Rakenneultra

Tätä päivää on odotettu kuin kuuta nousevaa viimeiset pari kuukautta. Tänään oli nimittäin rakenneultra. Menimme sinne olosuhteiden pakosta koko perhe. Esko oli ihan ihmeissään, että mitä tässä oikein tapahtuu ja katseli ensimmäisen 10 minuuttia tapahtumaa Armaksen sylissä. Sen jälkeen pikkumiehen kärsivällisyys loppui ja olisi pitänyt olla jotain toimintaa. Onneksi Armas keksi taikoa kännykästä angry birds pelin ja loppuaikakin meni ilman suurempia kiukutteluita.

Ultraamassa oli lääkärin lisäksi omasta terveyskeskuksesta tuttu terveydenhoitaja. Hän kuulemma opiskelee noita ultrauksia. Terkkari ultrasi ja lääkäri seurasi koko ajan vierestä ja neuvoi ja opasti terkkaa. Ihan hauskaa sinänsä, että sai itsekin kuulla paljon asiaa siinä samalla, vaikka välillä tulikin ihan ulkopuolinen olo. Asioita, kun ei varsinaisesti minulle esitelty ollenkaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tokihan ne siitä ruudulta hyvin näin ja pystyin seuraamaan tutkimusta koko ajan hyvin. Terveydenhoitajalla oli vaikeuksia joidenkin rakenteiden tutkimisessa ja aikaa olikin varattu käyntiä varten 45 minuuttia. Lopuksi sitten vielä lääkäri itse ultrasi ja tarkisti kaiken ja kertoi siinä sitten minullekin tarkemmin, mitä missäkin on. Kaikki näytti olevan kunnossa. Sydän pumppasi reippaasti ja siitä löytyi neljä kammiota ja aortta näkyi myös hyvin. Virtsarakko ja munuaiset olivat myös kunnossa. Napanuorakin löytyi ja istukan paikka oli etuseinässä, kuten aikaisemmin jo oli todettu. Kasvojen piirteitä ei kovin hyvin saatu näkymään, kun pikkukaverilla oli koko ajan kädet edessä. Jostain rakosesta lääkäri kuitenkin sai suun näkymään ja ihana pikku suu olikin, ei huulihalkiota. Painoarvio tällä hetkellä 387g ja viikkoja siis nyt 21+3

Lopuksi lääkäri vielä kysyi, onko meillä jotain kysyttävää. Siinä vaiheessa sitten kysyin, että onko se tyyppi vilauttanut jalkoväliään, että sukupuoli olisi kiva saada tietää. Lääkäri ei ollut tutkinut "salaa" asiaa ja rupesi sitten sitä selvittämään. Tyyppi tosiaan oli masussa tällä hetkellä perätilassa ja istui niin tiiviisti jalat ristissä, että sukupuolen selvittäminen jäi aikalailla arvailujen varaan. Kovasti sitä siinä koitettiin saada selville ja jossain vaiheessa lääkäri sitten sanoi, että kyllä tästä vähän semmoinen prinsessa vaikutelma tulee, mutta varmaksi ei uskalla luvata. Sen verran oli siinä ne jalat edessä ja napanuorakin siinä vielä pyöri haitolla.

Kyllä mä silti olen samoilla linjoilla näiden tuntojeni kanssa ja uskon, ettei lääkäri olisi ihan puskista kuitenkaan mitään arvausta heittänyt kehiin. Toki kaikki on mahdollista ja selviää vasta synnytyksessä. Pari pientä tyttöväristä potkupukua piti kuitenkin fb.kirpparilta heti ostaa, mutta ne mekot taidan jättää suosiolla vielä ostamatta. Armaksen kanssa oli kyllä puhetta, että voitaisiin käydä vielä yksityisellä ultrassa muutaman viikon päästä. Josko se sukupuoli varmistuisi vähän varmemmaksi siellä. 3d tai 4d ultraan ei kuitenkaan raaskita mennä, on ne niin kalliita kuitenkin. Ja kun kaikki rakenteet olivat kuitenkin kunnossa niin ei pelkän sukupuolen takia haluta montaa sataa maksaa.

Mutta mutta... näyttää kuitenkin siltä, että eilen tekemäni leikkimieliset testit tiesivät jotain :)

Tyttö vai poika?

