaan se toimi, mutta usein ei. Esko alkoi huutaa pää punaisena heti, kun otin sen syliini imetysasentoon ja vaikka kuinka koitin vaihtaa asentoa, mikään ei auttanut. Meillä saattoi olla 6-7 tunninkin syöttövälejä, kun rinta ei vaan kelvannut. Kaikki ympärillä toitottivat, ettei vauva kuole nälkään ja kyllä se syö sitten, kun on nälkä. Ehkä siinä sitten niin kävikin, koska korviketta ei jouduttu kuitenkaan antamaan.

Tuossa 3kk iässä aloin antamaan rintamaidon lisäksi iltaisin Eskolle itse tekemääni maissivelliä. Sitä meni kuitenkin todella pieniä määriä alas aluksi enkä huomannut sen vaikuttavan mitenkään yösyöntien ja heräilyjen määrään. Parin viikon kokeilun jälkeen lopetin sen antamisen kokonaan ja jatkoin täysimetyksellä 4kk ikään asti. Sen jälkeen aloitimme kiinteiden maistelun pikkuhiljaa ja jatkoin imetystä muutoin ihan normaalisti.

Koska imetystaival oli ollut takkuinen, aloin pikkuhiljaa valmentautumaan henkisesti siihen, ettei se meidän kohdalla tule jatkumaan enään kovin kauaa. Juttelimme paljon Armaksen kanssa asiasta ja sain häneltä arvokasta tukea. Pian olin itse valmis siihen, että voin antaa myös korvikemaitoa lapselle, kun pullo hyvin kelpasi. Vähentelin imetystä pikkuhiljaa ensin niin, että jätin päivällä yhden kerran pois ja annoin silloin korviketta. Lopulta oltiin siinä tilanteessa, että yösyötöt jäivät pois noin 5kk iässä ja pian sen jälkeen imetin enään vain aamuisin ja iltaisin juuri ennen nukkumaan menoa. Tarkoitus oli jättää ensin aamuimetys pois ja sitten jossain vaiheessa iltakin. Siihen kohtaan minulle sattui risteily kavereiden kanssa ja olin yhden vuorokauden poissa. Risteilyn aikana tyhjensin rintoja pari kertaa pikkuisen, en siis tyhjäksi asti. Vain sen verran, että tukalin olo helpottui. Esko oli sen aikaa kotona pulloruokinnalla. Risteilyn jälkeen meillä jatkui perheen kesken kesälomareissu vielä muutaman päivän ja sen aikaa imetin Eskoa, koska se oli helpompaa. Kotona sitten päätin lopettaa imetyksen siihen paikkaan, kun ei vauvakaan tuntunut rintaa kaipaavan. Pullomaito kelpasi oikein hyvin. Meidän imetys loppui siis Eskon ollessa 5,5kk ikäinen ja siinä kohtaa kiinteitäkin meni jo todella hyvin.

Loppujen lopuksi kävi vielä niin "onnekkaasti", että Esko vieroitti itse itsensä korvikkeesta 9kk ikäisenä. Pienoinen huolenaihe se taas meille vanhemmille oli, kun tuon ikäisen lapsen maidonsaanti tarve olisi noin 6dl päivässä. Minkäs teet, kun ei se maito vaan enään kelvannut. Ei pisaaraakaan ja se maidon juonti loppui kuin seinään yhden vuorokauden aikana. Esko oli saanut 8kk ikäisestä saakka hapanmaitotuotteita, joten niiden määrää pikkuisen lisättiin ja sekoitin kaikkiin ruokiin korviketta. Lisäksi keittelin iltapuurot aina korvikkeeseen, näin saatiin tuo 6dl täyteen. Sain myös neuvolasta siunauksen alkaa kokeilemaan vähitellen ihan oikeaa lehmän maitoa. Se tuntui kelpaavan hyvin ja aluksi ne juodut määrät olivat todella pieniä. Eskon maha kesti todella hyvin, joten uskalsin pikkuhiljaa antaa enemmän maitoa ja pian siirryttiin kokonaan normaalin maitoon.

Tästä tuli nyt niin pitkä sepustus, että kirjoitan jossain vaiheessa kokonaan toisen postauksen siitä, mitä odotan ja toivon seuraavan lapsen imetykseltä. Uskoisin olevani nyt muutamaa kokemusta kokeneempi ja rohkeampi kaikessa vauvan hoitoon liittyvässä. Enkä aio tälläkään kertaa tressata imetyksestä, vaikka se yllättävän iso asia loppujen lopuksi oli viimeksikin.

Sairaslomalla

Mulla on ajoittain ollut mahan kohdalla semmoista suhteellisen voimakasta viiltävää kipua. Yleensä se on ollut hetkellistä ja on tullut lähinnä töissä iltavuorojen aikaan, kun olen joutunut jonkin verran kumertalemaan ja kyykistelemään. Maanantaina se kipu kuitenkin muuttui jatkuvaksi ja häiritsi jo omaa olemistakin. Panadol ei auttanut siihen mitään. Tiistai aamuna sängyssä maatessani kipua ei enään tuntunut, joten ajattelin lähteä ihan normaalisti töihin. Mitä vielä, kipu alkoi uudestaan samantien, kun nousin sängystä ylös.

Töissä kyselin asiasta pariltakin kätilöltä ja molemmat olivat sen kannalla, että kannattaisi käydä lääkärin pakeilla näytillä. Marssin sitten naistentautien polille ja pääsin melkein heti päivystävän lääkärin vastaanotolle. Lääkäri teki perusteellisen tutkimuksen, ultrattiin alakautta ja mahan päältä ja mahaa paineltiin joka kantilta. Mitään poikkeavaa ei löytynyt eikä siis syytä kivullekaan saatu selville. Kaikki oli ihan kunnossa. Mini tyyppi heilui mahassa ihan normaalisti ja sydän pamppaili. Lääkäri kirjoitti loppu viikon sairaslomaa ja käski ottaa rennosti. Kuulemma pitää mennä uudestaan näytille, jos kipu ei mene levossa ohi. Tänäaamuna toimitin vielä virtsa näytteen labraan. Katsotaan sekin varmuuden vuoksi, ettei ole mitään tulehdusta. Vaikka ei mulla mitään oireita olekaan.

Mutta, miten ihmeessä tässä mitään koko aikaa vaan lepäilee? Johan siinä tulee paikatkin kipeeksi, jos koko ajan pitäisi vaan maata. Ei mulle tosin mitään vuodelepoa määrätty, että kait sitä nyt jotain saa touhutakin. Esko on kyllä päivät hoidossa, mutta kyllähän täällä kotona aina hommaa riittää. Viikonloppuna on vielä Eskon 2 vee synttäritkin, niin pitäähän sitä toki leipoa ja siivotakin. Onneksi nyt on useampi päivä aikaa, niin ei tartte kaikkea kerralla tehdä. Niin ja tänä aamuna sitä kipua ei ainakaan vielä ole tuntunut ollenkaan. Luultavasti se on vaan ihan normaalia kohdun venymisestä johtuvaa. Liitokset siellä venyy ja paukkuu ja tuntuvat sitten kipeiltä. Tuo kivun jatkuvuus vaan häiritsi itseä, kun yleensähän nuo venymisestä johtuvat kivut ovat ohimeneviä.

Mä nyt yritän leipomisen ohessa ottaa rennosti. Jospa olisin ensi viikolla taas täydessä iskussa ja voisin mennä töihinkin normaalisti.