Rv 11+2 mietteitä

Mihin tämä aika katoaa? Nytkin on jo reilu viikko vierähtänyt edellisestä postauksesta. En vaan yksinkertaisesti ole joutanut tänne kirjoittelemaan ja aiheetkin on olleet vähän vähissä. Töissä menee tehokkaasti aika ja töiden jälkeen ei enään jaksa tehdä mitään muuta.

Lueskelin yhtenä päivänä esikoisen odotusajan blogia ja naureskelin niille jutuille. Moni asia askarrutti ja kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Seurasin raskauden kulkua päivittäin ja tavasin neuvolasta saamiani opuksia aina illalla sängyssä. Pohdiskelin äidiksi tulemisen saloja ja pelkäsin kaikkea mahdollista ja mahdotontakin. Nyt toisella kerralla kaikki on kuitenkin toisin. Vai onko sittenkään?

Aika menee ihan siivillä ja raskausviikot vierivät. Tänään on menossa rv 11+2 ja pian alkaa olemaan ensimmäinen kolmannes takana. Tänä aamuna en ihan tarkkaan edes tiennyt, paljonko noita viikkoja nyt olikaan. Asia piti tarkistaa vau.fi:n sivulta, jonne olen rekisteröitynyt käyttäjäksi. Eskon odotusaikana tiesin koko ajan tasan tarkkaan, mikä viikko ja päivä on menossa ja mitä kehitysvaiheita sikiö missäkin vaiheessa saavuttaa. Nyt niistä ei ole hajuakaan eikä minulla yksinkertaisesti riitä aika ja jaksaminen niiden selvittelyyn. Raskaus etenee tässä sivussa ihan omalla painollaan.

Toki olen joka päivä erittäin tietoinen raskaudestani ja joka ilta nukkumaan mennessäni olen hyvin kiitollinen tästä pienestä ihmisen alusta, joka sisälläni kasvaa. Nyt mietiskelen sitten paljon tulevaisuutta kahden lapsen kanssa. Suunnittelen pieneen asuntoomme tilaratkaisuja ja mietin, miten saamme kaiken tilan riittämään. Toki mietityttää myös se, kuinka minusta yhtäkkiä riittääkin äidiksi kahdelle lapselle, kuinka rakkaus voi riittää vielä yhdelle ihmiselle ja kuinka me pärjäämme kaikki yhdessä. Esko on meille erityinen ja rakas ja tuntuu aivan käsittämättömältä, että tähän voisi tulla vielä yksi pieni ihminen lisää, joka on aivan yhtä tärkeä ja rakas. Miten joku voisikaan olla yhtä tärkeä ja rakas, kuin ihana pieni Esko poikamme. Armas sanoikin yksi päivä, että esikoinen on aina esikoinen ja varmasti tulee olemaan vanhempiensa mielissä aina tietynlaisessa erikoisasemassa. En tiedä, pitääkö paikkansa, mutta voihan se tosiaan osittain noin ollakin.

Sitten hieman asiaa tästä raskaudesta. Täällä ollaan edelleen hyvin vähäoireisia, enkä valita yhtään. Alun kamala turvotus on hieman vähentynyt, tai sitten olen vain tottunut siihen. Ei enään närästä koko aikaa ja olo on muutenkin ihan hyvä. Kamala väsymys vaivaa edelleen, se tuskin loppuu koko raskausaikana. Ummetus on alkanut nostamaan päätään. Aaaaargh, kärsin siitä Eskoa odottaessanikin liki koko raskausajan ja täytyy sanoa, että on kyllä kamala vaiva. Miten ihmeessä sen saisi estettyä tai ainakin pidettyä kohtuullisena? Juon kyllä aika paljon ja olen nyt alkanut syömään muroja kuitujen toivossa. Liikunta tietenkin olisi yksi, mutta millä ihmeen ajalla ja millä energialla. Mulla menee kyllä töissä kaikki mehut ja jos olen iltavuorossa, niin eipä siinä aikaakaan kyllä enään jää millekään ylimääräiselle. Onneksi sentään työ on fyysistä ja saan kävellä edes takaisin koko ajan, taukoja lukuunottamatta, joten eiköhän se mene jonkinlaisesta hyötyliikunnasta ainakin.

Yritän tulla ensi viikon aikana kirjoittelemaan lisää kuulumisia. Siihen saakka, heipat kaikille :) Ihanaa, kun olen saanut tänne samassa elämäntilanteessa olevia lukijoitakin matkaan. Jättäkää ihmeessä kommentteja, ne on aina tervetulleita. Yritän itsekin ryhdistäytyä kommentointien saralla ja käydä lukemassa teidän blogejanne.