Pitäähän se nyt ainakin yksi leikkimielinen testi tehdä tulevan vauvan lapsen sukupuolen selvittämiseksi ennen huomista rakenneultraa. Huomenna se tosiaan sitten vihdoin on, kauan odotettu rakenneultra ja heti aamulla onneksi. Toivottavasti kaikki on pienellä kunnossa. Liikettä ainakin tuntuu olevan, etenkin öisin. Tietenkin toivomme myös, että se sukupuoli siellä selviäisi, mutta se on kuitenkin lapsen terveyden rinnalla sivuseikka.

Netistä löytää googlettamalla monenlaisia testejä, mutta tässä nyt pari testiä, jotka tein.

Tyttö:

Vatsasi on levinnyt sivulle.
Mielesi tekee makeita ja herkkuja ja hedelmiä.
Olit yhdynnässä muutamaa päivää ennen ovulaatiopäivää.
Viiva vatsassasi päättyy napaan. (ei ole viivaa ollenkaan)
Vauva potkii hillitysti. (näillä viikoilla nuo putkut tuskin vois kovin voimakkaita edes olla. 
Edellinenkin lapsesi on tyttö.
Voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta.
Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne.
Säärikarvasi kasvavat samaa vauhtia kuin ennenkin. 
Kätesi ovat aiempaa pehmeämmät. 
Vauvasi sydämen syke on yli 140.
Olet normaalia kiukkuisempi. 
Vauvasi hikottelee usein.
Ikenet verestävät odotusaikanasi.

Tyttö: 8/14

Poika: 

Vatsasi on pystyssä, eikä se näy takaapäin. (Näin on sanottu, vaikka maha on selkeesti leveämpi kuin Eskoa odottaessa oli) 
Himoitset suolaista ruokaa, lihaa ja juustoja.
Olit yhdynnässä ovulaatioaikaan. (Olin kyllä. Vaikka mullehan tehtiin inseminaatio)
Viiva vatsassasi jatkuu aina rintojen korkeudelle saakka. (ei ole viivaa ollenkaan) 
Vauvan potkut ovat voimakkaita.
Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on poika. (Eskoinen on poika) 
Et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina. (En mä kyllä hehku, mutta en ole kärsinyt pahoinvoinnistakaan) 
Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta siittäessä.
Säärikarvasi kasvu on kiihtynyt.
Kätesi kuivuvat helposti.
Vauvasi sydämen syke on alle 140.
Olet rauhallinen ja hyväntuulinen.
Vauvan isä lihoo odtusaikanasi.
Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät.

Poika: 4/14

Tuota viivan jatkumista mahassa mietin, kumpaan se nyt laitetaan. Kun sitä viivaa ei ole ollenkaan. Eskoa odottaessa viiva jakoi masun iloisesti kahtia aina alhaalta ylös rintoihin asti. Mut tuon testin mukaan, selkee tyttö.

Vau:fi sivuilla tein myös tämän testin. Tuon testin mukaan odotan tyttövauvaa.

Saas nyt nähdä. Mitään oloa kumpaankaan suuntaan ei ole. Jospa se huomenna selviäisi, pitääkö testit paikkaansa.

Muuttaako toinen lapsi kaiken?

Tässä yhtenä, jos toisenakin, iltana olen eksynyt lukemaan netistä keskusteluita aiheesta -Toinen lapsi muuttaa kaiken. Jo esikoista odottaessani mietiskeltiin paljon yhdessä miehen kanssa, kuinka radikaalisti elämämme mahtaakaan lapsen saamisen myötä muuttua. Eniten mietitytti, miten parisuhteelle käy. Onko meillä enään aikaa toisillemme, osaammeko olla vanhemmuuden lisäksi myös vaimo ja mies toisillemme.

No muuttuiko sitten elämä? Muuttuihan se, mutta en missään nimessä väitä sen muuttuneen huonompaan suuntaan. Me saimme elämäämme auringon, itse herra päivänpaisteen. Tarkoituksen. Meistä tuli ihan oikea perhe, lapsiperhe, ja nyt me elämme lapsiperheen arkea. Esko käy perhepäivähoitajalla hoidossa 5 päivää viikossa ja Armas käy töissä kaupungissa 5 päivää viikossa. Äiti käy töissä satunnaisesti, jos jaksaa ja mahansa kanssa enään kykenee. Koira "ahhii" kuten Esko asian ilmaisee, eli vahtii kotia päivän aikana.

Lapsen saamisen myötä olemme varmasti molemmat kasvaneet ihmisinä ja pinna venynyt miljoona kilometriä. Koen, että olemme oikein hyvät ja rakastavat vanhemmat. Parisuhde on jäänyt hieman paitsioon tässä arjen tiimellyksessä. Usein on vain päivän loputtua niin kaikkensa antanut olo, että sänky vetää magneetin lailla puoleensa pian Eskon nukahtamisen jälkeen ja itsellekin nukkumatti saapuu alta aikayksikön. Ei ole oikeastaan käynyt edessä mielessäkään alkaa mihinkään muuhun toimintaan. Makuuhuoneesta on tullut nukkumahuone. Tämä seikka on vain entisestään korostunut nyt raskauden myötä. Jos en ennenkään jaksanut iltaisin muuta, kuin kaatua väsyneenä sänkyyn, niin nyt jaksan vielä vähemmän. Mutta en silti valita. Olemme äärimmäisen onnelisia, että meille on suotu yksi ihana pieni poika ja toinenkin lapsi on saapumassa luoksemme. Voisiko enään enempää toivoa.

Odotimme jo Eskon aikana, että mikään ei olisi enään ennallaan hänen syntymänsä jälkeen. Ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa ehkä olivatkin niin. Oli paljon uutta opeteltavaa vauvan kanssa, jatkuva huoli ja vastuu pienestä ihmistaimesta, väsymystä ja ihan kaikkea. Mutta nopeasti uusi elämä asettui uomiinsa ja nyt en voisi kuvitellakaan, että eläisimme jotenkin toisin. Näinhän tämä on aina ollut. Arki rullaa omalla painollaan ja välillä on aihetta juhlaankin.

Tämän raskauden aikana en ole oikeastaan, ennen tätä viikkoa, ehtinyt sen kummemin edes asiaa ajatella, kunnes yksi ilta eksyin keskusteluun, jossa puntaroitiin toisen lapsen saamista. Toinen lapsi kuulemma kääntää koko pakan ylösalaisin, vahemmat kokevat syyllisyyttä siitä, ettei esikoinen saakaan enään olla heidän huomionsa keskipisteenä koko aikaa, äiti ja isä kokevat riittämättömyyden tunteita, tulee mustasukkaisuutta, yövalvomiset alkavat taas, lapset eivät koskaan nuku yhtäaikaa jne. Enpäs ollut tullut ajatelleeksikaan koko asiaa aikaisemmin. Mutta nuo kaikki varmasti osittain pitävät kyllä paikkansa.

Meillä esimerkiksi Esko on ollut aina ihan hyvä nukkumaan ja on nukkunut yöt läpeensä omassa huoneessaan 10kk ikäisestä saakka. Nyt sitten tulee vauva, joka saa nukkua meidän huoneessa. Vauva tulee nukkumaan alusta asti omassa sängyssään, kuten Eskokin aikoinaan. Tokihan se vauva varmasti valvottaa öisin ja luultavasti Eskokin sen itkuihin heräilee. Työnjako on sovittu, äiti hoitaa pienempää ja isi isompaa öisin. Totta on myös varmasti se, että lapsilla on erilainen päivärytmi. Tai no, vauvalla nyt ei alkuunsa ole mitään rytmiä. Äidin päivänokosille saa luultavasti heittää hyvästit heti alkuunsa, kun lapset tuskin kuitenkaan sattuvat nukkumaan päiväuniaan samaan aikaan.

Riittämättömyyden tunteita tulee ihan varmasti. On varmasti paljonkin sellaisia tilanteita, joissa kumpikin lapsi ei vaan mahdu yhtäaikaa äidin syliin. Onneksi Armas on meidän kanssa kotona 8 viikkoa vauvan syntymän jälkeen. Siinä ajassa ehdimme kaikki tottua uuteen arkeen ja se varmasti sujuu jo ihan kivasti siinä vaiheessa, kun Armaksen täytyy palata takaisin sorvin ääreen. Esko saa jatkaa äidin ja pikkusisaruksen kanssa kotoilua, korkeintaan joku kerho pari kertaa viikossa voisi olla ihan kivaa vaihtelua hänelle.

Yksi asia on kuitenkin varma. Missään vaiheessa en tule syyllistämään itseäni siitä, että olemme toisen lapsen hankkineet ja esikoinen ei enään saa kaikkea huomiotamme. Varmasti pikkusisaruksen saaminen on lapselle suuri mullistus ja aiheuttaa mustasukkasuutta. Tietynlainen mustasukkaisuus on ihan tervettäkin ja se opettaa lasta, kasvattaa luonnetta ja henkistä kypsyyttä. Koen kuitenkin, että sisarus on lapselle suurin rikkaus, mitä vahemmat voivat antaa. Lapsista tulee olemaan paljon seuraa toisilleen, kunhan vähän kasvavat. Pyrin opettamaan heidät kunnioittamaan toisiaan ja ehkä he joskus myöhemmin ymmärtävät rikkautensa arvon. Itse olen tajunnut omien veljieni merkityksen ehkä vasta aikuisena. Vaikka toki nautinkin heidän kanssaan lapsuusajasta hyvinkin paljon. En varmasti olisi sellainen ihminen, joka nyt olen, jos olisin kasvanut ainoana lapsena.

Tuli vähän sekava kirjoitus ehkä, mutta tämän parempaan en nyt kyennyt tällä kertaa. Seuraavaksi sitten palaan maanantaina rakenneultrakuulumisten kera. Mukavaa loppu viikkoa kaikille! :)

Wuhuu, puoliväli!!!

Kuten otsikkokin kertoo, olemme saavuttaneet puolivälin etapin. Ihan huisia!!! Aika on mennyt todella nopeasti, mutta toisaalta myös hitaasti. Nopeasti siinä mielessä, että vastahan minä olin siellä lapsettomuuspolilla inseminaatiossa olin ja odottelin piinaavat kaksi viikkoa testin tekemistä. Toisaalta hitaasti, kun ajattelee, että vielä toinen samanmoinen olisi edessä ja tämä olotila tulee muuttumaan vaan koko ajan tukalammaksi. Tämä vauva on nyt jo niin iso osa arkea, että asian konkretisoitumisen odottaminen tuntuu todella pitkältä ajalta. Vaikka taas toisaalta tiedän, että se elokuu on käsillä nopeammin kuin ehtii huomatakkaan. Koska muka kesä olisi mennyt hitaasti? Ei koskaan. Aina se kuluu ihan liian äkkiä ohi.

Musta tuntuu jo nyt tämä masu kamalan isolta ja hankalalta. Mihinhän tämän kanssa vielä joutuukaan. Toisaalta ei tämä nyt muutamaan viikkoon ole varmankaan kasvanut juuri yhtään. Maha pullahti esille jo tosi aikaisessa vaiheessa ja erottuu siis nytkin oikein selvästi, mutta kasvu on kyllä tasoittunut. Kohdunpohjan korkeutta ei ole neuvolassa vielä mitattu, mutta varmaan reilun kahden viikon päästä jo mitataan. Esikoista odottaessa se mitattiin eka kerran just tässä viikolla 20 ja silloin sf-mitta oli 18cm. Veikkaisin, että aikalailla samoissa mennään nytkin. Keskiviikkona neuvolassa terveydenhoitaja tunnusteli kohtua ja sanoi kohdunpohjan olevan vähän navan alapuolella. Itse kuvittelin, että kohtu olisi jo isompi. Varsinkin, kun tämä masu on niin ison oloinen jo.

Reilun viikon päästä on rakenneultra ja sitä odotellaan todella kuumeisesti. Toivottavasti pikkuisella on kaikki hyvin. Olisi myös huippua saada tietää sukupuoli, osaisi jotenkin varautua ennakkoon siihen, mitä on tulossa. Ainakin esikoisen kohdalla sukupuolen paljastuminen toi raskautta konkreettisemmaksi ja oli helpompi ostella vauvalle kaikkea, kun tiesi vähän, ostaako sinistä vai pinkkiä. Nyt tietysti on se, että esikoiselta on paljon tavaroita ja vaatteita tallessa tälle seuraavalle, niin ei tarvitse hankintoja juurikaan tehdä. Aivan pienimpiä vaatteita olen antanut kavereilleni, kun meillä on niin vähän säilytystiloja. Ei vaan ole pystynyt ihan kaikkea varastoimaan. Ja nytkin aion laittaa lisää vaatteita myyntiin, siis sellaisia, jotka ei sitten olleetkaan niin kivoja ja jotka jäivät esikoisellakin vähälle käytölle. Tuskin niitä tulee tämän toisenkaan kohdalla pidettyä. Ja jos nyt olisikin tyttö tulossa niin kaikista poikamaisimmat vaatteet joutavat kanssa myyntiin. Lajittelua on siis luvassa. Joskin olen sitä jo aloitellut tuon vaatehuoneen siivoamisen yhteydessä.

Semmoisia tunnelmia täällä puolivälin tienoilla :)

Ylimääräinen neuvola/lääkärikäynti

Ylimääräinen käynti neuvolassa tänään. Neuvolan terkka nyt ei paljoa osannut sanoa. Kuulemma supistuksia voi tulla herkemmin, kun en ole enään ensi synnyttäjä. Oli varannut mulle terveyskeskuksen puolelle päivystävälle lääkärille ajan. Lääkäri voisi tarkistaa kohdunsuun tilanteen ja tarvittaessa kirjoittaa sairaslomaa. Neuvolan puolella tehtiin kuitenkin normaalit tarkastukset. Mitattiin verenpaine, joka oli oikein hyvä. Katsottiin myös pissa ja se oli puhdas. Lopuksi terveydenhoitaja kysyi vielä haluanko kuunnella sydänääniä. Ai, että haluanko. No tietenkin halusin. Sieltä ne heti löytyi ja oikein napakasti jumpsutti, muutama mojava potkukin kuului anturista, vaikken niitä itse tuntenutkaan. +160 merkattiin neuvolakorttiin pikkuisen sykkeeksi. Kohdun pohjan korkeus kuulemma vähän navan alapuolella. Eli ihan normaali ja mä, kun luulin, että mulla on iso maha.

Sitten menin terveyskeskuksen puolelle odottelemaan lääkäriä. Melko pian pääsinkin huoneeseen ja kas, päivystävänä lääkärinä oli nuorehko mies, joka ei tuntunut tietävän raskaudesta ja sen hoidosta yhtään mitään. Ja neuvolasta ei ollut laitettu mitään mun tietoja lääkärille, jouduin kaiken selittämään juurta jaksain, kunnes jostain kautta lääkäri pääsi käsiksi mun neuvolan tiedostoihin. En kyllä tiedä, mitä hyötyä niistä hänelle oli, kun ei oikein mitään niistä ymmärtänyt. Tajusi kuitenkin ihan itse, että kohdunsuun tilanne olisi hyvä tarkistaa. Melkein samaan hengenvetoon tää lisäs, ettei ole kyllä 6 vuoteen niitä tarkistellut, että olisi ehkä viisaampi pyytää joku muu paikalle. Jonkun ajan päästä tuli sitten naislääkäri paikalle, joka sormin tunnusteli kohdunsuun tilanteen. Kaikki oli kuulemma kunnossa ja kanavaakin jäljellä. Siitä huolimatta hän oli sitä mieltä, että kaksi viikkoa sairaslomaa tulee nyt ja sen jälkeen pitäisi varata uusi lääkäri aika ja katsoa tilannetta uudestaan.

Nyt sitten koitetaan ottaa kotona vähän iisimmin, vaikka ei mua vuodelepoon määrättykään. Toki liiallista rehkimistä ja rasitusta tulisi välttää. Ompelua ei kait lasketa liialliseksi rasitukseksi? Eihän? :) Vinot pinot ihania kankaita odottelis tuolla kaapissa ja nyt ois kerrankin aikaa ja inspiraatiotakin. Vois vaikka vauvallekin jotain ommella ja sit tietty Eskolle tulee tehtyä ihan perus vaatetta. Niin ja nyt on iskenyt hinku upottaa sormet multaan. Siemeniä pitäisi kiireen vilkkaa alkaa tilailemaan ja laittaa itämään. Yrttejä, chilejä ja tomaatteja olen lähinnä ajatellut.

Rv 19+4 ja voihan kiristävä maha

Mullahan on ollut ihan alusta asti tätä ajottaista mahan jomottelua ja kiristelyä. En nyt oikein osaa sanoa, onko nää jo jotain harkkasuppareita vai onko vaan ihan normaalia venymisestä johtuvaa. Melko ahdistavan tuntuista joka tapauksessa ja neuvolan täti puhelimessa meinasi, että on syytä ottaa rauhallisesti. Huomenna menen käymään neuvolassa ylimääräisellä käynnillä ja katsotaan sitten pitääkö käydä myös lääkärin juttusilla. Kyllähän se kohdunsuun tilanne on kuitenkin hyvä tarkistaa.

Ei mulla esikoisesta ollut mitään tämmöisiä oikeastaan missään vaiheessa. Kaikkea pientä oli kyllä. Kuten närästystä, liitoskipuja, ummetusta ja sen sellaista. Nyt taas ei kovin paljoa ole mitään tuommoisia ollut, mutta tää maha on kyllä jo pistänyt hidastamaan tahtia. Eikä olla edes ihan puolivälissä vielä. Mihin minä tämän mahani kanssa oikein joudun vielä?

Nyt sitten odottelen vaan tuota huomista neuvolaa ja mahdollista lääkärissä käyntiä. Siellä varmasti selviää jatko tarkemmin. Uhkaavasti vaikuttaa siltä, että mun työt saattaa olla tehtynä tämän raskauden osalta. Ellei sit työnantaja pysty tarjoamaan jotain kevyempää hommaa. Ihan kiva ois kuitenkin vielä vähän aikaa pystyä olemaan töissä paremman päivärahan toivossa. Toisaalta mä kyllä viihdyn kotonakin vallan mainiosti.

Palailenpa huomenissa kertoilemaan neuvolan kuulumiset.

Kasvua

Täällä ollaan vieläkin flunssan jälkimainingeissa. Pientä yskää ja nuhaa edelleen mulla ja nyt Eskokin on tämän päivän ollut  mun kanssa kotona. Sillä epäilisin olevan kurkunpääntulehduksen, ainakin tuo röhinä kuulostaa just semmoiselta kuivalta, mitä kyseisessä taudissa on. Lisäksi Eskollakin on pientä nuhan poikasta alkamassa ja maanantaina oli ollut hoidossa tosi itkuinen ja väsynyt koko päivän. Niinpä päätin nyt ainakin tämän päivän pitää pojan kotona, mutta jos tuo nyt ei pahemmaksi tuosta mene, niin huomenna saa kyllä mennä hoitoon. Armas selvisi jälleen kerran lähes oireettomana ja painaa nyt niska limassa töissä pitkää päivää, että saa haalittua itselleen toukokuulle yhden saldovapaan. Pikkuinen reissu sukulaisiin odottaa koko perhettä. Armas tosin joutuu siitä pari päivää nipistämään työhommillekin, mutta eiköhän ne mee siinä sivussa.

Raskausrintamalle ei suurempia muutoksia kuulu. Maha se vaan kasvaa kasvamistaan ja niin on muuten kasvaneet tissitkin. Kohta on pakko kaivella vanhat imetysliivit kaapista tai suunnistaa liivikaupoille ostamaan ainakin yhdet ihan normit ja sopivat liivit. Kuppikoko on paisunut niin, ettei nykyiset liivit enään ole hyvät. Rinnat ei vaan tahdo millään pysyä kupeissa, vaan tursuavat joka suunnasta yli, kun kumartuu. Eskoa odottaessa kuppikokoni kasvoi 2 kuppikokoa raskausaikana ja imetyksen alettua vielä yhden lisää. Koko ei koskaan palautunut takaisin siihen entiseen vaan jäi pysyvästi 2 kokoa isommaksi. Ympärysmitta sen sijaan on nyt enallaan ja tuntuu edelleen ihan hyvältä nykyisissä liiveissä. Saa nähdä minkälaisiin mittoihin tämä rintavarustus yltää tällä kerralla. Uskoisin kuitenkin, että samoihin mennään, mitä Eskostakin oli. Niin ja tämä mun povi ei todellakaan ihan sieltä pienimmästä päästä ollut alkujaankaan.

Maha on pyöristynyt ihan kivasti ja näyttää jo selkeesti vauvamahalta eikä vaan ylimääräiseltä läskiltä. Viimeisten viikkojen aikana kasvu on ollut ehkä alkuvauhtia maltillisempaa. Paitsi ihan nyt muutaman päivän aikana taas tuntuu, että on paisunut tuo kumpu ihan kunnolla lisää. Pitäiskin kaivella jostain tietokoneen syövereistä mahakuvia Eskon odotusajalta. Niitä vois olla ihan kiva vertailla ja katsoa huomaako eroa esim. mahan muodossa.

Viime viikon lomailun ja tämän alkuviikon kotona löhöilyn jälkeen pitäisi taas löytää jostain motivaatiota töihinkin. Huoh... ajatuskin jo ahdistaa. Kotona ollessakin jo pelkän puurokattilan edessä seisoskelu tuntuu liian raskaalta. Selkään sattuu ja mahaa kiristää, niin miten tässä mihinkään töihin lähtee. Motivaatiokin on tasan nolla tällä hetkellä. Mä oisin jo ihan valmis jäämään kotiin. Täällä ois niin paljon kaikkea tekemistä. Tekis mieli laittaa kesäksi yrttejä ja tomaattia itämään, verhot voisin vaihtaa meidän makkariin ja olohuoneeseen, ompeluinspiraatiokin on taas iskenyt ja kankaita olis kaapeissa vinot pinot. Haluaisin ommella vauvallekin jotain kivaa ja tietty Eskolle tulee ommeltua perusvaatetta. Muutama keittiön kaappi ja omat vaatekaapit kaipaisivat kunnon siivousta. Mutta en mä mitään jaksa tehdä, ainakaan jos olen vielä samaan aikaan töissä.

Nyt pesukone pysähtyi joten kotihommat kutsuu...

Flunssa melkein selätetty

Niin se vaan lomaviikko alkaa olla lopuillaan ja taas päästään uuteen raskausviikkoon. Loma meni sitten todellakin aikalailla ja kokonaan flunssan kourissa. Mulle jysähti oikein kunnon nuha päälle ja pari päivää meni ihan täysin aivastellessa ja niistäessä. Siihen päälle vielä Esko raukalle nousi maanantain ja tiistain välisenä yönä korkea kuume ja aamuyö menikin sitten koko porukalta enemmän ja vähemmän valvoessa. Aamulla käytiin pienen kuumepotilaan kanssa lääkärissä, mutta mitään varsinaista syytä kuumeelle ei löytynyt. Onneksi ei ollut influenssaa eikä korvissakaan näkynyt yhtään mitään. Tuo tiistai meni vielä Eskolla aika lailla horteessa, lääkkeen ansiosta jaksoi pari tuntia touhuilla, kunnes hyytyi taas iltaa kohti ihan täysin ja kuume huiteli liki 40 asteessa. Esko kuitenkin nukkui lääkityksen turvin seuraavana yönä 12 tuntia heräämättä kertaakaan ja seuraavana päivänä kuumetta ei enään ollut koko päivänä yli 38 astetta. Mikähän ihme tauti se tuommoinen oli... ? Olen tässä vähän odotellut kunnon flunssaa hänellekin, mutta toistaiseksi on ollut täysin oireeton. Ja tietenkin nyt, kun tämän tänne kirjoitan, niin ens yönä varmasti pamahtaa nuha päälle ja kylkiäisiksi korvatulehdus.

Mulla alkaa olemaan jo onneksi parempi olo. Eilen ja tänään ei enään ole tarvinnut ihan koko aikaa niistää ja aivastella ja henki kulkee kohtuu hyvin. Armas selvisi myös aika vähällä ja hänellä alkaa olemaan jo ihan normaali olo. Aikalailla luonnonmukaisella lääkityksellä tästä selvittiin. Käytössä on ollut mustaherukkamehu, hunajavesi, c-vitamiinit ja d-vitamiinia tupla annostuksella. Niin ja järjetön pinkka nenäliinoja!

Mahassa on alkanut tuntua liikehdintää enenevissä määrin. On se vaa niin ihanaa ja eipähän tartte olla koko ajan huolissaan, onko siellä kaikki kunnossa. Kyllähän se liikkeiden tunteminen jonkinlaista huojennusta tuo. Mitään kovia potkuja ei vielä tunnu, mutta semmoista myörintää ja pieniä tökkäisyjä. Eniten tuota liikehdintää tuntuu iltaisin, kun olen mennyt sänkyyn ja rauhoittunut sinne. Aikaisemmin yritin kuulostella liikkeitä makaamalla selällään, mutta nyt olen huomannut, että parhaiten ne tuntuu kyljellään ollessa. Tunnen kyllä tässä sohvalla istuessani liikkeitä pitkin päivää. Oikein odotan sitä aikaa, kun potkut alkavat kunnolla tuntua ja näkyä myös päälle päinkin. Toisaalta jossain vaiheessa kyllä varmasti tulee sekin aika, kun toivoisi minityypin rauhoittuvan edes hetkeksi. Eskolla ainakin oli tapana innostua jumppaamaan aamuyöllä, kun olin käynyt vessassa ja se jumppa saattoi kestää liki tunninkin kerrallaan. Että hyvästi hyvät yöunet... Jospa tämä kakkonen olisi yöaikaan hieman rauhallisempi eläjä.

Nyt katkesi ajatus. Kirjoittelemisiin joku toinen kerta :)

18. raskausviikon kuulumisia

Täällä alkoi tänään odotettu koko perheen talviloma. Voin jo nyt sanoa, että se tulee tarpeeseen. Yksi pikkujuttu tätä nyt kuitenkin varjostaa... flunssan pentele! Johan se nyt ois ollutkin aivan liikaa vaadittua, että oltaisiin saatu kokonainen viikko lomailla ihan vaan kotosalla ja kaikki terveenä. Mulla on nuha ja nokka vuorotellen tukossa tai sit se valuu kuin niagara. Armas valittelee kurkkukipua ja vetämätöntä oloa ja Eskokin on ollut normaalia väsyneempi, vaikkei sillä vielä mitään oireita olekaan. Mutta me ei lannistuta. Niin kauan, kuin kuume ei kaada petiin, touhutaan kaikkea kivaa yhdessä ja nautitaan lomasta.

Tänään havahduin taas siihen tosiasiaan, että aika on rientänyt eteenpäin ja nyt on menossa jo 18. viikko. Liikkeitä olen odotellut hyvin kärsimättömästi jo useamman viikon enkä mielestäni ole tuntenut oikein mitään semmoista. Tänään sitten kävin pitkästä aikaa vau:n sivulla lukemassa, mitäs kaikkea sitä viikolla 18 tapahtuukaan ja lopussa sanottiin kohdunpohjan yltävän noin kaksi sormen leveyttä navan alapuolelle. En olettanut sen olevan tässä vaiheessa jo noin ylhäällä ja nyt, kun alan miettimään noita liikkeitä tarkemmin, niin olempa sitten kuitenkin saattanut jo jotain pientä tunteakin. Olen koko ajan koittanut kuulostella liikkeitä hieman alempaa ja kuvitellut kaikki muut tuntemukset ilmavaivoiksi. Nytkin, kun tässä istun, tunnen ihan selvää muljuamista välillä eikä se kyllä ole mikään ilmavaiva! Möhis se siellä taitaa äiskää töniä <3 Mulla on istukka etuseinässä ja se kyllä vaimentaa liikkeet aika tehokkaasti. Mitään selkeitä potkuja ei sentään vielä tunnu, mutta juurikin sellaista muljuamista. Tänään just Armakselle sanoin, että on se kumma, kun mitään ei tunnu ja vauva on kuitenkin koko pituudeltaan noin 17cm tällä viikolla. Melkoiset eristeet on kyllä välissä, kun ei tuon kokoisen mötykän liikkeitä kunnolla tunnu!

Olo on ollut nyt ihan hyvä, ellei tätä flunssaa oteta huomioon. Toki väsymystä on edelleen ilmassa, mutta menee jo päiviä ihan hyvin ilman päikkäreitäkin. Ja tällä viikolla mä saan nukkua, ihanaa! Onneksi Esko on aina ollut hyvä nukkumaan ja nukkuu edelleen oikein hyvin ja suht. pitkään aamulla. Eikä tuo koiruuskaan nouse ylös vaatimaan ruokaa tai ulkoilua ennen, kuin me ollaan herätty. Toivottavasti osaan "kouluttaa" tämän Möhiksenkin yhtä hyvin :)

Tänään oli jopa himpun verran ylimääräistä energiaakin ja pyykin pesun lomassa sain viikattua vaatteita pinoihin kodinhoitohuoneeseen. Lisäksi innostuin käymään läpi jo kertaalleen kirpparilla myynnissä olleita vauvan vaatteita ja tuttavalta Eskolle saamiani vaatteita. Perkasin pari pahvilaatikollista kamaa säästettäviin ja pois laitettaviin ja iltapäivällä vietiin kauppareissulla neljä pussilta vaatteita paikallisen spr:n kirpparille. Tulipahan vaatehuoneeseen vähän tilaa, vielä kun sais joku päivä siivottua sen kunnolla ja järjesteltyä nuo Eskolta talven aikana pieneksi jääneet vaatteet laatikoihin. Ne pitää kuitenkin käydä paremmin läpi sitten, kun (jos) selviää, kumpi tämä seuraava tulokas mahdollisesti on.

Mulla on mennyt viime aikoina myös kiitettävästi aikaa projektissa nimeltä omakotitalo. Ollaan jo pitkään katseltu sopivaa taloa meille, mutta ei tunnu millään löytyvän sitä oikeaa. Nyt onkin mielessä alkanut siintää yhä vahvemmin talon rakentaminen. Ollaan käyty katselemassa tonttejakin ja talopaketteja myyvien firmojen nettisivuja on koluttu urakalla läpi. Pohjapiirustuksia on hahmoteltu ruutupaperille sen miljoona erilaista ja kuvia ollaan katseltu netistä paljon. Tämä nyt on vasta haaveilua ja suunnittelua, mutta kivasti siinä aika kuluu ja ollaan selkeästi saatu taas pitkästä aikaa meille semmoinen yhteinen juttu. Rakennusprojektin voimme aloittaa kuitenkin aikaisintaan 2015 keväällä, kun mun äippäloma loppuu. Ennen sitä ei varmastikaan ole järkevää aloittaa ja siinä vaiheessa uskoisin jo pystyväni olemaan projektissa täysillä mukana. Eikä meillä rahallisestikaan ole siihen mahdollisuutta ennen kuin palaan takaisin työelämään.

Semmoisia täällä nyt puuhaillaan ja yritetään kaikin keinoin selättää tämä flunssa!